Haluaisin kuulla kokemuksianne Benalmadenan Hotelli Benal Beachistä.
Ollaan nelihenkinen perhe ja lähdössä kyseiseen hotelliin heinäkuun lopulla. Olen varannut huoneiston, johon ei kuulu aamiainen. Sen voinee lisämaksusta kuitenkin ostaa mikäli siltä tuntuu (voihan?)...?
Onko totta että hotellin uima-altailla joutuu maksamaan aurinkotuoleista aika kalliisti? Kommenteissa (harvoja joita olen löytänyt) on kerrottu näin. Olen myös lukenut että respan palvelu on ollut erittäin epäystävällistä (miksi ihmeessä?)!?
Entä onko hotellilla ilmaista Wifi-yhteyttä?
Olen itse lapsena ollut perheeni kanssa tässä samaisessa hotellissa, kauan sitten 80-luvulla. Sieltä ihan mukavia muistoja, sen verran mitä muistan :D
Hotellin allasalue näyttää oikein houkuttelevalta ja tämä olikin yksi suuri syy valita hotelli. Lapset innostuivat altaista ja liukumäistä kovasti! Hotellihuoneiden sisustusta on kommentoitu vanhentuneeksi. Se ei meitä haittaa, emme aio istua ihastelemassa hotellia vaan aika kulunee rannalla, altailla ja ympäristöä tutkaillen. Koko perhe odottaa reissua innolla ja olisinkin oikein kiitollinen jos Te, jotka olette kyseisessä hotellissa asuneet, kertoisitte kokemuksistanne että tiedetään mitä odottaa :)
Kaivataan kokemuksia Benal Beach hotellista
8
1668
Vastaukset
- benal beach
Hotelli oli hieno silloin 80-luvulla. 10 vuotta sitten petyimme todella pahasti. Kelpaa nukkumapaikaksi, mutta ehdottomastikokonaisvaltaisen remontin tarpeessa. Sijainti on kyllä ihan hyvä. Edullinen.
- joku tykkää joku ei
Itse en menisi....
- elema
Hei!
Onko kukaan ollut viime aikoina kyseisessä hotellissa? Kokemuksia?
Oliko esim. pyykinpesukonetta ?- 12324
Kuka menee ulkomaillle pyykkäämään? Niitä rättejä saa kadunvarrelta muutamalla kolikolla.
- elema
Kun lähtee lasten kanssa kahdeksi viikoksi niin järkevämpi pyykätä kun ostaa uusia, jo senkin takia et saa mahtumaan matkalaukkuihin takaisin tullessa. Näin meillä.
- joskusollut
Pyykinpesukone oli kyllä,sen muistan,ja valtavan iso parveke,lähes olohuoneen kokoinen.Aika iso ja sokkeloinen ja hotellin sisällä monta yrittäjää jotka omistavat huoneistoja ja vuokraavat niitä.Henkilökunta oli ihan ok
- elema
Kiitos!
- Matkailija_Matti
En ole ko. hotellissa käynyt, mutta muutama kommentti noin yleisellä tasolla:
- Kesäkuun puolivälissä roaming maksut poistuvat, joten netin saa parhaiten toimimaan ihan omalla 4G puhelimella. Ainakin jos on Soneran liittymä. Hotellien wifit toimii miten toimii. Yleensä ei.
- Tuo pyykkäyshomma kuulostaa pahalta :-) Varmaan kysymällä apua löytyy kuitenkin.
Jotain vaatteita voi varmaan heittää vaikka roskiin pois lähtiessä. Muutenkin kannattaa jättää ne järkyttävät kantamukset pois ja ottaa mukaan vain se mitä oikeasti tarvitsee (ja senkin saa paikanpäältä hankittua).
- Espanjalaisetkin syövät, joten kyllä sitä aamupalaa jostain saa. Ei kannata murehtia liikaa. Asioilla on tapana järjestyä.
- Mukavaa lomaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830