Tuntuu siltä, että tämän kesän iltatorit ovat olleet ala Fiesco. Ei pelkästään esiintyjien suhteen. Suuri kiitos sateille iltatorien pilaamisesta. Muitakin heikkouksia on. On liian paljon pilipalikauppiaita, entisiä antikvariaatin pitäjiä. Tavallisia myyjiä ei tahdo millään löytyä.
On melko turha odottaa nykyisin iltatorilta helmiä. Niitä ei juurikaan ole myynnissä. Jos sateet jatkuvat samaan tahtiin, niin on sama vaikka koko iltatorit lopetettaisiin.
On melko turha odottaa nykyisin iltatorilta helmiä. Niitä ei juurikaan ole myynnissä. Jos sateet jatkuvat samaan tahtiin, niin on sama vaikka koko iltatorit lopetettaisiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikään pakkohan ei ole iltatorille osallistua ja mennä. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja hyvin pitkälle järjestäjien talkootyöhön.
Tori on kuitenkin hyvin suuren osaa aikaa tyhjänä, jos haluat tyhjää toria katsella.
Se mikä salolaisilta tuntuu unohtuneen on se että tori on kauppapaikka.
Perinteisesti torilla on pääasiassa myyty vihanneksia ym. maataloustuotteita, kalaa, lihaa sekä käsitöitä.
Saahan toki torilla kahvila olla mutta Salossa näyttää käyneen niin että se torin varsinainen tarkoitus olla kauppapaikkana on nykyään unohtunut.
Se vähäinen kaupankäynti onkin sitten nykyisellään sen varassa että kuka suostuu maksamaan Välillä jopa kaksinkertaisia hintoja esim. Turun toriin verrattuna. Turussa pääpaino onkin torikaupalla ja sitä käydään päivän hinnoin, hinnoilla jotka ovat kilpailukykyisiä markettien hintojen kanssa.
Kuka selittäisi minulle että kun viljelijä itse myy esim. tomaatteja hinta voi olla kaksinkertainen verrattuna saman viljelijän tomaatteihin kaupassa.
aloittaja on sen verran tavallisen tapainen notta alottaisi itse "myymään ja parantamaan" kauppapikkaa..
Suurin syy tämän kesän iltatorien huonolle myyntitarjonnalle on sää. Kuka sinne nyt vesisateessa menisi kastelemaan tavaroitansa kunnei ole ostajiakaan? Kyllä sieltä vielä löytöjäkin tekee useasti. Tosin samaa mieltä yhden kirjoittajan kanssa että vihanneksissa/marjoissa/muissa elintarvikkeissa aika törkeät hinnat verrattuna kaupan suomalaisiin tuotteisiin. Tosin joitain tuotteita ei saa kaupasta joten hankittava torilta jos mieli tekee :) Syksymmän mustikka-aikaa odottelen, thaikkunaisilta saa perattua mustikkaa edullisesti iltatorilta :)
Menikö tutti hukkaan? Voi poloa. Pistä mökin ovi takalukkoon ja mene peiton alle imemään peukkua. Iltatori on ollut kaikinpuolin loistava. Niin esiintyjät, kuin myyjät.
Ihan kiva jos sinulle kelpaa, onhan se elämä ilman kritiikkiä kovasti helppoa.
Salon tori ja myös iltatori ei kylläkään kaikkien mielestä ole se maailman loistavin juttu.
Tiesitkö että iltatorin kaltaisissa yleisötapahtumissa pitäisi olla määrätty määrä WC-tiloja mutta Salon kaupunki viis veisaa määräyksistä. Kysy torikauppiailta millaiset sosiaalitilat heillä on. Kylläpä onkin loistava tori.
Esiintyjistä en osaa sanoa mitään se kun on jokaisen omasta mausta kiinni mistä pitää mutta ne kauppiaat jotka pitävät Salon torihinnat korkeina ovat jotain ihan muta kuin loistavia. Luulisi jokaisen osaavat tehdä yksinkertaista hintavertailua.
Sen verran Suomen ja Maailman toreja nähneenä ja monilla niillä mukavia hetkiä viettäneenä voin sanoa että jos ainoana vaihtoehtona ja kulttuuritarjontana on "kaikinpuolin loistava" Salon iltatori niin kyllä menen mökkiini ja pistän oven lukkoon ja laitanpa vielä varmuusketjunkin hitsaamalla kiinni.
Joku kysyi, että miksi saman tomaattiviljelijän tomaatit on isossa marketissa puolet halvempia kuin torilla. Siksi, että iso marketti ostaa viljelijältä tomaatteja IIIISOISSA erissä, kymmeniä kiloja kerrallaan. Torilla myyvät sitten viisi tomaattia sinne ja seitsemän tänne. Jos siis on ostajia, kun vettä sataa solkenaan ja on kylmää.
Itse ainakin ostan mielelläni torilta senkin takia, että ne ovat mielestäni kypsempiä ja makoisempia. Kaupasta ostetut tomaatit ovat mielestäni selvästi raaempia. Vai kuvitelmaako vain?
Kritisoida saa mitä lystää, mutta kuten joku antoi ymmärtää niin Salon torin toiminta taitaa olla aika pitkälti talkootyötä. Joten sinne siten vain tekemään hyviä muutoksia. Niin, se tarkoittaa sitä että pitää lähteä sieltä mökistä muutakin kuin kivasti shoppailemaan. . . =)
Itse on ole tänä vuonna Salon torilla käynyt juuri surkean sään takia. Ehkäpä tulevana torstaina. . . =)