Luin äsken yhtä mielenkiintosta blogia jossa ämmä puhui katkolle menosta, mutta silti hänellä kuulemma olisi edessä amputointi. Miksi?
Ja oli muuten pelottavan näköinen muutamissa kuvissa mis oli viel ihan selkeesti kamoissa. Ämmä näytti kun siltä Emily roselta Emily rosen riivaaja elokuvassa pahimmillaan! Siis aivan saatanallinen näky mustineen hiuksineen! Vaikka ei ihmisen luonne välttämättä ole sitä. Ja laiha oli kun mikä, kasvot ihan kolmion muotoiset, kuihtunut leuasta ja poskista... Mitä lie vetänyt? Mutta oli sellanen näky, että minä juoksisin muuten pimeällä kujalla karkuun! Ikinä en oo ennen pelottavamman näkösempää narkkaria nähny.. Tämä oli kuin oppikirjasta.
Anteeksi ei millään pahalla, oli vain pakko todeta.
Ja oli muuten pelottavan näköinen muutamissa kuvissa mis oli viel ihan selkeesti kamoissa. Ämmä näytti kun siltä Emily roselta Emily rosen riivaaja elokuvassa pahimmillaan! Siis aivan saatanallinen näky mustineen hiuksineen! Vaikka ei ihmisen luonne välttämättä ole sitä. Ja laiha oli kun mikä, kasvot ihan kolmion muotoiset, kuihtunut leuasta ja poskista... Mitä lie vetänyt? Mutta oli sellanen näky, että minä juoksisin muuten pimeällä kujalla karkuun! Ikinä en oo ennen pelottavamman näkösempää narkkaria nähny.. Tämä oli kuin oppikirjasta.
Anteeksi ei millään pahalla, oli vain pakko todeta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos käyttää suonensisäisesti ja jostain syystä verisuoni menee tukkoon tai verenkiertoon pääsee paskaa niin sormen amputointi on mahollista. Luulisin, joku piikittäjä voi tarkentaa jos on tarpeen.
Amfetamiini ja muut piristeet rappauttaa ulkonäön aika huolella, ainakin sen takia kun yöunet on voinut jäädä välistä parina yönä ja ruoka ei maistu
No joo...
linkkaa blogi?
no joo nistit eivät yleensä huolehdi siitä, että injectoitava liuos olisi vieraista hiukkasista vapaa. suomessa ei juuri heroiinia ole, joten subutexii tai suboxonee käytetään eniten.
Näitä käyttäessään käyttäjät laittavat palan tabletista ruiskuun ja sitten vain vettä ja sekotus. Eli kaikki tabletin sisältämät maissitärkkelykset yymymym päätyvät verenkiertoon. ja siellä ne päätyvät silmänpohjan valtimoihin. trikuspidaaliläppään sydämessä ja tietysti sormiin ja varpaisiin. amfetamiini, heroiini taas lähes poikkeuksetta vedetään filtterin läpi.
Lisäksi monet nistit pistävät rauhoittavia ja unilääkkeitä suoneen. tällä samalla metodilla et pillerit ruiskuun ja kraanavettä päälle nja suoneen. ja näin heidän laskimoiden ja valtimoiden seinämiin tulee kerrotumina tablettejen sidosaineita. muutaman vuoden tällaista harrastaneena narkkejen käsistä jo näkee heti että damagea on tullut. sormet ovat paksuuntuneet, kämmenselät turvoksissa ja väri käsissä punertavan sininen. ja kämmenselissä ei näy jälkeäkään laskimoista. Eli ääreisosien verenkierto huononee. Miehillä myös sidosaineet kertyvät penikseen myös paljon ja erektio vaikenee tai häviää kokonaan. kyllä se 5 vuotta on maksimiraja, kun lääkkeitä pistää. sen jälkeen jokaisella jo joku vakava komlikaatio tai menehtyminen. Tulehduspesäkkeitä pernassa, selkärangassa ja luoja ties missä. lääkkeiden sidosaineet sairastuttavat petollisen nopeasti.
Ja pistämisestä. no jos koko satsi menee verisuoneen niin tuskin mitään tapahtuu heti. ja sitten pistetään käden suonet, sitten jalkojen, sitten kaulan ja sitten on jäljellä reisilaskimot.
Aina ei injectio osu laskimoon, eli se ruiskutetaan laskimon viereiseen kudokseen, se voi sitten olla kerrasta menoa. Olen nähnyt kuinka nuorukainen pisti tenoxia rystysen vieressä olevaan laskimoon ja hieman meni kudokseen, no etusormi kuolioon ja amputaatio. Monilta on jouduttu amputoimaan käsi, jalka tai kaikki raajat. näistä ei paljon puhuta mutta kyllä suomessa amputoidaan pistämisen takia muutamia sormia, varpaita ja raajoja päivittäin.
Ikinä ei tiedä vaikka injektio menisi suoneen voi siinä mennä ties minkälaisia mikrobeja verenkiertoon ja kun yksi pöpö päätyy sydämen läppään, niin läppä menee tulehduksesta rikki ja sitten avosydänleikkaukseen ja metalliläppä tilalle ja syöt rotanmyrkkyä loppuelämäsi. Sitten on myös halvauksia. vasculiitteja mitkä ei parane ikinä ja syöt vahvoja kortisoneja lopun elämän ja olet turvoksissa ja muutenkin sairaan näkönen.
sitten kun laskimot on pistetty aletaan käyttää valtimoita, silloin aikaa on maksimissaan vuosi.
pelkästään amfetamiinin käyttäjillä verisuonet voivat olla hyvässäkin kunnossa koska annos nfiltteröidään aina. Subufilttereitä on saatavilla vinkki ym. muissa vastaavissa. Lääkkeistä ei saa haitallisia aineita pois filtteröimälläkään.
siinä siitä miten piikittämällä tappaa itsensä....
Apua, mulla sinertää kädet ja jalat muutenkin koska ilmeisesti huono ääreisverenkierto! mistä se johtuu? en käytä mitään. Oon nuori. Johtaako amputaatioon?
Jos pillusi kostuu niin ei hätää.
Nämä amputointi tapaukset nyt kuitenkin ovat aika ääripäätapauksia taas vaihteeksi...
Jos nyt lähtee ihan täysin lapasesta koko homma jollakin ihmisellä jossain päin maailmaa niin eipä se nyt tarkoita että jokaiselta narkkarilta raajat amputoidaan.
Itse kuulun tähän käyttäjäryhmään enkä tunne ketään jolta olisi koskaan jouduttu mitään amputoimaan (vaikka pari ääritapaus henkilöäkin mahtuu kuvioihin).
Mutta juu, hyvä että täällä jo annettiinkin hyvä selitys asialle.
Mutta sain kyllä yöni naurut tuosta Nellin kommentista! :D
Aivan mahtava!
Liekö olevan läppä?
Jos kuitenkin ihan tosissasi kysyt niin ei, ei sinulta mitään tulla amputoimaan.
Siihen kuitenkin vaaditaan aika paljon enemmän kuin vain heikko ääreisverenkierto, mikä on vielä täysin normaalia.
Joo no minuapa ei naurata. Ei ollut muuten läppä, et usko miten pelottavan näköistä on se kun sormet ja varpaat on välillä ihan violetin siniset ja kylmät. Ja kerta tuossa sairaanhoitaja kävi vastaamassa, niin eikö ollut hyvä, että käytin juuri tämän tilaisuuden hyväksi ja kysyin mieltä painavasta asiasta?
Just sun tapaset idiootit ei kuulu sinne terveydenhoito alalle. Koska jos joku tulee vaikka selittämään peräsuoli vaivoistaan, niin sä oot silleen hah hah haa!
Joten suksi takas sinne mistä tulit. Eli äitis kohtuun kasvamaan.
80% amputoinneista ovat aivan turhia (siis oli narkkaria tai ei)
Lekurit vaan haluaa testate milta se tuntuu tehda ja tottakai uskaltavat leikella narkkaria paremmin kuin herra pankinjohtajaa
Niiltä pitäisi amputoida penikset ja vaginat poies.
Ettei sellainen saatanan pohjasakka lisäänny perkele
Nellin kostea pillu kuulosti hyvältä ;)
voxraa injisoivat suoneen. saa kuulemma T O S I kivat fibat vartiksi, mutta siihen se jää ja suonet tuhoutuvat. kuulemma kipeää touhua ja jokunen on katunutkin..