Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tuoreesta kuntaliitosselvityksestä

Onni ei asu Iitissä

Hiemaisen katselin tuota Salpauselän kuntaliitosselvityksen loppuraporttia.

Siellä oli oikein demokratiatoimikuntakin! Kuntalaisten kannalta ei mitään demokratiaa ole, vaan henkilönimityksiä myöten on suuri neuvosto sanellut jo ukot virkoihinsa. Nastola on jo pyyhitty kartalta? Tuskin Iitin paremmin käy kauimmaisena serkkuna Lahdesta katsottuna.

Rikukin on saatu myötämieliseksi lupaamalla, että saapi sitten jonkun asiantuntijahomman kontolleen kun Salpausselkä käynnistyy.

28

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lnvhsn oöuz

      Ei se Salpausselkä käynnisty. Hollola on jo ulkona eikä Iitti saa tuosta mitään taloudellista hyötyä. Ompahan sekoomushallitukselle väännetty paperia valmiiksi, kun kerran pakkolaki piti selvittämisestä vääntää. Ja onhan meillä Kouvostoliitto hyvänä esimerkkinä kuntaliitoksen autuudesta ja kannattavuudesta.

      • Vanhassa vara paremp

        Sanoivathan nuo uudet ministerit, että suunnitelmat viedään päätökseen. Niin kuntaliitosasiat kuin sotekin.

        Sotea rukatessa tulee sivujuonteena nuo liitosasiatkin eteen. Yhdessähän ne kaiketi kuuluisikin käsitellä, jos lainkaan.

        Miksi ei ikinä voi keskittyä olevaan ja sitä kohentaa, vaan aina tyrkätään uutta ja uutta, mutta koska parempaa?

      • tillola
        Vanhassa vara paremp kirjoitti:

        Miksikö? Koska sekoomus.
        Sekoomuksen kunta-asiantuntemus on luokatonta ideologista hölynpölyä. Kauppakorkean teoriapapereita ja kirkasotsaista bisnesajattelua sovellettuna sellaiseen paikkaan, mihin ne eivät kerta kaikkiaan kuulu. Homma lähti persiilleen siinä vaiheessa, kun kunta-asioihin lähdettiin vääntämään yritysmaailman laskentamalleja. Tästä ajattelusta ovat peräisin tilanteet, jossa mummoja ei kuiviteta rahan säästämiseksi, vaan tehokkaasti makuutetaan kusivaipoissaan vuorokauden. Mummo siitä könyää itse vessaan, kaatuu ja murtaa lonkkansa, hintalappuna lonkkaleikkaukselle vuosien vaippasäästöt.
        Mummonhoidon tehokkuusmittariksi valittiin käytettyjen vaippojen määrä, eikä sitä, voiko mummo hyvin. Kun sama ajattelu pistetään läpäisyperiaatteella koko kuntakenttään, saadaan tahallaan huononnettua palvelua kalliimmalla hinnalla.
        Tietysti on asioita, joissa tehokkuusajattelusta on hyötyäkin. Hyvä esimerkki on päiväkirurgia, jossa sujuvampi prosessi lähtee potilaasta ja hänen tarpeistaan.

        Kuntien valtionosuuksista aiotaan taas leikata, mutta kuntien lakisääteisistä tehtävistä ei edelleenkään ole mitään karsintalistaa. Jos rahat eivät riitä, niin tason pitää laskea. Esimerkiksi kolme mummoa samaan huoneeseen ja samaan vessaan, eikä yksityishuoneisiin, kuten laki vaatii. Isommat koululuokat ja vähemmän valinnaisaineita. Päivähoidon järjestelyt. Kukaan ei kuole tällaisesta tinkimisestä.

      • Mummo ite
        tillola kirjoitti:

        Aha. Mummoilta siis tingitään. Kohta olet sitäkin mieltä, että nappi otsaan on paras säästö?

        Aina otetaan vähäisimmiltä ja rikkaat saavat olla rauhassa. Osaavat nämä omistajaluokat näet hoitaa veronkierrot monin konstein. Vähävarainen maksaa veronsakin joka eurosta. Ei ole puljaamiskeinoja köyhällä.

        Pahoitetaan vanhusten mielet, kun he ovat tämän nykyisen nuorille ja keski-ikäisille helpon elämän rakentaneet. Hävetkää, sortajat!

    • tillola
      • Sopuisuutta, kiitos!

        Kuntalaiset saavat kärsiä joidenkin (jonkun) kovapäisen jäärän henkilökohtaisista antipatioista ja sympatioista suuntaan ja siihen toiseen.

        Henkilökemiat eivät toimi kunnan päättäjällä. Mitä kerran tuli ajattelemattomuuksissa ääneen lausuttua, sitä ei voi peruuttaa sitten millään, vaikka itsekin tietää aatoksensa huonouden ja jääräpäisyyden.

        Miettikää nyt ilman kiihkoilua, Iitin kunnan päättäjät, mikä on oikeasti hyvä ratkaisu kuntalaisille ja kunnalle. Onko syytä syöksyä Lahden syliin pitkän matkan päästä ja menettää kenties tärkeät lähipalvelut tyystin nopeassa aikataulussa?

        Kaikilla ei ole omaa kumijalkaa rientää Lahteen asioimaan.

    • Riku ja Esa

      Sehän taitaakin uusi kunnanjohtaja myötäillä kellokkaana kukkoilevaa Lehtistä oman rauhansa takuumiehenä. Saapi pörryytellä moottoripyörineen sinne tänne, kun on välilöissä kunnan todellisen johtajan peesissä.

    • kou1

      Iitti luulee että ruoho on vihreämpää Lahdessa kuin täällä Kouvolassa.

      • Oikea valinta

        Lahti on vähän enemmän kaupunki, joten kyllä Kouvolassa metsiä riittää enemmän. Mutta, mutta. Ehkä se hienous on juuri se, että Lahden keskusta on Kausalasta katsoen kauempana ja siksi jättää edes hieman palveluja Kausalaankin. Hyvä ettei Iitti ole lähdössä Kouvostoliittoon.

    • aivottomat löhöt

      Kouvolan nahjus ei saa aikaiseksi 350 pomon irtisanomisia vaikka asia oli jo liitossopimuksessa mainittu.
      Kunta velkaantuu yli puoli miljoonaa joka kuukausi.

    • met2

      Ei se Lahtikaan velaton ole.

    • kuntaliitos

      Eikös se ole vähän pieni kuntaliitos. Koko Päijät-Häme yhdeksi kaupungiksi Iitti mukaan lukien.

      • Nastolasta Katson

        Jos koko Päijät-Häme on yhtä kuntaa, niin kunnasta tulee maakunnan kokoinen. Se on mun mielestä taas liian suuri. Parempi olla neljä kuntaa (Lahti, Hollola, Orimattila ja Heinola).

        Toisaalta jos koko Häme menisi taas yhdeksi maakunnaksi ja Lahti olisi sama kuin Päijät-Häme, niin sekin olisi aika hassua: Lahdessa olisi reilut 200´000 asukasta ja loput kunnat olisivat yhteenlaskettuna noin puolet tästä (siis Hämeenlinna, Riihimäki ja Forssa yhteensä). Painopiste olisi silloin liiaksi tässä yhdessä kunnassa.

      • Lakia lukenut
        Nastolasta Katson kirjoitti:

        Liitossopimuksen arvo on kuntaliitokseen tapahduttua nolla. Sillä ei ole oikeudellista sitovuutta. Uusi kunta päättää enemmistöllä ja sille ei mitään voi.

      • Miksi muuttaa mitään
        Lakia lukenut kirjoitti:

        Liitossopimuksen arvo on kuntaliitokseen tapahduttua nolla. Sillä ei ole oikeudellista sitovuutta. Uusi kunta päättää enemmistöllä ja sille ei mitään voi.

        Lahdessa, nykyisessä, on suuri väkimäärä etujaan valvomassa tulevassa liitoksessa.

        Joka lautakuntaan ja muuhun, on valikoituva ja valittava sieltä eniten, missä niitä ihmisiä asuu.

        Kouvolassa kävi juuri näin. Esimerkiksi Anjalankoski, kukoistava itsenäinen kaupunki, työnnettiin virkamiesten voimalla Kouvolan syliin ja nyt näivettyy koko entinen Anjalankoski.

        Miten hyväuskoisia iittiläiset voivatkaan olla Lahti-emoa haikaillessaan!

      • Orjaksi
        Miksi muuttaa mitään kirjoitti:

        Kauhistelette Kouvolan suurta virkamiesmäärää. Iso se on.

        Miten monta pomoa ja virkailijaa luulette Suur-Lahteen kertyvän, kun kunnat niputetaan?

        Määrä on valtava. Kaikki entiset päälliköt ja virkailijat on sijoitettava ja uusi huusholli "tarvitsee" paljon lisäporukkaa johtotehtäviin.
        Suoritusportaasta karsitaan. Sehän on maan tapa.

        Hyvää matkaa, Iitti, Lahden ytimen alamaisiksi!

    • Iitin hautausmaa

      Keinotekoisia "kaupunkeja". Vetäiskää itärajalta Kuopion alapuolelta rajaviiva Porvoon tasoille länteen ja siitä alas Suomenlahden rannalle. Näin tulee yhellä kertaa sellainen kaupunki, ettei kohta tarvitse taas sorkkia kuntarajoja ja ottaa valtaisaa virkamieskoneistoa elätettäväksi.

      Koko kulma voisi olla nimeltään vaikka Valiokunta.

    • tillola

      Kun on kylillä kuulostellut, niin aika yksin tuntuu Lehtinen demareineen jäävän Lahti-kiimassaan. Keskustalaisista ei löydy liitokselle kannatusta, persut, pienryhmät ja jopa kokoomuksen edustajat vastustavat. Voi olla, että tässä lähdetään kuitenkin kikkailun ja poliittisen pelin tielle, eli että ensimmäisellä kierroksella äänestetään liitoksen puolesta, että päästään jatkoneuvotteluihin. Jatkoneuvottelun tulos sitten viimein torpataan. Jos Iitti sanoo heti EI, menee valtiolta perustelu lääninvaihdon hyväksymiselle.

    • Uteliaisuus heräsi

      Alkaa olla NE AJAT, että päätöksiä väännetään. Onhan jo syyskuu.

      Ei satu tulemaan IITINSEUTU-aviisia, joten olisi asian kulkua kiva seurata näiltä palstoilta!

    • Iitin Tildu

      Lahti on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee omille palveluilleen lisää rahoittajia. Soten myötä palvelut keskittyvät Lahden kaupungin alueelle. Ei hyvältä näytä iittiläisten tulevaisuus suurkunnan reuna-alueella.

    • Asuu se

      Alusta alkaen suhteellisen tyhmä ratkaisu ja ajanpeluuta oli jättäytyä ulos isosta Kouvolasta. Muualta Iittiin muuttaneena ei voi kuin ihmetellä sitä Koouvolan anti-paatosta millä asia on otettu ja mikä luotto tietyihin kuntapolitiikan voimahahmoihin paikkakunnalla elää. Ei mene Kouvolassa hyvin, mutta ei tule menemään mahdollisella uudella Lahdellakaan ja varsinkaan sen "takamailla", pienet yhdistelmät nyt ovat lähinnä hätäpäissä kyhätty vitsi, eli ei ole olemassa sellaista voittajien junaa johon hypätä poimimaan rusinat pullasta. Nyt kaivattaisiin rohkeutta niellä turhanpäiväistä ylpeyttä ja sanoa, että katsotaan kuitenkin se Kouvola-korttikin.

    • Askolan muistot

      Mitä luulette sosiaali- ja terveyspalvelujen käyvän, kun Lahden sosiaali- ja terveysjohtaja alkaa priorisoida niitä? Iittiläisille ei jää muuta kuin luut. Esa Lehtinen ja Lahden sosiaali- ja terveysjohtaja eivät ole oikein missään väleissä johtuen Esasta ja hänen aiemmista toilailuistaan.

    • kokoomuksen turmio

      Kuntaliitokset on täysin typerä juttu. Ei siinä rikkaaksi muutu vaikka kuinka paljon yhistellään. Hyvä esimerkki on iso EU liitos. Silloin alkoi alamäki joka jatkuu niin kauan kuin ihmiset sallii.

    • Iitin Tildu

      Iitin kunnanjohtajan isä on kansanedustajanakin toiminut Mikko Rönnholm (sd) Naantalista. Hyvin on Esa osannut kunnanjohtajan valita.

      • Olekkos

        No ei ikimainkaan olisi voinut tsaari Esalle muunlainen kuin oppipoika kelvata, jota voi juoksuttaa ja läksyttää oikein isän kädestä. Ja muut senkun vinkuu ja vikisee.

    • Säyhteen takaa

      Osa tästä kuntaliitosongelmasta taitaa nyt johtua siitä, että Iitti ei päässyt Päijät-Hämeeseen itsenäisenä kuntana. Jos se olisi hyväksytty, niin tältä riitelyltä olisi kait sitten vältytty.

      Esimerkiksi valtiovallan mielestä pohjalaiset saivat vapaasti valita Turun yliopistolliseksi sairaalakseen, mutta omaa tahtoa ei haluttu jostain syystä noudattaa Iitin kohdalla.

      Keskustelua taidetaan usein käydä myös vain Kausalan näkökulmasta. Vuolenkoskelta Kouvolan keskustaan on yli 50 kilometriä ja Kausalasta Lahteen vähemmän. Ei silti, harvallapa on kuntakeskukseen mitään asiaa. Sinne kait mennään enemmän mistä kaupat löytyvät ja kunnanrajoilla ei liene väliä.

      Kouvola vs. Lahti: Kausalaan ei takuulla jää mitään kunnanpalvelupistettä jos kuntaliitos Kouvolaan, mutta Lahti taitaa sellaisen vaihtoehdon tarjota.

    • salpauskunta

      Lahti Ja Kouvola jakavat Iitin sitten kun uusi Lahti on muodostettu.

      • KasperJesperJoonatan

        Säyhtee, Mankala, Hiisiö/Kurri ja tietenkin Vuolenkoski pelastautuvat Lahteen. Kymenkäänteestä etelään Kymijoki rajaksi. Muu Iitti lipuu Kymen mukana Kouvostoliittoon. Näinhän siinä käy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2238
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1934
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      77
      1658
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1321
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe