Ruotsit tulee aina jonkun kohkaamisen kanssa tänne. On ollu kaavakohu, kitarakohu, kuorokohu, kirkkokohu, aiemmista puhumattakaan.
Millon on hiukset, millon hameet, millon kultaristit, kirkon kuollutuskoset. Aina jotain tarvii valittaa.
Millon on hiukset, millon hameet, millon kultaristit, kirkon kuollutuskoset. Aina jotain tarvii valittaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet oikeassa sellaista ei ollut ennen heitä , kylla sanottu on , muttei kokoaika
märisty , että luulen NÄMÄ taitaa olla saa, ta ,nasta , tai en paremmin sano.
Minä muistan 1953 Lähtyksen jotenkin ,sitten olikin 9 vuotta -62 tuli seuraavat.
Miehet oli WE. GJ. ja hyviä olivatkin Mutta ainakin meidän kylään tuli tuo ,AI.
54, -56. -58 ,-60 , sitten olikin taas virallinen pari , Joku voisi sanoa että minun
hyvä tuuri olisi ollut ,,ellen tiedä että Ai. teki pohjat satakunnassa joka johti eroon
Niin että siitä kylästä' erosi n.155. as. ja jäi joku 70 .
ero sattui -65 ja siinä oli mys Levi Älgren , Sten Johansson , se oli surullista aikaa
isäni veli joutui antamaan vaimonsa , ja kahta lasta lukuun ottamata , se on melkein perheen hajoaminen. vaikka saman katon alla asuivat ..
Muitakin tälläisiä tapauksia oli , että niin voimakkaat oli tunnekusymykset , vaikka
melkein kaikki siityi koko perheineen , se oli valitettavaa .
Kerron tämä siksi että saman laista voi tulla tälläkertaa,
Tulee kahtiajako. Se on selvää.
Raskasta aikaa oli kaikenkaikkiaan.Sukulaiset revittiin hajalle saarnaajien keskinäisten kamppailujen takia.
Sellaista aikaa ei saa tulla,Jumala Rakas Taivaallinen Isä siitä varjelkoon.
Saarnat viittaa aikalailla samaan suuntaan,vaatimukset kovenee ja ääni kovenee sen mukaan,kun kiukku kasvaa,kun ei meinata totella.
Jumalan pyhä henki ei tule,eikä liiku kovuudella,sen saa jokainen omassa sisimmässään tuntea.Pyhän Hengen ääni on hiljainen ja lempeä,kuin tuulen hyminä.
Aamen Mariia2!
Mariia2 Herran sana meille tänä päivänä.
Fil. 4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Fil. 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
Fil. 4:6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
Fil. 4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Fil. 4:8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
Fil. 4:9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.