Järkiavioliitto

Olen tosissani miettinyt, pitäisikö etsiä naista järkiavioliittoon. Tahtoisin pari lasta ja omakotitalon puutarhalla. Olen ruma ja tylsä, mutta akateeminen ja hyväpalkkaisessa työssä. Voisin tarjota naiselle paremman elintason, uskollisen kumppanin ja turvallisen isän lapsille, mutta riittäisikö se todella jollekin? Osa naisista voisi varmasti solmia tällaisen liiton, mutta pelkään ettei se kestäisi kauaa. En halua etäisäksi, joka joutuu taistelemaan oikeudessa lasten tapaamisoikeudesta. Haluan perheen joka pitää yhtä, vaikka rakkaus puuttuisi.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehdin olla parisuhteessa neljännesvuosisataa. Aika outoa olisi alkaa olemaan miehen kanssa, jos ei mitenkään kokisi häneen muuta vetovoimaa kuin pelkkää ystävyyttä. Ainakin suhteen alkuvaiheessa pitää kokea jonkinasteista ihastusta tai rakastumista. Yleensähän se on niin että se alkutunne latistuu arjen myötä ja se kai on usein syynä, että toinen kohtaa uuden ihastuksen ja lähtee sen perään, pian kuitenkin huomaa että samaan sekin ajallaan päätyy.
Ilman sitä naisen ja miehen välistä "leimaantumista", mikä alussa saa parin tapailemaan ja elämään yhdessä, ei järkiliitto ole toimiva. Aika kalskeaa olisi elää yhdessä, harrastaa seksiä, muodostaa perhe kumppanin kanssa, joka olisi kuin hyvä työkaveri tai naapuri. Minkälainen tunneilmasto tuollainen koti olisi jälkikasvulle. Uskon että suhteessa on sitä jotain kotia, jos puolisit ovat edes alussa kokeneet sitä sielun ja myös fysiikan kumppanuutta keskenään ja solimeet sen perusteella liiton ja perheen.
Ymmärtääkseni juuri tässä mielessä henkinen seksuaalisuus suuri Jumalan lahja ja ilman sitä ei synny todellista kotia.
Mitä luulisit lapsille kodissa välittyvän, jos sieltä puuttuisi isän ja äidin välitä rakkaus. Viimeistään kouluiässä jälkikasvu kokisi tyhjyyttä, juurettomuutta, orpoutta ja kodittomuutta.
Haluatko synnyttää tänne lisää onnettomia ihmisiä, joilla ei ole kotia eikä todellista kodin mallia? Ja uskon että ennen pitkää ajautuisitte eroon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


32v mies kirjoitti:

Olen tosissani miettinyt, pitäisikö etsiä naista järkiavioliittoon. Tahtoisin pari lasta ja omakotitalon puutarhalla. Olen ruma ja tylsä, mutta akateeminen ja hyväpalkkaisessa työssä. Voisin tarjota naiselle paremman elintason, uskollisen kumppanin ja turvallisen isän lapsille, mutta riittäisikö se todella jollekin? Osa naisista voisi varmasti solmia tällaisen liiton, mutta pelkään ettei se kestäisi kauaa. En halua etäisäksi, joka joutuu taistelemaan oikeudessa lasten tapaamisoikeudesta. Haluan perheen joka pitää yhtä, vaikka rakkaus puuttuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu