minkälainen valtakirja perunkirjoituksen hoitoon?

Veljeni kuoli ja häneltä jäi avioton poika, töysi-ikäinen, eivät olleet tekemisissä.
Poika kävi hautajaisissa mutta muuhun ei halua ottaa osaa. Miten järjestän nyt sitten perunkirjoituksen? Minä olen hoitanut kaikki asiat, maksanut hautajaiset ym. Veljellä ei ole kuin kovasti velkaa ja tili tyhjä, ei sillä niin väliä saanko hautajaisrahoja takaisin mutta hän omisti myös 1/5 asunnosta jossa minä asun (minä ja muut sisarukset omistetaan jokainen myös se 1/5) joten perunkirjoituksen hoitaminen asiallisesti on myös meidän intressimme.
Kun poika ei itse laita tikkua ristiin, millö minä saisin hoidettua asiat kun pankki ei anna saldotodistusta minulle kun minua ei näy virkatodistuksessa, tietenkään. Minkä laisella sanamuodolla poika voisi valtuuttaa minut hoitamaan tämän kaiken, jos vaivautuu nyt yhden allekirjoituksen laittamaan paperiin. Onko pojan oltava paikalla perunkirjoutuksessa vai riittääkö minä "pesän ilmoittajana"?
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinä voit toimia pesän ilmoittajana, ja se on varmasti järkevintäkin, koska tunnet veljesi asiat parhaiten.

Selvitä pankissa tilanne, eli että ainoa pesän osakas ei aio perunkirjoitusta hoitaa. Paras toki olisi, jos saisit pojalta sen valtakirjan, jolla hänen pitäisi siis valtuuttaa sinut saamaan esim. pankista kaikki perunkirjoitusta varten tarvittavat tiedot.

Poika on kutsuttava perunkirjoitukseen, mutta hänen ei tarvitse tulla sinne paikalle. Hänelle olisi hyvä lähettää kopio perukirjasta.

Periaatteessa saat maksamasi kulut pois sitten kun/jos asunto joskus myydään, mutta tämä edellyttää tietysti sovintoa pojan kanssa.

Äänestä
  • Tarkennan vielä, että vain kuolinpesän osakkaalla on oikeus saada tietoa vainajan pankkiasioista.

    Välillä kuitenkin perunkirjoituksia joutuvat hoitamaan henkilöt, jotka eivät osakasasemassa ole, tai eivät voi asemaansa osoittaa, koska esim. testamentti on pankin tallelokerossa, ja tallelokeroa pääsee luetteloimaan vain osakas. Pattitilanne siis.

    Näissäkin tapauksissa perunkirjoitukset on kuitenkin hoidettava, mikä vaatii hieman vääntöä.

    Äänestä

  • Tuo valtakirja koskee asioiden hoitoa perunkirjoituksen jälkeen.

    Kysyjän tapauksessa perunkirjoitusta ei ole vielä pidetty.

    Oleellista on nyt saada valtuutus esim. saldotodistusten ja arvopaperiotteiden tilaamiseen, mahdollisen tallelokeron luettelointiin jne. Isännöitsijäntodistuksen tilaaminen onnistuu helposti, koska kysyjä omistaa itse osuuden asunnosta (todistus ei toki ole pakollinen, jos tiedot asunnosta saadaan muutenkin).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaislakuutiainen kirjoitti:

Veljeni kuoli ja häneltä jäi avioton poika, töysi-ikäinen, eivät olleet tekemisissä.
Poika kävi hautajaisissa mutta muuhun ei halua ottaa osaa. Miten järjestän nyt sitten perunkirjoituksen? Minä olen hoitanut kaikki asiat, maksanut hautajaiset ym. Veljellä ei ole kuin kovasti velkaa ja tili tyhjä, ei sillä niin väliä saanko hautajaisrahoja takaisin mutta hän omisti myös 1/5 asunnosta jossa minä asun (minä ja muut sisarukset omistetaan jokainen myös se 1/5) joten perunkirjoituksen hoitaminen asiallisesti on myös meidän intressimme.
Kun poika ei itse laita tikkua ristiin, millö minä saisin hoidettua asiat kun pankki ei anna saldotodistusta minulle kun minua ei näy virkatodistuksessa, tietenkään. Minkä laisella sanamuodolla poika voisi valtuuttaa minut hoitamaan tämän kaiken, jos vaivautuu nyt yhden allekirjoituksen laittamaan paperiin. Onko pojan oltava paikalla perunkirjoutuksessa vai riittääkö minä "pesän ilmoittajana"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu