Kävin mm. Kaakkurissa ja Ritaharjussa. On siellä ihmisillä jumalauta kulisseissa pitelemistä. Nuoria perheitä asuu ja varmasti perseaukeisia. Kotisleikikkiin on pitänyt alkaa, kun muutkin. Mitenhän vain käy kun saadaan kulissit pystyyn ja huomataan, että ei helvata, elän nyt muille esittääkseni ja muiden rooliodotuksille ja heidän hyväksyntänsä hakien, mutta ei tämä elämä tyydytä henkisesti. Asuntolainaa on, töitä ei. Velaksi kaikki hankittu. Puolisokin on sellainen joka on otettu vain leikkikaveriksi kotisleikikkiin, kun se toinen polo helpolla siihen alkoi. Puoliso ei sytytä — huonoa seksiä on vain ku hankitaan lapsia paikkaamaan elämän henkistä tyhjiötä ja lisäkulissiksi ai niin, mutta kun perhe kasvaa, pitää autokin vaihtaa — ja taas velaksi. Ruokaa ostetaan pikavipillä ja viikonloput ollaan mummojen nurkissa passaattavana — ellei baarissa totuutta paoss. On pakko silti elää kulissia, koska talon ja auton myynnistä jää työttömille niin isot velat, ettei niistä selvitä. Pakko kituuttaa ja sairastua mt-ongelmiin. Oliko muille todistelu sen arvoista?
Ajelin eilen lähiöissä
Karu totuus
19267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan autosta ikkunasta kahtomalla huomasit, että noissa perheissä harrastetaan huonoa sexiä. Pikavippi? Guru!
kyllä sen nyt voi monestakin muusta asiasta päätellä. Onko defenssit päällä?
Pikavippi löytyy Googlesta.
Onko sinulla niin ankea ajattelutapa että jos näyttää joillakin menevän hyvin, niin varmasti se on vain epätoivoisesti ylläpidettyä kulissia, jonka takana on jotain synkkää ja mätää?
Uskotko todella että ihmiset on enimmäkseen sellaisia? Koittaisit katsella maailmaa vähän toisin silmin.
Heh. Arvasin että näitä tulee ;)
Kannattako sinulle edes vastata?
Eikös tää oo l-postitiivisten tapa elää. Kaikki heti nyt ja isompana kuin naapurilla.
Aloittajan pointti on???? vai muuten vain omaa angstia purkautuessa??
Pointti on kertoa miten asiat on ja varoittaa ihmisiä alkamasta samaan kuin muut.
Taitaa monella osua tämä totuus?
Älä loukkaa...
Luulee tietävänsä, eikä tiedä luulevansa.
Ei sen mikään harrastus tarvitse olla ja eikä varmasti olekaan. Ottaako koville, kun joku julkaisee miten asiat on? Kyllä se on veemäistä kun kaikki on niin epävakaata. Pitää vain esittää muille ja olla velkojien kanssa naimisissa. Työnantajan kanssa kohta tuleekin avioero :D
En minäkään myöntäisi edes itselleni ;D
Mikä totuus?
Ei ole suhdetta, lapsia, eikä omakotitaloa. Sen sijaan on järkee olla luulematta liikoja itestään. Ja luulla tietävänsä toisten asiat paremmin kuin ne itte.
Niin :(
Aloittaja puhunee omakohtaisista kokemuksista ja siten luulee, että kaikilla käy yhtä huono säkä.
Niin. No jos on omakohtaista kokemusta, niin eikö se ole vakuuttavampaa :)
Sulla taid nyt oikeesti kolahtaa? Onko kova pala kun ihmiset kertoo sinulle elämästäsi velkojien vankina ja työnantajan huorana? Ymmärrän.
Muistathan päivittää Facebookin että hyvin menee, vaikka nukut sohvalla laskunipun vieressä :)
Tämä oli taas varmaan sitä omakohtaista juttua. Eipä yleistetä omia asioita toisille.
Kyllä voi ihan hyvin yleistää. Vähänkin lehtiä seuraa ja tilastoja ja käyttää aivojaan. Laskee yks yhteen.
Tympäisee se, kun ihmiset näkee totuuden. Moni on liian lähellä nähdäkseen kauas omaa elämäänsä. Lisäksi moni on liian sokea. Sitä kutsutaan henkiseksi defenssiksi.
Henkistä tyhjiötä täytetään materiaalilla – sitähän se on. Muille eletään enemmän kuin itselle. Terveet ihmiset muuttaa metsään, he pärjäävät.
Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan, ei sitä auta vakoilla. Täytyy keskittyä tekemään omasta elämästään niin hyvä kuin voi, ja ymmärtää, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Elämä voi yllättää.
Elä silti omaa elämää, älä toisten:)