En kykene enää olemaan tyytyväinen itseeni.
Olen pitkään uskonut, että minä voin vielä joskus oppia olemaan kuin muut. Että tyhmyyteni johtui vain ujoudesta ja siitä, että ujous ja äärimmäisen huono itsetunto esti minua kehittämästä itseäni.
Uskoin, että minusta voi tulla vielä samanlainen kuin muut, kun itsetuntoni kohentui uudelle paikkakunnalle muuton myötä. Sain runsaasti hyviä ystäviä. Olin kiitollinen siitä Jumalalle. En ikinä uskonut, että muutto uudelle paikkakunnalle voi saada näin suuria muutoksia aikaan. Aloin luottamaan itseeni. En vertaillut itseäni enää muihin.
Nyt olen asunut jo kuusi vuotta tällä paikkakunnallani. Ystäviä on edelleen, tosin vaihtuvuutta on ollut, kun monet ovat poistuneet paikkakunnalta työn vuoksi, tai heistä on tullut perheellisiä, jonka jälkeen eivät ole enää voineet liikkua entiseen malliin. Olen havainnut, että ystäväni ovat kehittyneet, heissä on tapahtunut muutosta. Monet heistä ovat aikuistuneet. Ovat oppineet uusia asioita. Menneet uralla eteenpäin. Osa on ehtinyt käydä uuden koulunkin. On suoritettu maisterintutkintojakin ja työpaikkakin löytynyt mainiosti.
Mutta mitä minulle. Näiden kuuden vuoden aikana en ole voinut välttyä vertailemasta itseäni muihin. Vasta viimeaikoina olen havahtunut, että mun päähäni ei ole tarttunut yhtään uutta. En päässyt hakemaani amk:hon. En toisellakaan hakukerralla. En mihinkään niistä vaihtoehdoista, joita hain. Mutta ystävilleni tuntuu olevan helppoa jopa yliopistotutkinnot. Osa on ehtinyt kartuttaa omaisuutta. Jo useammilla ystävilläni on omistusasunto. Perheelliset ystäväni ovat rakentaneet omakotitaloja jne. Itse edelleen nollaomaisuudella. Asun kimppakämpässä. Tehnyt hanttihommia, kun muihin en ole päässyt ja niitäkin osa-aikaisena. Lompakko huutaa hallelujaa!
Pääsin pitkän rupeaman jälkeen ammattikouluun (kouluttaudun nyt uuteen ammattiin), mutta sielläkin on ollut yhtä rämpimistä. Eniten vaikeuksia tuottaa kielet!!! Siis en osaa pätkääkään englantia enkä ruotsia. Ystäväni puhuvat usein enkkua keskenään ja se vaivaannuttaa, kun jään keskusteluiden ulkopuolelle. Silloin toivon, että voi kun pääsisin pois. Olen yrittänyt hakea motivaatiota kielten opiskelulle. Olen kuunnellut enkunkielen opetusäänitteitä, harjoitellut englanninkieltä tietokoneohjelmilla, lainannut englanninkielisia satuja äänitettyinä jne. Mutta mitään ei tartu mun jakeluun. Olen ihan toivoton tapaus.
Tulevassa ammatissakin tulen tarvitsemaan kieliä. Harjoitteluissa olen huomannut, kuinka paljon kieliä nykyään tarvitsee alalla kuin alalla. Olen ihan toivoton tapaus!
Äsken soitti sähkön myyjä. Kyseli minulta, onko millainen sähkösopimus mulla on. Vastasin vain, että öö, vasta tein sen. Entä millainen sopimus. En muista pätkän vertaa, vaikka sopimuksen tein kolme kuukautta sitten. Muistini on umpisurkea. Olen myös äärimmäisen epäjärjestelmällinen, vaikka pyrin kuinka järjestelmällisyyteen. Hukkaan papereita. Vaikka kuinka suunnittelen kuinka hienot järjestelmät tahansa, en saa niitä toimimaan. En ole kykenevä elää tässä yhteiskunnassa.
Eilen minulta kysyttiin verotietoja. Tota öö.... Joka kerta sama. En kertakaikkiaan muista veroprosenttiani. Onneksi löysin verokorttini. Ystävien kanssa kun tulee puhetta palkoista, yms. oon aina ihan pihalla. Kuinka paljon maksoi autosi, monta kilometria olet ajanut, onko siinä sitä, onko tätä. Aina joudun antaa vastaukseksi, että tota öö... Mun kaltaisella lahopäällä ei kuuluis olla autoa lainkaan. Osaan ajaa sillä kyllä, mutta autosta huolehtiminen on vähän niin ja näin. Kiitos Jumalalle tästä hyvin toimivasta päästäni!
Yritä tässä sitten repiä motivaatiota uuden oppimiseen. Ihan vastikään opitut taidotkin ovat kariutuneet mielestäni. Harjoitteluissa tulee usein ilmi, kuinka pihalla olenkaan kaikesta. Ja nyt kesätöissä olen ihan kuutamolla. Siis mitä asioita koulusta on oikeasti jäänyt päähäni?
seitsemän vuotta sitten käynyt psykoterapiassa silloisen vaikean masennuksen vuoksi. Kävin terapiassa uudella paikkakunnallani vuoden, kunnes terapia lopetettiin. Mitä minä muistan terapiakäynneiltä? No minut saatiin jaloilleen, mutta nyt taas ajauduttu suohon. Lääkityksiäkään en osannut hoitaa loppuun. Kun ne jätettiin päälle, lopetin ne omatoimisesti, kun olo oli ollut hyvä yli vuoden ajan.
Tunnen itseni taas masentuneeksi, mutta en näe enää mitään toivoa paremmasta. Suurin ongelmani on huono muisti ja kyllin tyhmä pää! Niiden takia joudun kärsimään. Niiden takia poljen paikallaan. Niiden takia elän köyhyydessä vuodesta toiseen. Munko pitäis sitten joskus pystyä pyörittää jotain perhettäkin... Ei, parisuhteet eivät ole tyhmille! Etenkin minun kuuluis jo päästä pian taivaan kotiin ennen, kun menetän uskoni masennuksen ja tyytymättömyyden myötä :(
Olen pitkään uskonut, että minä voin vielä joskus oppia olemaan kuin muut. Että tyhmyyteni johtui vain ujoudesta ja siitä, että ujous ja äärimmäisen huono itsetunto esti minua kehittämästä itseäni.
Uskoin, että minusta voi tulla vielä samanlainen kuin muut, kun itsetuntoni kohentui uudelle paikkakunnalle muuton myötä. Sain runsaasti hyviä ystäviä. Olin kiitollinen siitä Jumalalle. En ikinä uskonut, että muutto uudelle paikkakunnalle voi saada näin suuria muutoksia aikaan. Aloin luottamaan itseeni. En vertaillut itseäni enää muihin.
Nyt olen asunut jo kuusi vuotta tällä paikkakunnallani. Ystäviä on edelleen, tosin vaihtuvuutta on ollut, kun monet ovat poistuneet paikkakunnalta työn vuoksi, tai heistä on tullut perheellisiä, jonka jälkeen eivät ole enää voineet liikkua entiseen malliin. Olen havainnut, että ystäväni ovat kehittyneet, heissä on tapahtunut muutosta. Monet heistä ovat aikuistuneet. Ovat oppineet uusia asioita. Menneet uralla eteenpäin. Osa on ehtinyt käydä uuden koulunkin. On suoritettu maisterintutkintojakin ja työpaikkakin löytynyt mainiosti.
Mutta mitä minulle. Näiden kuuden vuoden aikana en ole voinut välttyä vertailemasta itseäni muihin. Vasta viimeaikoina olen havahtunut, että mun päähäni ei ole tarttunut yhtään uutta. En päässyt hakemaani amk:hon. En toisellakaan hakukerralla. En mihinkään niistä vaihtoehdoista, joita hain. Mutta ystävilleni tuntuu olevan helppoa jopa yliopistotutkinnot. Osa on ehtinyt kartuttaa omaisuutta. Jo useammilla ystävilläni on omistusasunto. Perheelliset ystäväni ovat rakentaneet omakotitaloja jne. Itse edelleen nollaomaisuudella. Asun kimppakämpässä. Tehnyt hanttihommia, kun muihin en ole päässyt ja niitäkin osa-aikaisena. Lompakko huutaa hallelujaa!
Pääsin pitkän rupeaman jälkeen ammattikouluun (kouluttaudun nyt uuteen ammattiin), mutta sielläkin on ollut yhtä rämpimistä. Eniten vaikeuksia tuottaa kielet!!! Siis en osaa pätkääkään englantia enkä ruotsia. Ystäväni puhuvat usein enkkua keskenään ja se vaivaannuttaa, kun jään keskusteluiden ulkopuolelle. Silloin toivon, että voi kun pääsisin pois. Olen yrittänyt hakea motivaatiota kielten opiskelulle. Olen kuunnellut enkunkielen opetusäänitteitä, harjoitellut englanninkieltä tietokoneohjelmilla, lainannut englanninkielisia satuja äänitettyinä jne. Mutta mitään ei tartu mun jakeluun. Olen ihan toivoton tapaus.
Tulevassa ammatissakin tulen tarvitsemaan kieliä. Harjoitteluissa olen huomannut, kuinka paljon kieliä nykyään tarvitsee alalla kuin alalla. Olen ihan toivoton tapaus!
Äsken soitti sähkön myyjä. Kyseli minulta, onko millainen sähkösopimus mulla on. Vastasin vain, että öö, vasta tein sen. Entä millainen sopimus. En muista pätkän vertaa, vaikka sopimuksen tein kolme kuukautta sitten. Muistini on umpisurkea. Olen myös äärimmäisen epäjärjestelmällinen, vaikka pyrin kuinka järjestelmällisyyteen. Hukkaan papereita. Vaikka kuinka suunnittelen kuinka hienot järjestelmät tahansa, en saa niitä toimimaan. En ole kykenevä elää tässä yhteiskunnassa.
Eilen minulta kysyttiin verotietoja. Tota öö.... Joka kerta sama. En kertakaikkiaan muista veroprosenttiani. Onneksi löysin verokorttini. Ystävien kanssa kun tulee puhetta palkoista, yms. oon aina ihan pihalla. Kuinka paljon maksoi autosi, monta kilometria olet ajanut, onko siinä sitä, onko tätä. Aina joudun antaa vastaukseksi, että tota öö... Mun kaltaisella lahopäällä ei kuuluis olla autoa lainkaan. Osaan ajaa sillä kyllä, mutta autosta huolehtiminen on vähän niin ja näin. Kiitos Jumalalle tästä hyvin toimivasta päästäni!
Yritä tässä sitten repiä motivaatiota uuden oppimiseen. Ihan vastikään opitut taidotkin ovat kariutuneet mielestäni. Harjoitteluissa tulee usein ilmi, kuinka pihalla olenkaan kaikesta. Ja nyt kesätöissä olen ihan kuutamolla. Siis mitä asioita koulusta on oikeasti jäänyt päähäni?
seitsemän vuotta sitten käynyt psykoterapiassa silloisen vaikean masennuksen vuoksi. Kävin terapiassa uudella paikkakunnallani vuoden, kunnes terapia lopetettiin. Mitä minä muistan terapiakäynneiltä? No minut saatiin jaloilleen, mutta nyt taas ajauduttu suohon. Lääkityksiäkään en osannut hoitaa loppuun. Kun ne jätettiin päälle, lopetin ne omatoimisesti, kun olo oli ollut hyvä yli vuoden ajan.
Tunnen itseni taas masentuneeksi, mutta en näe enää mitään toivoa paremmasta. Suurin ongelmani on huono muisti ja kyllin tyhmä pää! Niiden takia joudun kärsimään. Niiden takia poljen paikallaan. Niiden takia elän köyhyydessä vuodesta toiseen. Munko pitäis sitten joskus pystyä pyörittää jotain perhettäkin... Ei, parisuhteet eivät ole tyhmille! Etenkin minun kuuluis jo päästä pian taivaan kotiin ennen, kun menetän uskoni masennuksen ja tyytymättömyyden myötä :(
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kävin illan päälle kahdessa kaupassa. Ensiksi menin ulkoiluvaateliikkeeseen ostamaan itselle lämmintä takkia, suviksissa kun on luvattu olevan kylmää. Eräs tuli kyselee multa jotain enkuksi. En ymmärtänyt halaistua sanaa, enkä osannut edes sanoa englanniksi, etten osaa enkkua. Häkeltyneenä vastasin, että en osaa english... Hän: okei!
Sitten menin ruokakauppaan. Palautin limsapulloja samalla. Pullonpalautuskone oli jumissa. Eräs asiakas kysyi multa enkuksi jotain. Vain yhden sanan ymmärsin hänen puhestaan, eli sanan waiting... En osannut vastata mitään, vaan olin tuppisuuna.
Tällaisia tulee usein eteen, mutta harvemmin kaksi saman päivän aikana ja lyhyen ajan sisään. Täytyy sanoa, että oon kyllä yksi puusilmä, kun en osaa edes alkeellista enkkua. Veti mielialan kyllä niin maahan. Suviseurasuunnitelmatkin katkes siihen. Ei voi muuta, kuin tunnustaa, että elämä ei ole minua varten :(
Kaikki ihmiset ovat saman arvoisia. Ei maallinen viisaus auta enää siinä vaiheessa kun aika päättyi. Eikä siitä juuri apua ole elinaikanakaan. Onnellisuus ei ole viisaudessa, vaan hetkessä...
Huono muisti ja kielitaidottomuus saattavat johtua liiallisesta itsetyydytyksen harjoittamisesta.
Höpö höpö! Tämä on niitä 1900-luvun Amerikassa keksittyjä juttuja, joiden mukaan aivot valuisivat siemennesteen mukana pois. Ei pitäisi levitellä tällaisia humpuukitarinoita.
Mulla on vaa 1 lause tähän. "En oo kaikkeeni antanu viel, oonha mä hengissä viel." Muista tuo Jumalalla on sulle vielä jotain suurta ja tärkeää, mutta hän odottaa oikeaa aikaa. Älä katkeroidu.
Näkisin, että sopisit perusluonteesi puolesta johonkin suurpiirteiseen hommaan, jossa järjestyksellä ei ole niin suurta väliä. Toinen vaihtoehto on, että alat kehittää itseäsi! Asioiden oppiminen on helppoa, jos keksii itselleen mukavan tavan opiskella - vähän kuin leikin varjolla. Myös muistia voi kehittää, kokeile vaikka muistipelejä ja sanaristikoita. En näe sinua toivottomana tapauksena, kuvailit asioitasi mielestäni hyvin ja selkeästi. Tsemppiä!
ei ne muutkaa niin fiksuja ole, niillä vaan on ulkoiset puitteet kunnossa ja he luovat illuusiota menestyneestä elämästä
Pitkä juttu, monta ongelmaa. Kaikesta tuosta ei voi kiittää vanhoillislestadiolaisuutta.
Onhan meitä muitakin, mutta täytyy vain yrittää elää.
Kuka ääliö nostaa lähes kolme vuotta vanhan trollauksen. Ympityhmää vastailla tämmösiin.