1)VHH:ta on turha parjata, vaikka sen kannattajat eivät ole diplomatian suurimpia kukkasia. On siinä ideaa.
2) VHH:n kannattajien kannattaa hommata joku pr-henkilö hoitamaan tiedotus, ja olla itse vähemmän äänessä.
Olen sokerirasitystestissä nähnyt, miten insuliinimäärä on lähtötasoon nähden kymmenkertainen, kun henkilö saa sokeria. Se on ihan pähkähullu määrä. Laajassa sokerirasituksessa mitataan insuliinin määrä myös. Joillain ei siinä tapahdu mitään ihmeellistä ja joillain se räjähtää käsiin eli esim. kymmenkertaistuu, kun nopea hh tulee kuvioihin. Näiden henkilöiden on vaikea saada diabetesta kuriin hh-painotteisella ruualla laihduttamisesta puhumattakaan. Iso insuliinimäärä lihottaa, saa sen itse tehtynä tai purkista.
Maltillinen karppaus olisi hyvin hyvin suositeltavaa monille tyypin kaksi diabeetikoille. Se pitäisi järjen päässä ja kilot poissa. Nykytiedon mukaan välipalatkin pitäisi heittää menemään kakkosen kohdalla ja syödä vain 2-3 x päivässä jotain kunnollista. Lääkettä vain vähemmän, kun välipalat ja hh lähtevät. Neuvottele diabeteshoitajasi kanssa.
2) VHH:n kannattajien kannattaa hommata joku pr-henkilö hoitamaan tiedotus, ja olla itse vähemmän äänessä.
Olen sokerirasitystestissä nähnyt, miten insuliinimäärä on lähtötasoon nähden kymmenkertainen, kun henkilö saa sokeria. Se on ihan pähkähullu määrä. Laajassa sokerirasituksessa mitataan insuliinin määrä myös. Joillain ei siinä tapahdu mitään ihmeellistä ja joillain se räjähtää käsiin eli esim. kymmenkertaistuu, kun nopea hh tulee kuvioihin. Näiden henkilöiden on vaikea saada diabetesta kuriin hh-painotteisella ruualla laihduttamisesta puhumattakaan. Iso insuliinimäärä lihottaa, saa sen itse tehtynä tai purkista.
Maltillinen karppaus olisi hyvin hyvin suositeltavaa monille tyypin kaksi diabeetikoille. Se pitäisi järjen päässä ja kilot poissa. Nykytiedon mukaan välipalatkin pitäisi heittää menemään kakkosen kohdalla ja syödä vain 2-3 x päivässä jotain kunnollista. Lääkettä vain vähemmän, kun välipalat ja hh lähtevät. Neuvottele diabeteshoitajasi kanssa.
Vastaukset 48
Vanhimmat
boxi
"Maltillinen karppaus olisi hyvin hyvin suositeltavaa monille tyypin kaksi diabeetikoille."
Sinullahan on ihan THL:n tyyli, varovasti- varovasti ettei kukaan vaan huomaa millaista puutaheinää olen aikaisemmin kirjoitellut.
Parantamisen varaa on huomattavasti mutta kyllä se siitä kun olet nyt päässyt alkuun.
Joko ne kuvittelemasi LCHF-vaurioiset ovat osastolta kadonneet???
1) Pahoittele se sika, niin keskustelen kanssasi. En ennen. Hei vain.
Muille tiedoksi ykköstyypin diabeetikon jatkon: toipui. lakkasi VHH:n ja kävi kontrollissa voiden hyvin.
Maltillinen karppaus ei vaan myy niin kukaan rupea sitä levittämään. Varpu Tavi oli tuolla asialla mutta hänkin lienee lopettanut. Kukaanhan ei virallisella puolella vastusta järkevää karppausta, rasvausta kylläkin.
Hiilihydraattipainoisen ruokavalion iso ongelma on siinä, että on hyvin hankala syödä 200 g - 400 g hyviä hiilihydraatteja päivässä. Toisaalta jos syö jo suositusten mukaan niin sitä 70 g rasva-annosta on hankala edes pienentää. Järkevämpää on pienentää annoskokoja, laimentaa ruokaa kasviksilla (oma systeemini) tai vähentää maltillisesti hiilihydraattia.
Melkein kannatan rasvausta pähkinöillä ja avokadolla ja kalalla, kunhan kalorit eivät räjähdä käsistä. 400 g hh on minusta aivan liikaa diabeetikolle. Rasva-annosta minusta saa nostaa kalorien sisällä vaikka kuinka kunhan se on laatua eikä mitään siankylkeä tai kermajuustoa. En kannata vähärasvaista ruokavaliota diabeetikolle.( Enkä kyllä kolesterolirasvaustakaan by VHH.) Siitä tulee pakostakin liian hh-pitoinen.
Pähkinää, siemeniä, rasvaista kalaa, öljyä tilalle. Esim. öljyssä paistettuja vihanneksia yms. Salaattikastiketta, proteiinia, kanamunan valkuaista, raejuustoa yms.
Ja kuten itsekin sanoit, laimentaa kasviksilla ja vähentää annoskokoja. Se on aina oikein.
Joo. Mukaan vielä vaikkapa soijapapua ja kanaa. Pähkinöiden ongelma ravintona on se, että ne eivät oikein istu ruuanlaittoon ja sellaisenaan syötynä ovat erittäin kaloripitoisia. Mainiota vaellusmuonaa juuri siksi. Avokadostakaan moni ei pidä.
Kovin matalallekaan hiilihydraattia ei kannata vetää eli tuo 150 g päivässä, jota diabetesliitto pitää alarajana, lienee sopiva. Itsellä hiilihydraatti varsinkaan aterioiden yhteydessä ei ole ongelma mutta kun käyttömäärä on lautasmallin mukainen niin ei niitä hirveästi tulekaan (200 g perunaa on 26 g hiilihydraattia, 200 g pastaa 30 g ja 200 g riisiä 60 g). Liikuntaan taas banaani on erinomainen hiilihydraattilähde (1 banaani on 25 g hiilihydraattia ja banaani tunnissa sopiva kun liikkuu).
hp&v
Vastaappa yhteen kysymykseen:
Proteiinillako korvaat vähennetyn hiilihydraatin tiukalla VHH:lla?
Vastaappa yhteen kysymykseen, kuinka korkealla LDL:äsi on?
Järkevä ei ole tiukalla karppauksella, järkevä vähentää hiilihydraattia jotta laihtuu eikä korvaa hiilihydraattia rasvalla ja jos korvaa niin pehmeillä rasvoilla.
hp&v
tavalliseen tyyliin sinulla on vaikeuksia satujesi lomassa vastata yksinkertaiseen kysymykseen.
Lopeta kiemurtelu.
Minun KAIKKI terveysarvoni ovat lääkärini mielestä loistavat. Et kai sinä raukkaparka luule että haluan sinun mielipiteesi??
Eli siis LDL:äsi on liian korkea erityisesti diabeetikolle? LDL yli 4.5 mmol/l vai lähempänä 5 mmol/l.
Kolesteriarvot korkealla mutta en välitä.
Näiden veijojen ja heikkilöiden ongelma on suoraan sanoen aivotoiminta. Tiedän varsin tarkkaan, millainen on joku viinadeliriumissa tai huumepöhnässä oleva ensiavussa, kun hän nimittelee sekopäisenään hoitohenkilökuntaa.
No, pahimmillaan yksi deliriumpotilas on kutsunut minua "ämmäksi" joka ei nyt niin kamala ole.
Sen sijaan veijo on kutsunut minua naista siaksi (varsinainen herrasmies), heikkilä on kutsunut Fogelholmia Göbbelssiksi (sitä ei voitu julkaista lääkärilehdessä kunnianloukkausuhan vuoksi). Siis ihan vähäjärkistä touhua jos ihan kliinisesti sanotaan. Liian vähä hh on haitallista aivoille, ei voi muuta sanoa.
Olen päättänyt jättää Veijon jutut taakseni. Ei kiinnosta enää. En lue, en kommentoi. Erittäin töykeä oykkärimäinen käytös ei ansaitse huomiota.
No uskonto on tunnetusti huumetta kansalle ja tässä rasvauksessa on selvästi pseudotiedeuskonnon maku a la Flat Earth Society. Papatetaan ulkoa tutkimuksi tulkiten niitä niin, että ne ovat omalle asialle edullisia. Todellisuudessa ei ole tehty yhtään tutkimusta sianrasvakarppauksesta joka tukisi sitä. Yleensäkkään tehdyt karppaustutkimukset tehdään pehmeillä rasvoilla eikä niitäkään ole tehty montaa.
Sianrasvakarppauksesta on tehty tilastollisin menetelmin (erottamalla joukosta rasvaajat omaksi joukokseen) pari tutkimusta. Eivät ole mitenkään mairittelevia heille. Ruotsalaista en nyt muista mutta tämä parin terveysalan työntekijöihin kohdistunut tutkimus ei ole rasvaajille mieluista luettavaa:
http://annals.org/article.aspx?articleid=746013
Rasvaajien (runsaasti eläinproteiinia ja -rasvaa) kuolleisuus oli 23% suurempaa kuin keskivertoväestön. Kasviproteiinii ja -rasvaan pohjaavilla kuolleisuus taasen oli kuolleisuus 20% pienempää kuin keskivertoväestöllä.
Ämmä ei ole muuten perinteisesti haukkumanimi vaan viittaa perheen matriarkkaan tai yleensä vanhempaan naiseen. Edelleenkin lapissa käytössä muodossa ämmi (meidän ämmi=isoäitimme)
hp&v
Kaiva esille yksi (1) LCHF ruokavaliota noudattanut (Ruotsi, Tansa, Noeja , Suomi. USA jne,) joka todistetusti on saanut pienimmäkään vaivan LCHF ruokavaliosta.
Se että "rasvaaminen" on iskostunut sinun kalloosi ei sano asiasta muuta kuin että et ymmärrä koko hommasta yhtään mitään ja että sinulle on täysin turhaa edes yrittää selittä, menee nimittäin liian pahasti yli hilseen.
LCHF ruokavaliota on noudatettu yli 10 vuotta- yhtään raportoitua haittaa ei löydy. Sen sijaan ruokavalion terveellisyyshyödyt vahvistuu koko ajan.
Rasvatohtori Annika Dahlqvist sairastui LCHF rasvadieetillä diabetekseen. Annikalla on myös korkeat kolesteroliarvot.
JÄRKEVÄÄ???
Joo, maltillinen kasvisrasvapohjainen karppaus ei ole milään lailla erikoista tai kummallista ja sen vuoksi se ei varmaan oikein kiinnostakaan.
On vain todella vaikeaa laihduttaa, jos on sokerihäiriö ja sitä insuliinia vain pukkaa ja pukkaa kun hh syö. Silloin maltillinen karppaus rauhoittaisi insuliinin eritystä. Glykeemisen indeksin huomioiminen auttaisi myös. Öljyllä saa Glykeemisen indeksin matalammaksi yms.Nämä ovat vain niin tavallisia asioita, että ne eivät räjäytä mitään pankkia.
Olisin suosimassa "öljy-appelssiini-karppausta", jossa rasva on kunnollista ja marjoja ja appelssiineja ei kammota ja aamupuuro on ok. Tämä siis,jos kakkostyypin dm haluaa laihtua ja vähentää insuliinejaan,joka taas auttaa laihtumisessa.
Tämän "ämmä"- nimityksen hieman kyllä kirosanalla höystettynä kiljui yksi seurapiirirouva syksyllä osastolla, kun oli tullut koko kesä tissuteltua huvilalla miehen kanssa viinaksia ja sitten pamahti sekaiseksi kuin seinäkello. Epäiltiin osastolla kaiken maailman aivotulehdusta, mutta deliriumhan se sieltä pukkasi! Siinä ambulanssia odotellessa ( siirtyi mielisairaalaan) hän nimitteli minut.
Myöhemmin oli vähän hienostelevaisen kriittinen johonnkin sairaskertomuksen tekstiin ja valitti siitä puhelimessa. Yritin olla tirskumatta, koska teksti oli erittäin kaunisteltu versio hänen sekoiluistaan.
Mutta en ole koskaan kuullut kenenkään nimittelevän pahimmissa huumepöhnissäkään ketään räkänokaksi, natsiksi, siaksi, idiootiksi. Se on kulturellisesti ihan outoa. Yleensä käsketään painumaan jonnekin, mutta nimittely on harvinaista. Sen verran järkeä on, että sen jättää pois.
Ei nykyisessä työelämässä pärjää, jos ei tajua jonkinlaisia käytöstapoja.
Töissä on yksi pehmokarppaaja ja on virkeä ja hyväkuntoinen.
Sianrasva-kanamunakarppaus on jo sormituntumalta kauhea dieetti. Yksi dm2 sai päänhänsä rasvata käsittelemättömällä kokomaidolla itseään oikein urakalla: paino nousi, kolesteroli todella nousi ja veren sokeri nousi. Päätti luopua ideasta.
Maito nyt on vihoviimeinen ruoka-aine kakkosille. Varsinkin täysmaito.
-maidossa ei ole juurikaan muita hivenaineita kuin kalsiumia ja a-vitamiinia
-maidossa on runsaasti sokeria
-maidon insuliinivaste on korkea
-galaktoosi muunnetaan rasvaksi maksassa
GI ei ole korkea samasta syystä kuin pöytäsokerinkaan, maidon hiilihydraatti ei koostu pelkästään glukoosista. Pöytäsokerinkaan syönti ei ole hyvä idea, vielä vähemmän puhtaan fruktoosin (tosin seos 20% fruktoosia ja 80% keinomakeutusainetta on aika hyvä).
Delirium on kyllä ikävä tila, eräässä alkoholistiperheessä (mies kuoli keuhkokuumeeseen, nainen sisäiseen verenvuotoon) äijällä oli tuo. Ei hillinnyt menoa yhtään.
Maito on vähän kummallinen aine.
Tuota insuliinivastetta on pohdittu. Se tekee insuliinivasteen, mutta nostaa aika vähän siihen nähden veren sokeria. On koulukunta, joka on sitä mieltä, että maito ehkäisee kakkostyypin diabetesta ja juuri tuo insuliinin reipas eritys ja vähäinen sokerin nousu on osa sitä pohdintaa. Eli se voi olla haitallinen tai sitten ei.
Tällä hetkellä maito on hyvämaineinen aine diabeetikoille, mutta kannattaa tässäkin asiassa pysyä kuulolla. Epidemiologisesti se oli ehkäissyt jossain tutkimuksessa diabetes2.
Joo, delirium on kauheaa.
Maidon kummuuden selittää sen käyttötarkoitus eli sillä vauva kasvaa vauhdilla eli vereen tunkee paljon insuliinia, aminohappoja ja sokeria ja tuo lisää kasvua.
Bodaajien (ja tavallistenkin kuntoilijoiden) käyttämät palautumisjuomat toimivat samalla periaatteella (yleisin koostumus on heraproteiinia ja maltodekstriiniä) eli insuliinin noste lopettaa katabolian ja aloittaa anabolian. Muuten raskas treeni saattaa jopa hävittää lihasta (tämä muuten näkyy näillä rasvaajilla kehossa selvästi, lihashukka on ollut melkoista).
Luonnon ravintoaineilla joitain poikkeuksia lukuun ottamatta on aika balansoitu insuliinivaste niiden sisältämään hiilihydraattiin ja proteiiniin nähden mutta kun esimerkiksi jauhoja puhdistetaan ja tehdään leipää niin insuliinivasteen pitäisi olla todella outo, että se toimisi ihmisellä eli aluksi älyttömän iso insuliinin eritys ja sen jälkeen hyvin vähän. Keho ei tuohon pysty kakkosilla koska insuliiniresistenssin vuoksi tarvittava insuliinin määrä olisi kovin suuri ja siksi verensokeri jää liian pitkäksi aikaa koholle. Esidiabeteksessa kehon insuliinintuotanto pystyy tuohon ja seuraus on sama kun ottaisi liikaa insuliinia, syötättää.
Maidon kanssa kannattaa katsoa lisääkö se nälkää vai ei. Hivenravinteita siitä tulee aika vähän ja se jopa estää joidenkin ravinteiden imeytymistä.
Täällä on ollut hyvää keskustelua sinulta boxi vhh:sta. Toivoisi tuonne vhh palstalle myös, mutta ymmärrän jos kiinnostusta ei ole.
Itse välillä olen vhh:lla. Hyvä ruokavalio kun sen oikeaoppisesti tekee. Paljon kasviksia, erilaisia pähkinöitä, lihaa, kananmunia, broileria, maitorahkaa, oliiviöljyä, voita paistamiseen. Tuo kasvisten määrä on se kaiken A ja O. Sieltä tulee se kylläisyys ja suuri osa vitamiineista, kivennäisaineet sitten pähkinöistä ja lihoista kananmunista. Hyviä rasvoja pähkinöistä, oliiviöljystä, rasvaisesta kalasta ja voista muista tyydyttyneistä rasvoista. Niitäkin tarvitaan että hormonitasapaino pysyy normaalina. Ja liikuntaa riittävästi.
VP?:n LCHF:ään kuuluvat makkarat, nakit ja pekonit ei minusta kuulu mihinkään järkevään ruokavalioon kuin pienissä määrin juhlapäivinä. Toki makkaraa itselläkin kuluu kesäisin grillatessa ja olutta myös, mutta en niitä terveysruokana/juomana pidä vaan herkkuina. Herkkuja pitää nauttia maltillisesti.
"Bodaajien (ja tavallistenkin kuntoilijoiden) käyttämät palautumisjuomat toimivat samalla periaatteella (yleisin koostumus on heraproteiinia ja maltodekstriiniä) eli insuliinin noste lopettaa katabolian ja aloittaa anabolian. Muuten raskas treeni saattaa jopa hävittää lihasta"
Tätä en oikein ymmärtänyt. Kuntosalitreeni "tuhoaa" lihaskudosta eli kuntosalitreeni ei kasvata itsessään lihasta vaan tekee siitä tavallaan heikomman. Lihas alkaa kasvaa vasta treenin jälkeen jos saa riittävästi kasvuun ravintoaineita, eli proteiinia, hiilareita ja rasvaa.
Nykytietämyksen mukaan parasta palautukseen on pelkkä proteiini. Proteiini itsessään treenin jälkeen riittää tarvittavaan insuliinin eritykseen, eli hiilaria ei tarvita. Tietysti jos treenaa 2 kertaa päivässä niin sitten pitää hiilareita ottaa heti liikunnan jälkeen että ehtii ne varastoimaan glykogeeniksi. Kilpaurheilijat joutuu lähinnä ottamaan liikunnan jälkeen maltodekstriiniä tai muuta jauhemaista sokeria. Muille on vain 2-tyypin diabeteksen turhaa hankkimista.
Itsekkin tuli maltodekstriiniä syötyä nuorempana mutta turhaa läskiä sillä vain sai, ei voi suositella. Heraproteiinia kyllä voin suositella urheilijoille ja ihan tavan kuntoliikkujillekin.
Missään tapauksessa sitä maltodekstriiniä ei kannata laittaa paljoa. Valmiissa palautumisjuomissa sitä on todennäköisesti aivan liikaa koska se on halpaa.
Pikaisella googletuksella näyttää tosissaan siltä, että heraproteiini aiheuttaa ison insuliinin erityksen joten maltodekstriini on tosissaan turha.
Tietysti jos energiankulutus on kova eikä pysty syömään tarpeeksi niin siitä saa energiaa helpolla tavalla.
Itse ajoitan liikunnan niin, että ruokailuun on aikaa alle tunti niin en noita palautumisjuomia käytä ja treenaukseni on aika vaatimatonta työkiireiden vuoksi (tänään töihin kello 7 ja kohta pois).
Vähähiilihydraattiset dieetit -palstalla ei ole juurikaan järkevää keskustelua. Tuon palstan pelastaa vain rekisteröitymispakko jolloin Veijo ja muut trollit saavat ikuisen bannin. Jäljelle tosin jää Uusajattelija ja Mattila mutta edellisestä ei kannata välittää ja Mattila tuntuu vaihtaneen ravitsemustieteen ulkopolitiikkaan.
Tässä olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ei mitään lisättävää.
Joo, jos maltodekstriiniä käyttää niin kohtuudella sitäkin. Ei tosiaan kauhakaupalla. Itse olen tilannut Englannista 20kg kerralla maustamatonta heraproteiinia. Sen lisäksi menee kreatiinia ja beta-alaniinia, muuta ei tarvitse.
Itsellä on parantunut tuo ruokahalu iän myötä. Parikymppisenä tuntui että tarvitsi jotakin lisäravinteita että sai painoa nousemaan. Nyt 37 vuotiaana tuntuu että pitäisi olla joku lisäravinne hillitsemään ruokailuhimoja. Salitreeni ollut sieltä parikymppisestä asti mukana kuitenkin.
Itsellä ollut koko aikuisiän epäsäännölliset työajat. Aina pitänyt vähän joustaa kaikessa. Ja ollut välillä sinkkuna, välillä parisuhteessa, välillä opiskelijana, väillä työttömänä, todella pitkän aikaa erilaisessa vuorotyössä... Treeni pitänyt sopeuttaa aina senaikaiseen tilanteeseen. Aina se on onnistunut. Mutta aina ollut aikuisiällä liikunta mukana.
Minkälaista liikuntaa muuten hp&v olet harrastellut? Sinulla ihan hyvää tietoa ravitsemuksesta mitä täällä lukenut juttujasi.
Olen aikojen alussa ollut VHH-palstalla ja sieltä on perintönä Mattila, joka aina ilmoittelee, että olen valelääkäri. On sen ilmoittanut jopa Lääkäriliittoon! Onneksi on tuttu toiminnanjohtajana! Sain jotenkin siitä tarpeekseni. Haukut tietty sain aina niskaani.
Siis haukut VHH-palstalta, en toiminnanjohtajalta!
Ok, selvä juttu. Olisin vain halunnut sinnekin jotakin järkevämpää keskustelua mutta sinulla on ilmeisesti jo kokemusta siitä paikasta. Se ei ole missään nimessä järkevän keskustelun paikka nykyään mutta olisin sinne halunnut jonkun hieman edes järjissään olevan. Oletko sinäkin menettänyt järkesi tuossa paikassa? :)
No rasvaajat käyttäytyvät kuin kiihkouskovaiset. Kaikki keinot ovat sallittuja. Mattilalla oli muutama vuosi sitten käynnissä Altti-kampanja, siinä hän puski ko. henkilön henkilötietoja ainakin tuhannen viestin verran eri nettipalstoille.
Jos siis ottaa yhteyttä kiihkoilijoihin niin on syytä käyttää pseudoidentiteettiä ja peittää jälkensä hyvin.
Lääkäriksi esittäytyminen ei taida edelleenkään olla rikos. Laiton lääkärintoimen harjoittaminen on toki sitä mutta lääkärintoimeen kuuluvat asiat avat tiukasti säännösteltyjä eli kun puuhaa niiden ulkopuolella niin rikosta ei tapahdu.
Erityisesti ravintoneuvonta ei ole lääkärin hommia. Jos lääkäri kirjoittaa kirjan 'diabeteksen valo-hoito' ;) niin ohjeiden seuranta on omalla vastuulla.
Ok, en sitten ihmettele yhtään jos ei kiinnosta vhh-palsta. Mattila siellä tosin on vähemmän nykyään ollut mutta Puustinen sitäkin enemmän. Jaksaa omaa blogiaan mainostaa vuodesta toiseen ja joka ikinen päivä!
Muistan itsekin tämän Altti-kampanjan. Onko siitä tosiaan jo pari vuotta? Ihan järjetön huru-ukko! Itse muistan kun suosittelin lopettamaan herjaamisen, muttei uskonut millään. Eihän tuosta millään voi olla vielä paria vuotta?
Punttisalia ja kesällä pitkiä kävelylenkkejä. Itselle riittää 5 kg heraproteiinia vuodeksi, käyttö on ateriankorvikkeena kun kotona ei aina ole ruokaa, punttisalit olen siirtänyt aamuun kun töissä on sen verran kiirettä että illalla ei ehdi (kesäkuussa tuli 60 tuntia ylitöitä ja loman jälkeen tahti sen kun kiihtyy) ja ruokailu noin tunnin kuluttua punttisalista. Punttisalilla tunti HIIT:iä (voin suositella diabeetikoille, parantaa verensokeria reilusti) ja laitteita. Laitteissa (David) olen päässyt maksimipainoihin, väsy tulee jossain 35-150 toiston välillä. Tosin jalkaprässin olen rajoittanut 50 toistoon kun sain sillä hommattua kierukkaongelman molempiin polviin.
Joo, on aivan liikaakin kokemusta siitä paikasta. Olin siellä vuodesta 2009 eteenpäin ja hyvin harva silloinen VHH-fanaatikko on enää siellä. Tarkkaan ottaen vissiin Mattila (jos on?)
Oltiin hirveän pontevia ja sitten yhtäkkiä pois. Se nyt ei ole niin kovin vaarallista, että on ponteva. Mattila oli aivan kauhea jossain vaiheessa, mutta minusta rauhoittui. Vielkäin silloin tällöin kintereilläni kommentoimassa samaa teemaa. Ihan vaaraton.
Puustinen on kyllä ilkein, mitä olen nähnyt. Jos ei ole hh-puutetta aivoissa, joka olisi ihan kunniallinen selitys, ei sitten. Hän tuli jossain vaiheessa VHH-palstalle.
En enää hyppää siihen viemäriin, vaikka hauskaa se aikansa olikin.
Kyllä aina itse suutun, kun joku netissä väittää olevansa lääkäri, eikä ole. Helppo testata, onko. Noin puolet on aitoja, puolet ei. Jotain 4 läkäriä olen netissä tavannut peruspalstoilla. Lääkäriliitolla on oma keskustelupalsta, mutta mitä minä siellä teen, kun koko elämä on lääkäriporukkaa ympärillä muutenkin.
Jokainen rekkaa kuljettanut voi ihan helposti testata, onko toinen todellakin sitä rekkaa kuljettanut, vai lukenut vain netistä miten sitä ajetaan.
Ihan samalla lailla on matalaa,jos valehtelee olevansa joku muu ammattilainen( vaikka joku rekkamies) eikä ole. Sitä vain en osaa käräyttää.
"nimim Ylläpidon i"
Kyllä siitä Göbbels-kampanjasta on jo monta vuotta. Olin silloin vielä yliopistosairaalassa ja nyt olen ollut keskussairaalassa jo monta vuotta. Niin se aika kuluu. Tästä paikan muutosta sen voin hahmottaa. Ellei sitten herjannut sen jälkeenkin!
Sori luin huonosti: Altti-kampanjasta en tiedä mitään. Sekotin Heikkilän Göbbels- sekoiluihin. No, näitä VHH sekoiluita on ollut niin paljon, että aina joku sekoilu on kuitenkin käynnissä!
Toki tuo on ikävää mutta ei suoranaisesti laitonta. Netissä luettua pitää muutenkin epäillä joten isoa haittaa näistä nettivalelääkäreistä tuskin on.
Valitettavasti oman alani ihmisistä osa on niin surkeaa, että moni tavallinen tallaaja on hommista paremmin perillä kuin he.
Enää pari tuntia niin alkaa loma. Lomalla ei kylläkään lomailla vaan tehdään töitä.
Millaisen tyyppinen oma hommasi on? Ei tietty tarvitse vastata, jos tuntuu tungettelevalta kysymykseltä! Ihan raaka uteliaisuus tässä on kyseessä!
IT-hommia pakerretaan, koulutus luonnontieteissä ja erikoisalana moniprosessorisimulaatiot (suomeksi siis supertietokonejutut). Teen hommia kaupallishallinnollisella puolella ja osalle alan työntekijöistä voisi kyllä suositella alan vaihtoa.
Hyviä lomia "hp&v":lle. Muista pitää myös lomaa tästä palstasta, vaikka mukava sinun kanssa on keskustella. Pääsee nuppi lepäämään.
Itselle oli alkukesästä todellakin hermoloma kun oli netistä poissa pari viikkoa. Voi suositella nykyään kaikille samaa. Huomaa että on nettiriippuvainen, hitto!
Riippuu ilmoista, sisähommiakin on pariksi viikoksi mutta jos ei sada eikä ole liian kuuma niin ulkohommaa on aika paljon.
Loman jälkeen pääsee lepäämään töihin, luvassa tuommoiset 100 tuntia ylitöitä elokuussa. Oikea loma joskus talvella jos pääsee purkamaan ylityöt pois.
Itse olen ihan tavallinen duunari niin tuollainen ylityömäärä kuukaudessa veisi joko hengen tai hoitoon. Toivottavasti korvaus ylitöistä on myös sen mukainen ettet ole niitä jotka tekee ylimääräistä ihan hyvää hyvyyttään.
Tuosta Altti-kampanjasta sen verran että itselle varmistui siinä tuota kyseistä nimeä joka paikkaan tunkevan ihmisen mielensairaus. Pitää olla todella sairas päästä jos toisen koko nimeä on tunkemassa keskustelupalstoille kymmeniä kertoja päivittäin. Tässä siis kyse siitä että nimimerkillä kirjoittelevan henkilön henkilöllisyys ilmeisesti vahingossa paljastui. Meni muistaakseni myös rikosasiaksi, tiedä sitten miten lopulta käynyt.
Jos kirjoittelee omasta vapaasta tahdosta omalla nimellä niin silloin se pitää myös kestää. Jos joku kirjoittelee nimimerkillä niin silloin sitä anonyymiyttä pitää myös kunnioittaa. Itse tiedän muutaman nimimerkillä kirjoittavan henkilöllisyyden mutta ei kävisi mielessäkään laittaa niitä julkisesti näkyville. Tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.
Tunti tunnista systeemillä mennään. Kuuluu alan luonteeseen että välillä painetaan pitkää päivää, hyvänä viikonloppuna syntyy tulosta enemmän kuin viikon arkipäivinä.
Verensokeriarvoja tuollainen paahtaminen kyllä huonontaa.
Taidan ostaa mökille 18 m^2 kasvihuoneen.
Hp&v
Kiitos tiedosta! Hieno homma! Tsemppiä työurallesi! Lähden itse vissiin vähän palstalta, kun miehenkin loma alkoi, enkä viitsi olla koneella, kun on hänen lomansa. Pidän silloin huolta hänen hyvinvoinnistaan,, kun olen ison osaa vuotta muualla töissä. Ihan paapova vaimo nyt vähän aikaa! Kuullostaa ällöltä ja on sitä, mutta toimii!!
Hyvää kesää!! Jatketaan syksymmällä. Pidä lomaakin!Kasvihuoneelle menestystä!
boxi
"Näiden veijojen ja heikkilöiden ongelma on suoraan sanoen aivotoiminta."
Ja minun pitäisi pyytää anteeksi sinunlaiseltasi kotikutoiselta psykologilta????
VHH on niin epämääräinen sana ja ilmaus, että sillähän voi kuka tahansa tarkoittaa ja ymmärtää mitä tahansa.
boxi, mistä moinen takinkääntö? :-D