Ristijärvellä nähtyä ma 23.6 noin klo 12.45

Sivustanähnyt.

Kirpputorilta tuli ulos kaksi pikkupoikaa ( noin 5-6v ja 3-4v) leikkivät ja juoksentelivat kirppiksen pihalla, päättivät pykästä autotien yli terveysaseman puolelle ( onneksi ei tullut autoja). Kohta juoksivat taas tien yli takaisin kirppiksen pihaan ja suojelusenkeli oli matkassa molemmilla että se auto jonka eteen hyppäsivät ajoi rajoituksen mukaan ja kuski katsoi eteensä.
Saavat lapset ja heidän huoltajansa tuolla reissulla kiittää luojaansa siitä että kohdalle ei sattunut ylinopeutta ajava nuorisonedustajan auto tai vanhemmat saisivat viettää hautajaisia.

Onko se mahdoton tehtävä katsoa lastensa perään jopa ristijärvellä?
Sydämeni jätti monta lyöntiä väliin kun näin sen juoksun auton eteen ja luulen että autokuskilla samoin. Pojille asialla ei ollut mitään merkityst, eivät tainneet edes huomata miten lähellä onnettomuus oli.

4

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kainuulainen45

      Kauheeta :( toivottavasti vanhemmat seuraa lapsiaan tarkemmin!!!

    • ohi kulkiaa

      Luultavasti vanhemmat olivat pyörtyneinä sisällä, johtuen kirppis-pajan järkyttävästä hintatasosta. eräs Suomen kalleimpia kirppiksiä. ihmekkään, että samat tavarat keräävät pölyä vuodesta toiseen hyllyjä täyttäen ja täyttäen...

    • onnekasta

      Kamalaa ,kuka lie eksynyt autoilemaan kylille...lapset ei ole tottuneet mokomiin kulkuvälineihin. Jopa Ristijärvellä ei ole enää turvallista ja huoletonta lapsuutta.

      • apapap

        Ihan paikkakuntalainen Rouva oli kyseessä miehensä autolla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      402
      5903
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1829
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      69
      1310
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1053
    5. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      48
      984
    6. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      107
      967
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      57
      948
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      58
      938
    9. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      929
    10. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      871
    Aihe