Hanko regatan aikaan

Plokiploo

Tarkoitus on lähteä purjehtimaan alkuviikosta pääkaupunkiseudulta Saaristomerelle. Mutta kappas, siinä on tuo Hanko ja sen regatta välissä. Viikonloppuna on varmasti tiukkaa laituripaikasta, mutta entä ke tai to? Entä Hangonkylä? Voitaisiin tietenkin jättää koko kaupunki väliin, mutta veneessä on lapsia ja lyhyet legit sääntö eikä poikkeus.

10

517

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuulta purjeisiin

      Sori, en osaa sanua Hangon tiukkuudesta. Jos tenavat välttämättä vaativat, niin pakko kai sinne on tunkea. Korvatulpat mukaan!

      Hangöby hamn on kyllä sairaan hieno paikka. Vaikka keskusta ja hiekkarannat on kaukana. On siellä ainakin hyvä (kala?)ravintola.

      Mitä jos menette Lappohjanrantaan ankkuriin? Jollei etelänpuoleiset tuulet silloin puhalla, siinä saa olla rauhassa ja jos uskaltaa, pääsee mahtavalle piitsile

    • kivaa jos jaksaa

      Hangosta on vaikea saada paikkaa Regatan aikaan. Paikat on koko viikonlopulle ja usein varattuja jo torstaista lähtien.

      Satamissa on kova meteli läpi yön, Perjantaina iloinen ja lauantain väsynyt ja vihainen. Oksentelevia tai muuten väsyneitä kansalaisia on siellä täällä ja vessaan meno vaatii kumisaappaat.

      Siinä ne hyvät puolet.

      Huonona puolena mainittakoon korkeammat hinnat ja täydet ravintolat.

    • regattaan menossa

      Edellä jo oleellinen olikin. Keskiviikko on vielä likipitäen normipäivä, mutta torstaina iso osuus laitureita varataan kilpaileville veneille ja täyttä on aamusta alkaen. Hangonkylä saa osansa Itäsatamaa välttävistä tai sieltä siirtyvistä veneistä, mutta paremmin siellä silti tilaa on. Itämeren portti tuplaa maksunsa regatan ajaksi, mantereen puoli pysyy entisellään.

      Parina viime vuotena satamissa on voinut jopa nukkua, kun järjestyksenpitoa on tiukennettu. Muualla kaupungissa tarvitaan saappaat kaduilla kävelyynkin kahlatessa pahvilautasissa ja lasinsiruissa.

    • Plokiploo

      Kiitos vastauksista, yritetään välttää parhaamme mukaan.

      Lappohjanranta on hyvä vinkki. En ole koskaan kokeillut keula-ankkurointia, mutta olisi jo aikakin. Miten tuolla ankkuri pitää? Aika syvää näyttää olevan ja rannan matalikko nousee nopeasti. Entä muita luonnonsatamavinkkejä lähistöltä?

      • Kyllä se pitää jos

        Tarkista ankkurisi koko, yleensä käytetäåän liian pieniä ankkureita.
        Tarksita syvyys ja käytä riitttävästi kettinkiä/köyttä eli 3-5xsyvyys.
        Tarkista ankkurisi makki, brucella ei tee mitään, mutta silti enemmän kuin perinteisellä levyllä, josta on vain haittaa.

        Jos ankkuriasiat on kunnossa, katso aalto- ja tuuliennuste - erityisesti tuulen kääntyminen- ja valitse sopivan suojainen paikka. Ei se ole vaikeaa, mutta kannattaa tehdä pajon etukäteen ettei tarvitse herätä yöllä tekemään sitä silloin.

        Tällä tavalla ankkuri pitää.


      • Plokiploo
        Kyllä se pitää jos kirjoitti:

        Tarkista ankkurisi koko, yleensä käytetäåän liian pieniä ankkureita.
        Tarksita syvyys ja käytä riitttävästi kettinkiä/köyttä eli 3-5xsyvyys.
        Tarkista ankkurisi makki, brucella ei tee mitään, mutta silti enemmän kuin perinteisellä levyllä, josta on vain haittaa.

        Jos ankkuriasiat on kunnossa, katso aalto- ja tuuliennuste - erityisesti tuulen kääntyminen- ja valitse sopivan suojainen paikka. Ei se ole vaikeaa, mutta kannattaa tehdä pajon etukäteen ettei tarvitse herätä yöllä tekemään sitä silloin.

        Tällä tavalla ankkuri pitää.

        Joo perusteet on tiedossa. Mietin vaan, onko 15 m syvyisessä vedessä ongelmia kun 50 m liina on vain sen reilu 3x syvyys. Ja jos liinan vetää perästä keulaan 10m veneessä, niin alle 3x syvyys tuossa paikassa.


      • Ei auta
        Plokiploo kirjoitti:

        Joo perusteet on tiedossa. Mietin vaan, onko 15 m syvyisessä vedessä ongelmia kun 50 m liina on vain sen reilu 3x syvyys. Ja jos liinan vetää perästä keulaan 10m veneessä, niin alle 3x syvyys tuossa paikassa.

        En menisi noilla eväillä kuin ihan tyyneen eli max 4m tuuleen suojaiseen paikkaan. Ota liina irti ja laita parikymmentä metriä lisää tai vielä parempi: osta 5m kettinkiä ankkuriisi.


    • nuukis

      Mee Modermaganiin

      • äitees maha

        kenenkä


    • Ankkuri on pop

      Jos on hyvä ankkuri ja kunnon kettinki, niin Hangossa on aivan loistava paikka heti uimarannan edustalla. Ei maksa mitään ja harvoin on myös tungosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      363
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe