Umpikujassa yliopistossa!

Joo, tuo on valitettavasti tosi yleistä opiskelumaailmassa. Itsekin olen yliopistossa viidettä vuotta kirjoilla, pääaineena englanti ja sivuaineena kauppatieteet, tosin enemmän laskentapuolta. Pääaine ei ole itselleni koskaan kauheasti tuottanut ongelmia mutta, laskentatoimi sen sijaan on. Tällä viikolla olen kaverini kanssa lounaalla jutellut siitä että tarvitseeko tutkintoon välttämättä sisällyttää niitä kursseja joista saatavia taitoja tulee jatkossa työelämässä tarvitsemaan. Kaverini mielestä ei tarvitse, vaan tutkinto itse ja alaan liittyvä (tai alaa sivuava) työkokemus painaa suhteessa paljon enemmän verrattuna siihen minkälaisen opintokokonaisuuden on aikanaan valinnut.

Kannattaa varmaan käydä opinto-ohjaajan tms. vastaavan kanssa juttelemassa opintojen mielekkydestä ja miten koet ne tällä hetkellä. Tuskin olet ihan väärälläkään alalla jos melkein kandiksi olet päässyt tuossa ajassa. Itse pääsin kolmessa ja puolessa mutta sekin oli todella tiivis paketti...

Jos todella koet alan epämielekkääksi niin suosittelen kyllä puhumaan asiasta myös läheistesi kanssa. Kyseessä on kuitenkin sinun tulevaisuutesi. Olet 25v joten et todellakaan mikään vanha vielä, mutta jos todella haluat kääntää kelkkaa niin käy asia ainakin perusteellisesti lävitse ennen päätöksen tekoa. Jos et ole aikaisemmin ollut oman alan hommissa niin sitäkin suosittelen kokeilemaan, näetpä sitten ainakin miltä oma ala käytännössä tuntuu eli jaksatko tehdä sitä jatkossa. Muita vaihtoehtoja on tehdä kokonaan joitain muita töitä, kartuttaa CV:tä tai kouluttautua lisää - mutta varsinkin viimeksimainitussa saattaa pahimmillaan mennä viidestä kymmeneen vuotta hukkaan. Kannattaa tosiaan miettiä etukäteen haluatko riskeerata sen.

Muista kuitenkin että opiskeluelämään kuuluu paljon muuta kuin koulu. Koulutuksen ja työllistymisen tärkeyttä painotetaan nykyään joka tuutista viestintävälineissä ja somessa, mutta fakta on se että ihmisen pitää välillä saada vaihtaa vapaallekin. Pidä arki tasapainossa ja tee välillä jotain hauskaakin, niin voit psyykkisesti paljon paremmin. Tsemppiä sinne.

En taida olla kohtalotoveri, mutta joitain ajatuksia kirjoituksesi herätti. Olet alkanut epäillä, oletko oikealla alalla. Olen varma, että melkein kaikille ihmisille sopii monikin ala. Ei ole vain yhtä oikeaa. Jokainen tekee alastaan ja työstään oman näköisensä. Itse opiskelin yliopistossa kolmea kieltä, viihdyin niiden parissa ja menestyin. Hiukan introverttinä valitsin sitten kääntäjän ammatin.

Ajattelisin nyt niin, että tee se kandi pian valmiiksi. Sitten voisit pitää vuoden paussin ja katsella ympärillesi vaikka työssä, missä työssä tahansa. Jatko kyllä siitä selviää aika itsestään.

En näe jännityksestä pois oppimiseksi muuta keinoa, kuin että ilmottaudut kursseille, joissa joutuu puhumaan ja esiintymään ja tekemään ryhmätöitä. Pakolliset kielten kurssit ovat tällaisia, mutta ne olet varmaan jo suorittanut, jos kandin paperit on noin lähellä.

Jotenkin tuo ongelma pitäisi ratkaista, sillä kun olet noin pitkällä ja noin hyvässä aikataulussa, ei kannattaisi jättää noita opintoja kesken.

Ongelmat on yleensä sellaisia, että kun niitä miettii, niin ne vaan valtaa enemmän aikaa mielestä ja lopulta ajattelet vain niitä. Siltä tuo tekstisikin vähän "kuulostaa", kun ulkopuolisen on vaikea käsittää, miten voit olla noin paniikissa kun olet opinnoissa hyvin edennyt ja noin nuori. En tarkoita vähätellä epätoivoasi, vaan tarkoitan sitä, että se syntyy jostain muusta kuin tosiasioista. Luulen, että sun kannattaisi yrittää saada kavereita vaikka aloittamalla joku harrastus tai ilmoittautumalla kursseille, joissa pitää valmistella ryhmätöitä eli tavata ihmisiä ns. vapaa-ajalla. Siitä se lähtee, kun kuuntelet muita. Älä kuuntele itseäsi väärällä tavalla.

Vaikuttaa, että sinut on tavannut tyypillinen loppututkintopaniikki, eli epäilys siitä, osaatko riittävästi tai menestytkö valitsemallasi uralla. Nuo ajatukset käy läpi varmaan jokainen opiskelija opintojen loppuvaiheessa. Joillakin paniikki pääsee graduahdistuksen asteelle, eli gradua ei käytännössä uskalleta tehdä loppuun, koska sen jälkeen joutuisi tulemaan toimeen omillaan ilman opiskelijastatusta.

No joo. En minäkään yliopistolla suorastaan ystävien ympäröimä ollut. Tuollaista tavallista ohimenevää tuttavuutta, normaalia moikkaamista, jokunen ajatuksenvaihto, muutama kadunväli yhteistä matkaa. En osallistunut mihinkään opiskelijahuvituksiin. Yliopistolla opiskelin, muu elämä oli muualla. Silti ei mitään puuttunut.

Kaikki eivät vaan ole yhtä riippuvaisia runsaista sosiaalisista suhteista. On hyvä osata olla itsensä kanssa. Kaikki työtkään eivät edellytä hirveän sosiaalista luonnetta. Itsenäisiä ja omissa oloissaan viihtyviä ja työtä tekeviä tarvitaan myös.

Pieni ulkoilu ja reipas liikunta puhdistavat aivoja tehokkaasti, kun ajatukset alkavat kiertää kehää.

Tee tosiaan se kandi valmiiksi. Hengähdä sitten sen jälkeen. Alanvaihto saattaa tällöin onnistua esim. maisteriohjelmien kautta.

SPR:llä ainakin on ystävätoimintaa: http://rednet.punainenristi.fi/ystavatoiminta

Lisäksi kannattaa käydä juttelemassa YTHS:llä psykologin kanssa mahdollisesti opintopsykologin kanssa (jos yliopistossasi on sellainen). En tiedä, toimiiko Nyyti ry vielä, mutta googlaile, niin selviää.

"Olen alkanut epäilemään olenko oikealla alalla, mitä jos en pärjää siinä hommassa mihin alan! Olen jopa katsonut sillä silmällä että vaihtaisin koko tiedekuntaa mutta vaikeaksi tuo menee ja kaikki vuosien työ olisi hukkaan heitetty. "

Näitä epäilyjä tulee varmasti aika monille opiskelijoille jossain vaiheessa.

Itse opiskelin aikoinaan ensin tradenomiksi ja sitten yliopistossa pääaineena englantia ja sivuaineina viestintätieteitä, kirjallisuutta ja kasvatustiedettä tämän jälkeen vielä hieman filosofiaa ja kulttuuriantropologiaa. Englannin kielen opinnoissani keskityin lähinnä kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen opintoihin ja gradunkin tein tieteisfiktiosta. Toisaalta keskityin opinnoissa sitten huomattavasti vähemmän kielitieteeseen ja kääntämiseen. Nyt olen kuitenkin ammatiltani englannin kielen ja viestinnän opettaja amk:ssa ja lisäksi freelance-kääntäjä. Englannin kirjallisuuden opinnoista ei juurikaan ole hyötyä opettajan työn kannalta, ja välillä mieleen tuleekin, että olisi kannattanut keskittyä enemmän kielitieteen opintoihin, jotka olisivat kuitenkin kielen opettamisen kannalta relevantimpia kuin kirjallisuus - mutta toisaalta kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen opiskelu oli todella motivoivaa ja mielekestä silloin aikoinaan. Kääntämiseen liityvät kommervenkit olen oppinut lähinnä työn kautta toimeksiantajien järjestämissä koulutuksissa kollegoilta.

Sanoisin niin, että työ opettaa. Yliopistokoulutus antaa todella erinomaisen pohjan moneen, mutta loppujen lopuksi todellinen osaaminen tulee vasta varsinaisesti töitä tehdessä.

"Ensi vuonna olisi tarkoitus taistella se kandin paperi käteen."

Kannattaa. Aina parempi, kun on jokin etappi saavutettuna, kuin että jättää kesken. Etenkin kun tuo on niin lähellä. Tämän jälkeen voinet tosiaan pohdiskella myös maisteriohjelmia, ja tällä tavalla vaihtaa alaa tai ainakin suuntautua hieman eri tavalla kuin kandivaiheessa. Riippuu tietysti opiskelualasta, miten hyvin tällainen on mahdollista.

"Olen oppinut myös olemaan yksin ja toimimaan yksin"

Positiivisesti ilmaistuna voi kai ilmaista asian niin, että olet oppinut itsenäisemmäksi : )

"Miksi ihmisen pitää olla tällainen stressi Erkki?! :D"

Itse kukin stressaa. Jotenkin sitä pitäisi oppia käsittelemään stressiä. Kärsin itsekin työstressistä, koska töitä on liikaa. Tämän takia esim. nukkuminen on katkonaista, liikunta tuppaa jäämään, ei ole vapaa-aikaa tai työn ja vapaa-ajan erottaminen on hankalaa ynnä muuta ynnä muuta.

Itsekin stressasin yliopisto-opintojen aikana hirveästi. Hain ekan muutaman vuoden aikana useampaan eri opiskelupaikkaan, kun en tiennyt, oliko ala ollenkaan minua varten. Pääsinkin pariin paikkaan, mutta lopulta jänistin, kun alkoi tuntua, että eivät ne sen parempia ole. Läheisiä ystäviä ei yliopistolla muodostunut, kun en kulkenut missään bileissä ja kursseilla en enää käynyt samojen ihmisten kanssa, joiden kanssa aloitin opiskelut. Itse myös pelkäsin aika lailla joitain sosiaalisia tilanteita esimerkiksi puhelimella soittamista tai sitä, kun piti mennä jonkun kanssa puhumaan asioista.

Lopulta itselleni tuli vastaan seinä, että oli pakko tehdä joku päätös. Päätin tehdä sen tutkinnon loppuun ja sitten katsoa uudestaan. Jouduin pistämään itseni likoon aika lailla, mutta sain kandin paperit suoritettua ja sitten vajaassa kahdessa vuodessa maisterin päälle. Jotenkin kaikki tuntui vähän helpommalta, kun oli sen päätöksen tehnyt, että teen nyt tämän ja sitä ennen en huolehdi tulevasta. Samalla omat pelot vähän enemmän heltisi, kun huomasin, että selviän. Ala ei kuitenkaan enää tuntunut omalta ja töitäkään ei heti tuntunut lamassa löytyvän.

Aloin miettiä tilannetta ihan uudelta näkökannalta ja lopulta hain ammattikorkeakouluun yhteen sosiaali- ja terveysalan koulutukseen. Aikaisemmin en varmasti olisi ikinä uskaltanut, mutta nyt oli sisälläni herännyt pieni toivo siihen, että kyllä selviän. Ekat harjoittelut oli vähän hankalia aluksi, kun piti olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä, mutta siinä samalla pelot karisi ja viimeisessä harjoittelussa sain jo tosi hyvää palautetta vuorovaikutustaidoistani. Nyt olen valmistunut ja työpaikkakin löytyi melkein heti. Ei tämä missään tapauksessa helppo reitti ollut, mutta tuntuu, että jokaiselle kyllä löytyy jotain, kunhan vaan jaksaa pistää itsensä likoon, edes vähän kerrallaan. Tsemppiä!