Elämätär

Elän elämässäni ns.uutta aikaa, mutta kaikki ei ole vielä vanhan kassa selvää. Keskeneräiset, pitkittyneetkin asiat on vielä vastassa, kuinka näet asioitten menevän, sopua vai kopua? Näetkö vilunkipeliä? Joko piankin asiat ratkeavat, pelkäänkö turhaan? Pysyykö talous vakaana jopa paranis?
Kysyisin myös tuleeko uutta ihmistä elämääni? Sellaista minulle sopivaa sitä olen jo toivonut pitkän aikaa, joka jakaisi elämän taakat jotka harteillani on? Rakkautta, mistä sen löydän, tuleeko tänä kesänä/vuonna?
Jos vielä terveyteeni katsoisit. Olen joutunut laittamaan senkin suhteen kaikki uusiksi, tuleeko vaivat korjaantumaan? Hyvin on ainakin lähtenyt korkeat arvot laskemaan, painokin jonkun verran. Alkaako näinkin uusi elämä, tervehdynkö?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei Olkikukka. Sinulla oli pitkä kirjoitus, paljon omia ajatuksiasi ja pohdintaasi.

Pitkittyneitä asioita on, mutta ne hoituvat maltilla ja hetki menee vielä. Suurimmaksi osaksi sovussa, mutta aina joku hieman pahoittaa mielensä. Vilunkipeliä näen erään naisen osalta, tosin ei ole vakavaa - ei siis vaurioita sinua.
Talousasiasi näen hyvänä. Joku menoerä voi tulla, mutta satsaus siihen on satsaus tulevaisuuteesi.
Rakkautta saat vielä hetken odottaa, tulee kyllä tiellesi vielä.
Ne muutokset, joita olet tehnyt terveytesi eteen, ovat hienoja! Mahtavaa että olet pystynyt siihen! Se ei missään tapauksessa ole merkityksetöntä. Se tervehdyttää sinua todella paljon. Muista juoda tarpeeksi vettä, kehosi kaipaa vettä.

Äänestä
  • Kiitos Sinulle kun katsoit minulle.
    Tuosta naisesta on minua ennenkin varoiteltu. Vaik'en ole mikään kaunotar tms. minulle ollaan kateellisia enkä tiedä miksi! Olen tavallinen, työssä oleva hiljainenkin ihminen, koitan auttaa toisia aina kun voin ja elän vaatimattomasti muutenkin. Onneakaan ei minulle ole paljoa suotu, muuta kuin lasten kautta, vaan vielä minä toivon että se rakkaus tulisi kohdalleni! Haaveita on, muuten en jaksaisi varmaan elääkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olkikukka kirjoitti:

Elän elämässäni ns.uutta aikaa, mutta kaikki ei ole vielä vanhan kassa selvää. Keskeneräiset, pitkittyneetkin asiat on vielä vastassa, kuinka näet asioitten menevän, sopua vai kopua? Näetkö vilunkipeliä? Joko piankin asiat ratkeavat, pelkäänkö turhaan? Pysyykö talous vakaana jopa paranis?
Kysyisin myös tuleeko uutta ihmistä elämääni? Sellaista minulle sopivaa sitä olen jo toivonut pitkän aikaa, joka jakaisi elämän taakat jotka harteillani on? Rakkautta, mistä sen löydän, tuleeko tänä kesänä/vuonna?
Jos vielä terveyteeni katsoisit. Olen joutunut laittamaan senkin suhteen kaikki uusiksi, tuleeko vaivat korjaantumaan? Hyvin on ainakin lähtenyt korkeat arvot laskemaan, painokin jonkun verran. Alkaako näinkin uusi elämä, tervehdynkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu