Pelkään pahinta... Mitä tämä voisi olla?

Moi!
Olen 15-kesäinen poika, urheilen paljon ja olen pysynyt infektioastmaa lukuunottamatta tähän mennessä suht koht terveenä. Kesäkuun alussa alkoivat nämä oudot vaivat: Ensiksi, toisen silmän näkö tuntui sumentuvan lievästi ja se oli valonarka. Pystyin edelleen lukemaan ja hoitamaan kaiken samalla tavall kuin ennenkin, mutta kävin silti lääkärissä. Hän ei todennut silmissä mitään poikkeavaa. Sain kuitenkin seuraavan ajan viikon päähän. Ensimmäisestä lääkärikäynnistä oli kulunut muutama päivä, niin iski silmäoireiden lisäksi hirveä uupumus. En jaksanut käydä ulkona, salilla ja lähes kaikki pienikin työ otti koville. Kummatkin oireet tuntuivat pikkuhiljaa hellittävän joten katsoin, että voin kyllä odottaa lääkärin seuranta-aikaan. No kun sitten tulin lekurille, ei hän osannut muuta sanoa kuin mahdollisesti hartia ja niskaseudun jäykkyyttä, tai hyvin epätodenäköisesti puutiaisaivokuume, joka harvoin nuorille on vaarallinen. Kummatkin vaihtoehdot tuntuivat käyvän järkeen, sillä olin liikkunut ennen oireita paljon ulkona, ja olen yönarskuttelia ja lihakseni tuntuvat käyvän usein jäykällä. Lähdin lääkäristä helpottuneena, luottaen siihen että oireet ajanmittaan katoaisivat. Nyt on tuosta seurantakäynnistä kulunut kolmisen päivää, ja tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Jalkoja, sormenpäitä ja niskaa pistelee. Oikean käden sormet ovat ihan jäykät, ja oikea jalkaterä tuntuu kylmältä. Olo on edelleen hiukan turtunut, mutta ei läheskään yhtä paha kuin viikko sitten. Outoja kipuja ja oireita on satunnaisesti, mutta mikään ei ole niin kipeä tai paha että en mitään voisi tehdä. Mitä minun pitäisi tehdä...? Olenko luulosairas tai hullu? Viitsiikö taas mennä lääkärille? Auttakaa, ennen kuin pää räjähtää.

Kiitos
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Elämä edessä kirjoitti:

Moi!
Olen 15-kesäinen poika, urheilen paljon ja olen pysynyt infektioastmaa lukuunottamatta tähän mennessä suht koht terveenä. Kesäkuun alussa alkoivat nämä oudot vaivat: Ensiksi, toisen silmän näkö tuntui sumentuvan lievästi ja se oli valonarka. Pystyin edelleen lukemaan ja hoitamaan kaiken samalla tavall kuin ennenkin, mutta kävin silti lääkärissä. Hän ei todennut silmissä mitään poikkeavaa. Sain kuitenkin seuraavan ajan viikon päähän. Ensimmäisestä lääkärikäynnistä oli kulunut muutama päivä, niin iski silmäoireiden lisäksi hirveä uupumus. En jaksanut käydä ulkona, salilla ja lähes kaikki pienikin työ otti koville. Kummatkin oireet tuntuivat pikkuhiljaa hellittävän joten katsoin, että voin kyllä odottaa lääkärin seuranta-aikaan. No kun sitten tulin lekurille, ei hän osannut muuta sanoa kuin mahdollisesti hartia ja niskaseudun jäykkyyttä, tai hyvin epätodenäköisesti puutiaisaivokuume, joka harvoin nuorille on vaarallinen. Kummatkin vaihtoehdot tuntuivat käyvän järkeen, sillä olin liikkunut ennen oireita paljon ulkona, ja olen yönarskuttelia ja lihakseni tuntuvat käyvän usein jäykällä. Lähdin lääkäristä helpottuneena, luottaen siihen että oireet ajanmittaan katoaisivat. Nyt on tuosta seurantakäynnistä kulunut kolmisen päivää, ja tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Jalkoja, sormenpäitä ja niskaa pistelee. Oikean käden sormet ovat ihan jäykät, ja oikea jalkaterä tuntuu kylmältä. Olo on edelleen hiukan turtunut, mutta ei läheskään yhtä paha kuin viikko sitten. Outoja kipuja ja oireita on satunnaisesti, mutta mikään ei ole niin kipeä tai paha että en mitään voisi tehdä. Mitä minun pitäisi tehdä...? Olenko luulosairas tai hullu? Viitsiikö taas mennä lääkärille? Auttakaa, ennen kuin pää räjähtää.

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu