Murhaaja Hyppöselle tulee antaa elinkautinen. Hyppönen on itsekkin väkivaltarikollinen jo ennen kohtalokasta iltaa ja hänen ei olisi koskaan pitänyt antaa olla pokena. Hyppönenhän ampui muka itsepuolustukseksi, sinällään erikoista että henkilö ampuu 4-5 laukausta päähän suojellakseen itseään kun yksiki laukaus jalkaan olisi riittänyt. Ja kaikille lapsille jotka nyt pitää Hyppöstä esikuvanaan kun hän teki heidän mielestään ns. palveluksen kun murhasi rikollisen, voin todeta että palveluksen Hyppönen olisi tehnyt vasta sitten kun olisi tajunnut ampua myös itsensä...samanlainen paskarikollinen se on kuin oli murhattu uhrikin.
Murhaaja Hyppöselle elinkautinen
6
2924
Vastaukset
- jasper
Kuinka on yleensäkin mahdollista, että hän oli saannut toimia kyseisen ravintolan järjestysmiehenä? Käsittääkseni ravintoloitisijan tulisi tarkastaa työntekijänsä tausta ennenkuin palkkaa henkilökuntaa näinkin vastuulliseen tehtävään. Taitaa olla ko ravintolan anniskeluoikeudet vaakalaudalla.
- nuhteeton
Voiko yleensä työntekijän taustatiedot mahdollisen
rikollisuuden osalta tarkistaa? Annetaanko työnantajalle työntekijän rikosrekisteriote edes pyynnöstä kun minä olen luullut että sellaisen voi pyytää vain työntekijä itse jostain Hämeenlinnasta ja vain ne työnantajat joiden palvelukseen tulee lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä, ovat oikeutettuja tietämään asiasta. - Cameron
nuhteeton kirjoitti:
Voiko yleensä työntekijän taustatiedot mahdollisen
rikollisuuden osalta tarkistaa? Annetaanko työnantajalle työntekijän rikosrekisteriote edes pyynnöstä kun minä olen luullut että sellaisen voi pyytää vain työntekijä itse jostain Hämeenlinnasta ja vain ne työnantajat joiden palvelukseen tulee lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä, ovat oikeutettuja tietämään asiasta.Itseasiassa järjestyksenvalvojat hyväksyy poliisit. Eli laillisilla järjestyksenvalvojilla tulee olla JV-kortti, jonka saajan kouluttaa ja hyväksyy virkavalta itse, ja mikäli on esim. väkivaltataustaa, ei ko. työhön pääse (siis laillisesti) ja hyppönen ei ole laillinen järjestyksenvalvoja.
- JPH
Hyppönen ei ole murhaaja. Suoritti tapon, se on totta. Tappelun tuoksinnassa tapahtuva henkirikos ei ole murha. Hyvä sinun on uhota,että olis ampunut jalkaan... ;)
Mies poisti yhteiskunnasta yhden syöpäkasvaimen työtä tehdessään. Kiitos siitä. - Kaveri
Että ko. hörhö ei jätä kostamatta jalkaan ampumista, mutta riittävästi laukauksia päähän poistaa koston uhan...
Aivan luonnollinen asia.
Sitäpaitsi portsareiksi pitäisikin valita entisiä konnia, he tietävät mistä on kysymys ja tuntevat kaikki mahdolliset häiriköt. Valittiinhan USA:ssakin aikoinaan viinan laitonta maahantuontia valvomaan entinen salakuljetuksella rikastunut kaveri...Yhden tunnetun ja tänä päivänäkin suositun kaverin isukki. - KLone
No toivottavasti nuo ottavat tämän laihanaama-Hyppösen hengiltä viimeistään siellä linnassa. MAHTAVAA! TAPPAKAA SE!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437916Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4522201Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292105- 1431680
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511226Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251211Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991084Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65831Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54733Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6721