Etelä-Suomen sanomista saatiin tänä aamuna lukea Mäki-Korvelan itkuvirsi Aleksi vitosen kerrosluvusta. Vetoaminen Telaan ja kaupunginhallitukseen osoitti että lobbaamisen on alkanut. Joutuukohan halliyhdistys ja jäähalli Oy jälleen maksumieheksi ? Ketä löylytetään suurhallin saunoissa ja keitä juotetaan isku-areenan aitiossa ?
REIJO MÄKI-KORVELA KAUPUNGIN KESKUSTAN JARRUNA
Naapurin mummo
5118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi Novataloa piti aikanaan kotottaa! Kerroksia oli kaksi alunperin. Siihen piti tehdä hirveä korotus kun nostelivat valmiita kerroksia päälle. Silloin olisi kannattanut jo räksyttää. Ei olisi syntynyt tätä turhaa polemiikkia. Syp:n (Yhdyspankin) talo oli silloin jo paikallaan. Eli Novan korotus oli virhe. Nyt siellä kiukutellaan. Turhaan. Aleksi vitoseen (5) kerroksia vaan reippaasti!
Joo Kerroksia lisää, asutaan kaupungissa ei pennalassa.
Kyllä on Mäki-Korvela ahne! Ei riitä mikään.
Ei taida baby rantasestakaan olla enää apua, eli turhaa on Reijo-pojan urputtaa. Juna meni jo - onneksi.
Mikä on tilanne kaavan suhteen, valituksia ?