Akne voitettu

sielumies

Kärsin muutaman tuskaisen vuoden aknesta (ja ihan oikea akne, eikä vain muutama finni naamassa silloin tällöin), mutta pääsin siitä vihdoin eroon. Ajattelin nyt tulla kertomaan tänne miten sen tein, sillä tiedän miten rasittavaa akne voi olla ja jokainen haluaisi siitä varmasti eroon. En tiedä syytä miksi seuraavat keinot ihon puhdistavat, mutta puhdistavat kuitenkin ja se ainakin minulle oli se pääasia. Lukekaa teksti huolellisesti!

No, aloitetaanpa.
Totuus on se, että aknesta pääsee eroon oikealla ruokavaliolla. Tätä ei moni tahdo sulattaa, mutta niin se vain on. Itse hoidin ihoani pesemällä sen aamuin ja illoin pelkällä vedellä, annoin ruokavalion hoitaa loput ja tässä sitä nyt ollaan, puhdas iho. No minkälainen se oikea ruokavalio sitten on? Listaan alle ruokia, jotka ovat haitallisia aknen kannalta. Nämä tuotteet kun saat karsittua ruokavaliostasi ja korvaat ne hetken päästä kertomillani tuotteilla, pitäisi muutoksia alkaa näkymään jo viikossa.
Mutta asiaan, HAITALLISET TUOTTEET:

1. Leipä / gluteenituotteet. Itselleni tämä oli se, josta akne suurimmaksi osaksi johtui. Jätin siis kokonaan leivän ja muut gluteenituotteet pois ruokalistaltani ja jo pelkästään tämä toi suuren eron ihooni. Leipä kuitenkin sisältää kuituja, jotka ovat välttämättömiä esim. suolen toiminnalle, joten leivän pois jättämisen jälkeen on huolehdittava, että saa tarpeeksi kuituja. Hyviä kuidun lähteitä ovat mm. hedelmät ja chia-siemenet, joista tulen kertomaan kohta lisää.
Täällä voit testata kuidun saantisi ja muutenkin lisä tietoa kuidusta. http://www.leipatiedotus.fi/testit/kuitutesti

2. Sokeri. Vältä tuotteita, missä on lisättyä sokeria. Herkuttelu jää siis hetkeksi, jos haluat aknen parantaa, sillä pois tulisi jättää karkit, sokerimehut, limut, suklaa, leivonnaiset, jäätelö yms.

3. Maitotuotteet, erityisesti maustetut maitotuotteet. Itse en näitä jättänyt kokonaan ruokavaliostani, sillä muuten olisi ruokavalio käynyt hyvin suppeaksi. Vähensin kuitenkin huomattavasti.

4. Punainen liha. Helposti korvattavissa vaikkapa kanalla tai kalalla.

Ennen itselläni ruokavalio koostui kutakuinkin kokonaan yllämainituista tuotteista, eikä siis ihme, että minulla oli akne. Nyt listaan tähän alapuolelle tuotteet joita pitäisi syödä.
HYÖDYLLISET TUOTTEET:

1. Hedelmät. Syö kaikkia hedelmiä mitä ikinä keksit paljon, mutta muista kuitenkin kohtuus. Kuidun saannin kannalta tärkeää, ja hedelmistä saa paljon vitamiineja, joita iho tarvitsee.

2. Vihannekset ja marjat. Näitäkin tulee syödä paljon.

3. Siemenet. Oikeastaan kaikki siement ovat erittäin hyvää akneruokaa, mutta parhaimmistoon kuuluu jo mainitut chia-siemenet ja hampun siemenet. Näitä kahta saa ostettua esim. Ruohonjuuri kaupasta. Jotta vakuuttuisitte, kopioin tähän ravintoarvoja:
Serving Size = 1 Tsp

Consider these facts about Chia seeds:
- 2.5 times more protein than kidney beans
- 3 times the antioxidant strength of blueberries
- 3 times more iron than spinach
- 6 times more calcium than milk
- 7 times more vitamin C than oranges
- 8 times more omega-3 than salmon
- 10 times more fiber than rice
- 15 times more magnesium than broccoli

Vakuuttavaa, eikö? Googlatkaa lisätietoa näistä ja muistakin siemenistä!!
Lähteet arvoille: http://preventdisease.com/news/13/021913_The-Top-10-Healthiest-Seeds-on-Earth.shtml

4. Pähkinät. Pähkinät sisältävät paljon proteiinia ja hyviä rasvoja (mutta myös paljon kaloreita). Syö pähkinöitä.

5. Vielä muutama bonus kohta:
-syö sinkkiä
-vaihda rypsiöljy esim. oliiviöljyyn
-koita välttää alkoholijuomia ja tupakkaa

Ainoa tuote, jota iholleni laitoin, oli apteekista ilman reseptiä saatava Zinkosal sinkkipasta. Se vaalensi hyvin punaisia jälkiä ja arpia. Apteekin aknen hoitoon tarkoitetut tuotteet kuten. Clearasil, Sebamed jne.. ovat muuten täyttä roskaa. Älä siis tuhlaa rahojasi niihin.

Nyt alkaa tila loppua, joten kysykää kaikkea, mahdollista ja kommentoikaa jos ja kun näätte eron ihossanne.

MUISTAKAA EN OLE MIKÄÄN LÄÄKÄRI, KERROIN VAIN MIKÄ MINULLA AUTTOI.

14

1391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wow!

      Itse sain kans kuriin :)
      Erityisesti Paula's Choicen BHA-kuorinnalla -> video BHA-tuotteesta http://www.youtube.com/watch?v=qnRe9tVWhzw

      ( saman sarjan Earth luonnonmukaisella ihonhoidolla - 4kk setti maksaa vain 50e) ja ruokavaliolla. Ruokavaliosta tietoa, jota käytän löytyy raikasweb.com sivulta. Runsaasti söin ja syön vieläkin yrttejä ja lääkinnällisiä sieniä, kuten pakuria, reishiä ja kiinalaisen lääketieteen kuninkaita, kuten ashwagandhaa, schicashandraa ja gynostemmaa. Tuntuu toimivan ja on vastustuskyky ja energiatasot ihan huipussaan. Wow!

      • roan syönyt

        Moi, itse en ole jättänyt maitotuotteita enkä punaista lihaa pois (ei se liha nyt huonoja hiilareita sisällä jotka aknea aiheuttaa?) käytän maustamattomia maitotuotteita, sokerit, viljat, riisi, peruna,makeutusaineet yms tosiaan jäänyt pois. Huomasin että parasta ku ei hoida ihoa millään aknenhoitotuotteilla, ne ei kuitenkaan sitä aknea paranna sillä akne tulee sisältä ja tulehdus on syvällä ihossa,kuivattaa vaan pintaa, mikä loppujen lopuksi pahentaa vaan tilannetta, käytän Ruonjuuren luonnollisia saippuoita ja öljyjä kosteutukseen. Aknea takana 14v ja vhh:tä yli 5v :)

      • roan syönyt
        roan syönyt kirjoitti:

        Tähän lisäyksenä vielä se että menkkakivut, nivelkivut, väsymys, mielialavaihtelut, huono vastustuskyky, nämä kaikki parani tällä ruokavaliolla myös!:)

    • ölköktölewk

      Joopa joo, mullakin tuollainen ruokavalio auttoi pari kk. Sitten taas akne.

    • todellinen akne

      jos oikeeasti on akne ei se syömällä korjaannu!! Taas joku elämäntapaintiaani vauhdissa

      • roan syönyt

        Kyllä itselläni oli ihan todellinen vaikea hormonaalinen akne, ja pari roa kuuriakin takana, varmaan tiedät ettei sitä pariin näppylään määrätä. Ruokavaliolla voi vaikuttaa hormoneihin. Olen siitä elävä esimerkki. Etsikää netistä tietoa, sitä löytyy ja paljon. Miks täällä kukaan tuhlaisi aikaa muuten?

      • roan syönyt

        http://m.suomi24.fi/node/2643662 tääll vanha hyvä ketju jos jotain kiinnostaa.

        http://www.google.fi/search?q=akne ruokavalio&oq=akne &gs_l=mobile-heirloom-serp.1.2.41l3j0l2.4150.6314.0.8811.14.14.0.0.0.1.266.1949.6j4j4.14.0....0...1c.1.34.mobile-heirloom-serp..4.10.1087.SlvuGWqU_hs. Ihan googlettamalla löytyy paljon tietoa. Tätä asiaa ei kukaan aio tutkia, koska ruokavaliota ei voi patentoida, markkinoida ja myydä kenellekään, lääkeyhtiöt ei hyödy siitä mitään, se on paljon kannattavampaa myydä erilaisia aknenhoitoaineita ja lääkkeitä, joista hyötyy vaan osa potilaista, siinä syy. Tutustukaa Antti Heikkilään, varmaan Suomen ainoa lääkäri joka suosittelee ruokavalion muutosta eri tautien hoitoon.

      • rjweölewqr

        VAikka olette lukeneet jonkun höyrypään kirjoituksia ja omaksuneet ne, on turha kuvitella, että opit auttaisivat kaikkia. Minäkin olen elävä esimerkki siitä, että ruokavalio ei auttanut ja tiedän monia muita samanlaisia. Olette kuin uskoon tulleita höperöitä.

      • roan syönyt
        rjweölewqr kirjoitti:

        No ainakon minä ja moni muu on saanut apua. Ja moni joka väittää kokeilleensa tätä ruokavaliota, on oikeasti vaan jättänyt karkit ja jäätelöt yms, monesti se vaatii kuitenkin paljon isompia muutoksia, kuten jauhojen, perunan, riisin, mehujen yms poisjättämistä ja paljon kasviksia ja hyviä rasvoja tilalle. Uskon että se auttaa suurinta osaa, kun pitää munkin pahaa aknea kurissa, harmi vaan et niin harva jaksaa siihen perehtyä ja panostaa kunnolla.

      • ed.

        Tarkoituksesi on varmasti hyvä, mutta itse olen takuulla kokeillut kaiken mahdollisen lääkekuureista luontaistuotteisiin, apteekkikamaan, tarkkoihin ruokavalioihin riittävän pitkästi noudatettuna, kosmetologiin jne jne. Mikään ei ole auttanut ja siksi ärsyttää tuollainen jankutus. Yhtä ihmistä auttaa yksi juttu, toista toinen ja joitakin ei mikään. On pelattava niillä korteilla mitkä saa.

      • roan syönyt
        ed. kirjoitti:

        Hei,

        kyllä, harmi jos sulla ei auttanut. Moni vaan täällä huutaa ettei ruokavalio auta vaikka ei ole itse edes kokeillut. Kumma juttu jos ei ole löytänyt edes lääkkeistä apua iho-ongelmiin niin luulisi että olisi valmis kokeilemaan mitä vaan. Eihän se ruokavalio nyt varsinaisesti aknea paranna mutta poistaa oireita, niin kauan kuin on taipumusta akneen on olemassa niin oireita tulee, jos syö vääränlaista ruokaa, onneksi tämä kuitenkin suurimmalla osalla loppuu iän myötä.

    • "Huom! Emme kommento

      Ihme viesti... Finnit, arvet ja punotus tekee pojasta ihan törkeen söpön näkösen... Miksi siis pitäisi "parantua"

    • lfidibhaöflb

      Ruokavalio on ollut aika paljon ihmisten huulilla muutenkin viimeaikoina. Itse kärsin lievästä/keskivaikeasta hormonaalisesta aknesta. Ja ikääkin on jo hyvänmatkaa päälle 20-vuotta. Itse päätin nyt lähteä korjaamaan ruokavaliotani gluteenittomaan suuntaan. En siis kiellä ihan täysin kaikkia viljatuotteita itseltäni. Jos joskus haluaa vaikkapa leipää, niin ottaa sitten sen palan vaikka sitä ruisleipää. Ruokavalio vaikuttaa kuitenkin kokonaisvaltaisesti ihmiseen, joten miksipä ei myös ihon hyvinvointiin! Nyt suosin itse ruoassa vihanneksia, hedelmiä, kalaa ja kanaa. Mutta kyllä myöskin ihan lihaa, sillä siinä on myös tärkeitä ravintoaineita keholle. Sen maidon mitä käytän ruoassa/kahvissa vaihdoin luomuun. Lisänä syön myös purkista Monivitamiinia ja omega-3-kapseleita. Uskon, että kun keho saa terveellistä ravintoa ja tarpeeksi vitamiineja, hivenaineita, oikeanlaista rasvaa (kasvisperäisiä) jne.,ihminen voi paremmin ulkoisesti ja sisäisesti. Ei tee ainakaa huonoa korjata ruokavaliotaan terveellisemmäksi, vaikka se ei mitään suuria ihmeitä kaikille aknesta kärsiville tekisikään. Sairaushan se kuitenkin on. Joten vihreää valoa vaan tuolle ruokavalion vaikutuksesta ihoon. Ei se ota jos ei annakaan :)

      • roan syönyt

        Moi, hyvä homma että lähdit kokeilemaan. Itsellä ikää jo 28v ja vieläkään ei ole helpottanut, toivottavasti tulevaisuudessa saan lapsia ja hormonitoiminta muuttuu niin kuin kävi omalle äidillenikin ja anopille. Aina kannattaa vaihtaa terveellisempään ruokavalioon muutenkin terveyden kannalta, mutta aknepotilailla tärkeintä niiden ruokien välttely jotka nostaa nopeasti verensokeria ja sitä kautta erittyy insuliinia ja testostteronia mikä aknea aiheuttaa. Onhan tämä ollut hankalaa ja monesti saa kieroja katseita ja ihmettelyä kun ei kakku kelpaa, ja ei viitsi jokaiselle alkaa selittää että ei sovi ja minkä takia, samoin se että itsekin repsahdan usein, yleensä kerran pari viikossa ja huomaa sen heti ihossa. Pitää vaan ottaa tiukka linja ettei syö ollenkaan herkkuja jos haluaa pitää ihon hyvänä, joskus olen ollut jopa 3 vkoa syömättä ja iho oli ihana :) Toivottavasti tämä nyt lähitulevaisuudessa helpottaa, sitä siis odotellessa. Hyvä kun löysin nyt jonkun keinon pitää ihon hyvänä, en tiedä miten olisin pärjännyt viimeiset 5v, silloin söin viimeksi lääkkeitä. Ja onhan tämä lääkkeetön elämä paljon parempi vaihtoehto elimistölle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe