Yhden illan juttu

Olivia,kiimapillusi

Katselin peilistä ennen kuin lähden. Näen nuoren kauniin naisen isojen rintojen ja kapean vyötärön kera. Laitan nopeasti vielä huulikiiltoa ja olen valmis lähtemään. Kävelen läheiselle kebabpitseriaan tapaamaan lapsuuden ystävääni. Kadulla tapaan muutaman nuoren miehen, jotka tuijottavat rintojani, jotka näkyvät isokaula-aukkoisesta paidastani. Kuulen muutaman vislauksen ja katseeni osuu mieheen, joka iskee silmää. Hän muistuttaa entistä poikaystävääni, josta erosi muutama kuukausi sitten. Mieleeni muistuu, etten ole saanut kalua pitkään aikaan. Olen joutunut tyytymään dildooni, jota juoksutan lähes joka ilta. Päätin, että siihen tulee nyt muutos. Yhtäkkiä pilluni kostuu ja mieleni tekee mennä kotiin ja antaa dildolle kyytiä. Mutta muistin lupaukseni ja astun kebabravintolaan sisälle. En nähnyt ystävääni joten päätin mennä pöydän ääreen odottamaan. Olin mielessäni valinnut jo pöydän ja olin menossa pöytää kohti. Yhtäkkiä kaaduin pesusta märästä lattialle. Huomasin että olin kaatunut kebabravintolan työntekiän päälle. Nousin äkkiä jaloilleni ja naamapunaisena rupesin sopertaa anteeksi pyyntöjä. Työntekiä vain nauroi ystävällisesti.Työntekiän nimilapussa luki Marco. Huomasin, että kuinka komea hän on. Kenties Romaniasta peräisin Marco oli lihaksikas, noin 25-vuotias ja erittäin komea. Ja hän tuoksui maskuuniselle. Kun Marco oli noussut, hän kysyi nimeäni. Vastasin että se on Olivia. Marco esittäytyi minulle pilke silmäkulmassa. Lopulta hän kysyi että haluaisinko tilata jotain. Vastasin että odotan ystävääni, mutta voisin ottaa veden jäillä. Istuuduin pöydän ääreen. Marco toi veteni ja iski silmää. Hymyilin hänelle vihjaavasti. Oli tainnut mennä jo puoli tuntia niin ravintolan omistaja tuli kertomaan että he sulkevat. Marco sanoi että voi laittaa kaikki kuntoon että omistaja pääsisi kotiin. Sain viestin että ystäväni ei pääsekkään. Nousin ja lähdin ovelle päin mutta Marco oli selkäni takana ja sanoi: etkö tosiaan tarvitse muutakuin veden? Hän rupesi sivelemään hellästi ja vihjailevasti muodokaatani peppuani. Ajattelin, että tästä se lähtee. Käännyin hitaasti ja painoin käteni Marcon lihaksikkaalle rinnalle. Hän rupesi sivelemään ja kourimaan peppuani entistä enemän. Otin Marcon t-paidan pois ja huomasin että hänen kalunsa oli jähmettyt. Rupesin suutelemaan hänen kuumia huulia, mutta hän otti suutelemisen omaksi hommaksi. Hän rupesi suutelemaan poskia ja siirtyi alemmaksi kaulaan. Marco riutoi minulta paidan ja rintaliivit. Hänen kalunsa entistä enemmän innoistui kun näki terhakkaat rintani, jonka nännit osoittivat kattoon. Marco rupesi näykkimään nännejäni. Huohotin ja otin sortsini pois, jonka alla oli mustat pitsi stringit. Marco huomasi seksikkääni stringini ja samaan aikaan kun nuoli ja näykki rintojani, hän rupesi sormettamaan minua kankaan läpi. Sanoin ettei sinne ole asiaa, ennenkuin olen nuollut häntä. Virnuillessaa hän otti farkkunsa ja boxerinsa pois ja näin sen. Ison ja täydessä kunnossa seisovan kyrvän. Otin kyrvästä kiinni ja rupesin nuolemaan vartta. Marco ynähti. Olin polvillani nuolemassa Marcon mahtavaa kyrpää. Otin kyrvän suuhuni ja rupesin tekemään edestakas liikettä. Kun Marco laukesi niin laitoin sperman valumaan rinnoilleni. Marco kertoi että on minun vuoroni. Menin lattialle makaamaan ja avasin jalkani. Marco otti hampaillan stringini pois. Marco rupesi hiljalleen suutelemaan sisäreisiäni. Sanoin että ottaa minut jo. Virnuillessaan hän kertoi ettei saisi hoputtaa. Kiduttavan hitaasti hän rupesi suutelemaan valmiiksi märkää pilluani. Siihen Marco sanoi että on kyllä tyttö märkä. Hitaasti Marco rupesi nuolemaan ja työnsi kielensä sisälleni. Vauhti rupesi vain nopeutumaan ja rupesin huohottaa. Marco otti sormen, ja toisen ja työnsi sen sisälleni. Vauhti oli nopeaa ja olin lähellä orgasmia. Sitten se tuli. Valtava lämmin vyörymä meni kehoni lävitse. Marco vielä immutteli sykkivää pilluani. Sitten ähkäisin että haluan kyrpää pieneen kiimaiseen pilluuni. Maatessani lattialla Marco laittoi ison kyrpänsä sykkivään pilluuni. Ähkäisin. Marco aloitti hitailla vedoilla. Vauhti rupesi nopeutumaan ja loppuvaiheilla sain taas kovan ja aaltoilevan orgasmin. Hän virnuili minulle ja sanoi että päästää minut ratsastamaan. Marco vetäytyi lattialle katsoen minua silmiin pilke silmäkulmassa. Nuolaisin hänen märkää kyrpäänsä ja meni sen päälle istumaan. Tällä kertaa en aloittanut hitailla vedoilla vaan aloin ratsasttaa rivosti. Kyrvän punpaaminen pienissä kiimapillussani sai minut puhumaan rivoja. Nussi mua kovaa! Ahh..! Sun kiimapillu imee kyrpääs. Marcon katsellessa minua rivosti sain ihmeellisen orgasmin. Marco nuoli ja runkkasi pilluani orgasmin pyörteissä. Session jälkeen jätin numeroni ja stringini Marcolle ja otin hänen boxerinsa. Kotona sängyssä sain viestin: Otetaan joskus uusiks. T: Marco. Tämän luettuani laitoin vielä dildon surisemaan käytössä venyneeseen pilluuni. - Tää on mun ensimmäinen seksinovelli. Laita kommenttia;)

0

1923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        63
        6043
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        25
        3821
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        245
        2151
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        1850
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        31
        1299
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1266
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        303
        1065
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        1010
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        76
        939
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        888
      Aihe