***Laki ja oikeus 28.6.2014 10:41
Ilmeisesti Devoit kirjoitti kyseisen valheellisen törkyviestin, koska hermostui asiasta noin.
Eihän muuten olisi aihetta siirtyä puolustuskannalle.***
Ilmeisesti Devoit kirjoitti kyseisen valheellisen törkyviestin, koska hermostui asiasta noin.
Eihän muuten olisi aihetta siirtyä puolustuskannalle.***
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei tietenkään ole, hö! Kahdestakaan syystä. 1. Hän ei kirjoittele tyhmiä ikinä ja 2. Sinulla helluntailaisella pelkurilla ei ole edes aikomusta viedä asiaa poliisille.
lopuksi osuva copypaste alhaalta:
Narsismista lyhyesti
tänään 5:48
.
"nimimerkin kunniaa ei voi loukata"
"ei ollut oma tytär"
mm. nuo edellä mainitut "letkaukset" ovat narsistille perusteita, joiden rajoissa hänellä on "oikeus" käyttäytyä kuin "eläin". On tiedossa, että narsistille on tyypillistä kehitellä oma sääntöviidakko, jonka avulla hän hallitsee ympäristöään. Narsistille on ominaista myös muistuttaa ympäristöä sääntöviidakostaan silloin kun ego on uhattuna. Muistuttamalla muita omaksumistaan säännöistä, hän tulee vakuuttuneeksi kaikkivoipaisuudestaan.
Ympäristö on narsismin edessä ääritapauksissa täysin voimaton.
Toivottavasti varmistat noilla räähkälyilläsi sen, että "Melperi1" vie asian loppuun.
Mitähän tuolla "copypastella" oli tämän jutun kanssa tekemistä? Tunnen erään tyypin joka on innokas käyttämään kyseistä termiä.
Miksi helluntailainen "tunnet" mielikuvitusolentoja?
Samasta kynästä, ei kahta puhetta.
(käsialan lisäksi tekstejä yhdistää "ootastelu"-sanaversion ylikorostuva käyttö).
***Ootastellaan
tänään 12:44
Toivottavasti varmistat noilla räähkälyilläsi sen, että "Melperi1" vie***
***
Melperi1
tänään 8:52
Asia etenee omaa vauhtiaan.
Odotellaan rauhassa
***
***Syyyllinen löytyy
tänään 12:29
Ei teidän todistelunne enään mitään auta. Mikäli "Melperi1"...
****
***
Tsemppiä!
eilen 15:48
Asiahan ei minulle kuulu, mutta kehoittaisin sinua viemään jutun loppuun asti.
****
***
Tsemppiä!
eilen 17:58
Ei meidän elämöinnillä ja uhittelulla ole mitään merkitystä. Odotellaan miten käy, mikäli "Melperi1" ...
***
****
Tosi törkeää
eilen 18:15
Onhan tuo tosi törkeää valehtelua. Siihen tuskin pystyy kukaan muu kuin vanhoillislestadiolainen henkilö.
****
***
No mutta?
tänään 9:13
Miksi asetut puolustuskannalle, oletko jostain syystä levoton.
***
***
Laki ja oikeus
tänään 10:41
Ilmeisesti Devoit kirjoitti kyseisen valheellisen törkyviestin, koska hermostui asiasta noin.
Eihän muuten olisi aihetta siirtyä puolustuskannalle.
****
ps.
Kunhan totesin. ;)
>>
Ootastellaan
tänään 12:44
.
Toivottavasti varmistat noilla räähkälyilläsi sen, että "Melperi1" vie asian loppuun.
>>
No sinä itsestäsi kirjoittava sen parhaiten tiedät, ettet ole tehnyt asialle yhtään mitään! Miten tuo suomen kieli on niin vaikea sinun ymmärtää?
Voitko valaista lähemmin?
;)
http://m.suomi24.fi/node/12322599
http://m.suomi24.fi/node/12316442
http://m.suomi24.fi/node/12317985
Mitäs niistä täällä uhootte, ei tällä ole poliisia.
Rauhoitu helluntailainen, aivojesi pelaaminen ulkopuolista maailmaasi vastaan on hävitty. Ota tenoxi ja tunnusta tappiosi. Ego murtuu nyt ja vauhdilla, narsismin tuho.
Joo, kyllä kannattaa poliisin selvittää nuokin ip:t. Jos sattuu olemaan sama ip kuin melperin mollaajalla, niin melperin mollaajan tuomiosta tulee isompi. Toisaalta jos tuon ip:n takaa tutkimuksissa löytyykin melperin itsensä ip:t, niin kun moni vahvasti epäilee, niin se puolestaan osoittaa sen, että poliisin työ on yllätyksellisestä ja jokainen päivä on erilainen.
Devoit rehellisyyden perikuva. Lisäksi on uhri.
Miksi helluntailainen nostit oman avauksesi uudella nikillä?
Sairaus
Ei rehellinen mies käräjillä käy.
Hyvin kiteytit!
Näistä ei käräjille joudu:
Oulun piispan pakomatka tuskin totta
Devoit
7.2.2012 21:30
Myönnän tulleeni vuosia höynäytetyksi uskomaan että otsikossa mainittu asia piispan pakomatkasta olisi ollut totta, mutta kun olen tullut näkemään että tuon asian minulle kertoneen "profeetan" kaikki puheet ovat valhetta, niin tuo pakomatka-satukin on varmasti sitä. Olisihan siitä kirjoitettu lehdissäkin, niin iso skandaali se olisi ollut.
.
Teuvo mykistyi piispan edessä.
RuukinVeli
1.11.2015 18:11
Tämä tapahtui ensimmäisenä adventtina vuonna -92 Paavolan kirkossa piispan tarkastuksen yhteydessä.
Teuvo oli kirkossa vihaa uhkuen kysymykset valmiiksi mietittynä seurakunnan kuulemistuntia varten ja kirkkoherrakin tiesi että Teuvolla on kysyttävää. Sitten kun Teuvo sai vuoronsa hän mykistyi täysin. Hän joutui poistumaan kirkosta posket helakanpunaisena häpeästä. Siitä johtuu hänen häpeäraivonsa joka jatkuu yhä.
Olen kuullut ja lukenut että Teuvo on kääntänyt, siis valehdellut tämänkin tapahtuman täysin päinvastoin että piispa olisi muka paennut häntä.
Kirkko oli täynnä todistajia kuitenkin."
.
NäinOnNäreet
3.12.2015 10:08
Tämä aloitukseni sai Teuvon pakenemaan palstalta, helmat paukkuivat hänellä kuin silloin kun piispaa pakeni.
Devoit
2006 alkaen
"Minun sydämestäni ei löydy muuta kuin syntiä ja saastaa. Mutta silti saan olla Jeesuksen verellä puhtaaksi pesty syntinen."
"Valehtelija, Teuvo Suni. Sinähän puhut täyttä sontaa ja valhetta, ja tuota
väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit.
Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin,
Seisot nyt elämäsi raunioilla!"
"Paskat Teuvo!"
"Oih saatanan orja ... ylempääkin sen saa selville mutta muutenkin olet täysin naurettava valehtelija muiden kirjoituksia hyväksikäyttäen oleva paskiainen !"
"Olet täysi paska kuten saatanakin pahojen ominaisuuksiensa kanssa kuten moni ihminenkin!!!! "
"Hyi vittu , hyi vittu .... oksetat ylimielisyydelläsi ja tuomitsemisellasi !!!! Jumalan oma ei tuollaista tee ja sen tiedän !"
"Onko se aivopieru sellainen pieru, joka on valhetta mutta tuoksuu totuudelta?"
"Melkoiselta paskakasalta vaikutat. Oletko uudestisyntynyt perkeleen perseestä?"
"Haista pitkä paska valehtelija."
"Sanasi arvo on yhtä paljon kuin toissavuotinen pieru, pelkkää sanahelinää."
"hän vie sinulta totuuden tajun Sen jälkeen tunnet vain paskan hajun"
"piiitkä paska
Kerro osoitteesi, jospa tulisin sinne sitä haistelemaan."
"Teuvon tekstit ovat syvällisiä!
Sillä ne ovat syvältä perseestä."
"Nään rakas paskassasi puolukoita, ja persesilmässäsi pisamoita."
"ÄläPuhuPaskaaTeuvo"
"Olet kyrpäJooseppi."
"Noutaja se tulee Teuvollekin. Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
On aika tehdä valmisteluja. Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus."
"Teuvo heiluu jo haudan partaalla.
Onnitelkoot ken haluaa ."
"Teuvo se naki viime viikolla unessansa nakuja, oli siina mustia kissoja ja saatanoita.
Nain nakuja, nain nakuja viime yona huusi Teuvo!"
"Teuvo Siitin: Kiitätkö sinä isääsi siitä että hän siitti sinut äpärälapseksi?"
"Teuvo kehotti Penuelaa tyydyttämään itsensä pölyimurilla."
"Penuela kirjoitti että sinulla on syöpä. Hän on hyvä opetuslapsi kun juoruaa kuten sinäkin.Eikö olisi korkea aika tehdä jo parannus?"
"Kun kehut seurailevasi asioita niin mietipä mitä tarkoittaa prostata syöpä kohdallasi, kohta kongi kumahtaa ja jatkat vain herjaamisiasi. Olet kuin se katumaton ristinryöväri."
"Likaista peliä Teuvo! Olet erittäin epäluotettava.
Likaista peliä Teuvo! Ollet osoittautunut erittäin vilpilliseksi.
Likaista peliä Teuvo! Valehtelet jatkuvasti.
Likaista peliä Teuvo! Pelaat likaista peliä. Olet epäluotettava."
Savitaipaleen sutki
Savitaipaleen santraappi
Onko Teuvo laittanut kuvan takapuolestaan?"