Taitaa Imatrankoskella olla edessään Vuoksenniskan kohtalo, tyhjiä liiketiloja, loppuunmyyntejä ja rapistuvia rakennuksia. Mansikkalaan kohta valmistuva uusi Prisma liiketiloineen saattaa olla se viimeinen niitti " Kulmille "
Iskikö lama keskustaan vai onko Imatrankosken kehittäminen ja toteutus mennyt pahasti pieleen ?
Imatrankoski, seuraava Vuoksenniska ?
21
742
Vastaukset
- äly hoi
Tuo ei pidä paikkaansa!Ensinnäkin parhaillaan kaivuu työn alla oleva todennäköisesti maailman suurin kusiränni tuo turistit ihmettelemään kun vesi virtaa.
Eilen alkanut bb-viikko tuo sellaisen rahapotin että riittää kaupunginhallituksella miettimistä minne rakentaa seuraava kiertoliittymä ja mikä koulu lakkautetaan.Olihan puoliksi täyteen tupattu teltta jälleen kuuntelemassa kaikkien rakastamaa osmos cosmosta, bändiä joka ei koskaan petä kuulijoita.Samaa loistavaa coveria jo vuodesta miekka ja kirves.Ja jos jonkun mielestä tuo on ihmiskato, niin voi olla että moni suuntaa viikonloppuisin rantaraitille aikaansa viettämään.
Ja toiseksi, nuo tyhjät liiketilat kertoo todennäköisesti siitä että, liiketoimintaa harjoittavat ovat päässeet varhaiselle eläkkeelle turistien tuomilla rahoilla.Ja kyllä joku noihin tyhjiin tiloihin perustaa kohta piba kaupan josta ympäri maailmaa turistit tulevat ostamaan tuoretta pibaa.
Että älä viitsi trollata vaan mieti miten huonosti asiat olisivat jos Imatra olisi toiminut toisin - kreikan tie
BB-ry:n tulo protestilistalle vain johtuu uudesta innovatiivisesta tavasta mainostaa tapahtumarikasta organisaatiota.
Kaikki markkinointikanavat on käytettävä. Kuten tapahtumaviikon maksullisista lipuista puolet pitää olla kutsuvieras- ja vip lippuja, siis saajille maksuttomia.
Näin voidaan sitten retostella lippujen menekillä, ei tuloilla, sillä sehän ei kuulu ylensäkään kulttuuripiirin agendalle. Se vain toisi leiman kaupallisesta hömpästä. Kyllä kulttuuritapahtuma täytyy maksattaa veronmaksajilla, silloin tapahtuma on vasta onnistunut ja se on ikään kuin tae tapahtuman tasosta.
Kohta kaupunkimme päättäjät kesivät selitykseksi hijenevälle kaupungille sen, että tässä on menossa kauoungin ulkokuorta käsittävä rakennemuutoksen perustustyöt. Kaikki uusi vaatii ensin vanhan purkamisen ja siitä johtuu tämä Svetogorkilainen kaupungin ilmeen yhteneväisyys. ( Asfalttityöt lapiohommina, viemärien korjaukset metri kerrallaan ja lumityöt vasta sitten kun postilaatikot peittyy.) - Anonyymi
Piti nostaa tämä ikivanha paikallisen Nostradamuksen visiosäie ylös. Mutta kohta siellä on säpinää. Uutisvuoksen mukaan Tuomaankadulle muuttaa ihan katsastuskonttori. Ajatelkaa mikä mahdollisuus siinä on koko Imatra nimisen kylän "keskukselle".
- Anonyymi
Kyllä! Minkälaisia mahdolisuuksia tuo katsastuskonttorin muutto avaakaan turismille ja kaikelle positiiviselle pöhinälle!
- Anonyymi
Kyllähän tuo taantuma mikä tuolta pohjoiskarjalasta on tänne valunut on jättänyt vuoksenniskan rauhaan ja syönyt vain Imatran keskustan. On meinaan Niskalla ruuhkaa jo ennen puoltapäivää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän tuo taantuma mikä tuolta pohjoiskarjalasta on tänne valunut on jättänyt vuoksenniskan rauhaan ja syönyt vain Imatran keskustan. On meinaan Niskalla ruuhkaa jo ennen puoltapäivää.
Eihän kulmilla oo enää muuta kuin päihdehuollon yksikkö.
- Anonyymi
MITRA kulmien tuho !
- Anonyymi
Suomi nousuun katsastuskonttoreilla ja erämuseoilla, joka kylälle oma!
- Anonyymi
Katselin Imatraa Googlemapsilla ja tein huomion, että Joutsenonkadulla, kadun ja radan väliseltä alueelta on purettu monta omakotitaloa, vedetty ihan tasaiseksi. Milloin purettiin, mistä syystä? Sitä vaan, että exän äidin sisko asui yhdessä niistä miehensä kanssa. Aikaa niin kauan, että ovat varmaan jo kuolleet. Kovia olivat ottamaan, ja se puinen omakotitalo oli aikamoinen rötiskö. Ei ollut edes sisävessaa.
- Anonyymi
tuntuu kyl vähä silt et vniska tai mansikkala on taas uus imatran keskusta ku koskeltaki hävii kaikki kaupat ja liikkeet
- Anonyymi
Mansikkala on noussut ja nousee vielä lisää.
- Anonyymi
Kulmat on ainut keskusta!
- Anonyymi
Millä perusteella?
- Anonyymi
Kulmat on valitettavasti hyvin kurtussa, varsinainen aavelähiö. Nolottaa kertoa vierailijoille ja turisteille Imatran kävelykeskustasta:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulmat on valitettavasti hyvin kurtussa, varsinainen aavelähiö. Nolottaa kertoa vierailijoille ja turisteille Imatran kävelykeskustasta:)
Kyllä näin on!Vuoksenniskalla on vilkkaampaa,kuin kulmilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on!Vuoksenniskalla on vilkkaampaa,kuin kulmilla!
Tämä on valitettavasti totta. Mitä tekee kaupungin päättäjät? Tuodaan "kulmille" yksi Imatra kyltti poistetun talon tontilee täytteeksi:) Kun ei juuri mitään, niin ainut järkevä vaihtoehto on aloittaa kuntaliitosnuvottelut Lappenrannan kanssa!
Etelä-Karjala tarvitsee virkeän ja vetovoimasen suurkaupungin. Onko uuden kaupungin nimi sitten Lappeenranta tai Saimaanranta. Aivan sama.
- Anonyymi
Ketju aloitettu 2014 eikös tuohon aikaan venäläiset turistit tuoneet mijoonan päivässä Etelä-Karjalaan?
- Anonyymi
Aika olla rohkea ja valmistautua rajan avautumiseen 2026-2027 ei kaikkea pidä ajaa alas tai valmius uuden nousun hyödyntämiseen on olematon
- Anonyymi
Kyllä! Hitsailen just uusia salalokeroita autoon😊
- Anonyymi
Rajasulun loppu häämöttää jo 2026 kesällä..
- Anonyymi
Roskaväki jo odottaa aidan takana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71026Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981