Voi että kun tekisi mieli lähteä Ripovuorelle humppatansseihin! Nyt olisi jo riittävän vanha :) Kuka mahtaisi rakentaa sinne uuden tanssipaikan? Nykyaikana pitäisi olla kyllä oikein tanssiravintola. Vai onko sekin paikka naturaa ja rakentaminen kielletty?
Ripovuori
humppalalli
111858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kai sitä mitään tartte rakentaa kyllä kallioilla on ennenkin tanssittu, ei muuta kun haitari soimaan!!
Mitenkäs olisi Ripovuoren kaihoojille tilalle tämä meidän kylän tanssipaikka, eli Punkalaitumella iki-ihana Särkän tanssisali.
Maisema ei ainakaan tästä voi parantua, Särkkä on niin kauniin lahdenpoukaman rannalla. Kannattaa tulla nauttimaan fiiliksistä Särkkään, vaikka ei osaisi tanssiakaan. On täällä opettajia, sekä naiset että miehet opetetaan varmana humppaamaan.
Naapurissa ollaan ihan, Huittisiin nähden, matka ei ole mitään. Meidän hyvää ostostietämme pitkin rallattaa tänne alle puolessa tunnissa, vaikka vanhemmallakin autolla.
On kyllä synti ja häpeä ettei tanssipaikkaa ole rakennettu uudelleen sinne Ripovuorelle. Miten semmoista hanketta voisi oikein herätellä henkiin?
Huutava tarvehan semmoiselle tanssipaikalle olisi, sitä tuskin kukaan kiistää.
Paikkana Ripovuori on tosi hieno, eikä sen nyt niin kummoinen palatsi tarvitsisi olla mikä sinne kenties tehtäisiin.
Tässä haastetta jollekin paikalliselle yhdistykselle tai yrittäjille. Kuka uskaltaa jättää nimensä Huittisten historiaan näin positiivisessa mielessä?
Suuren ryhmähalin varmasti avajaisissa saisi :)
Kenenköhän omistuksessa lienee tuo Ripovuoren huippu nykyään? Tanssilavaa tais ylläpitää joku veteraanijärjestö tai vastaava, jos en nyt ihan väärin muista.
Varmaan jollain olis tarkempaa tietoa.
Pentti on kyllä paljon tehnyt Huittisten hyväksi mutta tuskin sentään viitsii enää tanssilavaa rakennuttaa. Laulamaan sinne varmaan tulis mielellään, musiikki miehiä kun on.
Katselin joitain tanssilavojen kuvia googlesta, niin eihän ne mitään kovin ihmeelisiä rakennelmia ole. Useimmiten mutterin mallisia melko avonaisia rakennuksia.
Hmm... Pentin Paviljonki Huittisten Ripovuorella. Aika hyvältä kuulostais, kieltämättä.
Tässäpä hyvä ja asiallinen keskusteluketju myös niille henkilöille, jotka Ripovuoren tanssipaviljongin tulipaloa muistelevat tuolla ihan muilla foorumeilla! Tervetuloa vaan tänne jutustamaan Ripovuori asioista!
Vanhan tanssipaikan tiedot löytyy netistä:
Ripovuori
Sijainti: Sampu, Huittinen
Lattia: 440 m²
Omistaja: Huittisten sotainvalidit
Perustettu: 1940
Kaunis näköala. Tuhoutui tulipalossa vuonna 1996.
Väittäisin edelleen, että tuhopoltto tapahtui marras/joulukuussa -97, vaikka wikipediaan joku on vuodeksi näppäillyt -96. Täysin samantekevää mutta kuitenkin.
Kas, tietoa löytyi. Mahtaneeko sotainvalidit omistaa paikan vielä. Tanssilavan ylläpito sopisi hyvin juurikin jollekin yhdistykselle tai vastaavalle. Sehän sitoo välttämättä toimiakseen jonkinlaista talkooluontoista väkeä. Pitäisi jatkuvasti kesäaikaan olla käytettävissä "vapaaehtoisia" järjestysmiehiä sun muuta sakkia.
Puhtaasti bisneksenä yksityiselle tuo olisi varmaan aika kehnoa liiketoimintaa mutta joku esim urheiluseura saisi mukavia tuloja kassaansa paikan pyörittämisestä.
Varsinaisesta rakentamisesta pitäisi jonkun muun huolehtia, siihen tuskin minkään seuran tai yhdistyksen varat riittäisivät.
Rahaa rakentamiseen pitäisi kerätä useista eri lähteistä mutta ei sen luulisi mitenkään ylitsepääsemätöntä olevan. Jos homma on onnistunut sotavuosina, niin mikä ettei nykyäänkin. Vaikka tässä nyt lamaa eletäänkin, niin tämä ei ole yhtään mitään neljäkymmentälulkuun verrattuna.
Jos kallion laki on kaupungin niin olisi syytä käydä sielläkin kokoamassa roskat pois aina välillä. Viikonloppuna oli törkeän näköistä. Poikkeajia tuntuu siellä edelleen käyvän, jää huono kuva kävijöille.
En ole täysin varma,mutta muistaisin etteivät invaliidit jaksaneet/halunneet
käytttää vähiä voimavarojaan tuhon siivoamiseen.Joten lahjoittivat kaupunkille
siivousta vastaan,en ole käynyt paikalla.Ihmettelen ellei kaupunki hoida sii-
vousvelvoitetta.Mainostaahan kaupunki paikkaa nähtävyytenä joka se kyllä
maisemineen on.
Onko tansseja luvasa loppusuvelle?