rumasti vanhoillislestadiolaisuudesta ja vanhoillislestadiolaisista kirjoittavista voi hyvin mainita, että te olette raatelevaisia susia, jotka ette laumaa säästä!
Teistä täällä
Häpeättekö?
58439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Häpeättekö te vanhoillislestadiolaiset mitään? Olette aiheuttaneet paljon pahaa yhteiskunnassa, julma ehkäisyoppi on vienyt naisia hautaan, julmat hoitokokoukset odottavat edelleen tunnollanne, niitä ei ole anteeksipyydetty siinä mittakaavassa kun pahennusta on aiheutettu. Maijan tarina-kirja kertoo siitä miten pedofiilien uhreja on kohdeltu. Näitä tulevaisuudessa pyydätte anteeksi, vielä on sydämenne tila armoton. uhreja kohtaan.
Olen lestadiolainen, enkä ole aiheuttanut mitään pahaa yhteiskunnassa. On paljon perheitä jotka käyttävät ehkäisyä, jokasen valinta. Voi herranen aika, ottakaa ihmiset selvää asioista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Anteeksi pieni hermostumiseni, mutta kyllästyttää kun ihmiset eivät ota asioista selvää.
Olen ottanut asioista selvää, koska olen kasvanut vl-perheessä ja joutunut todistamaan vierestä useaa surullista vl-kohtaloa. Surullisin oli ehkä tämä pyörätuoliin raiskattu tyttö, nyt isä ilmeisesti kaiken anteeksi saaneena istuu taas ry:llä.
Itse asiassa mitä enemmän ottaa selvää, sitä mädättyneemmältä touhunne alkaa vaikuttamaan.
Häpeättekö te Ei-vl ihmiset mitään? Te olette aiheuttaneet paljon pahaa. Olette varastelleet, tapelleet, juopotellen hilluneet, raiskanneet, rötöstelleet ja riidelleet. Olette tehneet terrori-iskuja, sytyttäneet sotia ja sortaneet vähemmistöjä jne ...
Sinullako 5 7 ei ole mitään anteeksipyydettävää keneltäkään? Epäilenpä että on! Joten valvoppa vain omassa sieluntilassasi ensisjjaisesti!, ettet ole niinkuin se fariseus joka rukoili lyöden rintaansa ja sanoi, että onneksi en ole kuin tuo bublikaani jne...
Sinä huusit pimeyteen. 26.6.2014 On tosissaankin tullut jokin asia teidänkin uskontoon te jos ketkä käyttäkää sitä mitä on teidänkin mahdollisuus käyttää.
Se on : "Ehkäisy" ellei halua enepää lasia kuin 5.
Onko tää sopiva määrä vai laitetaanko 2 - 3 lasta ja ehkäisy astuu voimaan ?
Helpottaako yhtään?
Kysyin sinulta koska elät letoodilaisessa yhteisössä. Minä elän Luterilaisessa yhteisössä.
Käytä kun siltä tuntuu sitä ehkäisyä. Sinä itse päätät haluatko enempää lapsia olevaan katraaseen. Itse en endromerioosin sekä vesirokon jälkeen samaan lapsia se aiheuttaa lapsettomuutta mutta minkä sille mahtaa vihutirokko 15 vanhana oli kaiken loppu en tullut saamaan lapsia.
Totuus tekee joskus kipeää.
Moniko lesta isä on kielellään raadellut tyttärensä pimpotin.
TÖRKEIMPIÄ VL-VALHEOPPEJA
1. Vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
- Törkeää omavanhurskautta ja muiden uskovaisten vähättelyä. Tähän Raamattu ei anna mitään pohjaa.
Vl-valheoppi.
2. Jumala ei pysty suoraan antamaan syntejä anteeksi eikä pelastamaan ihmissielua - vain vl-henkilö voi antaa synnit anteeksi ja vain hänen kauttaan voi sielu pelastua.
- Täyttä harhaa, jota Raamattu ei tue millään muotoa.
Vl-valheoppi.
3. Pyhä Henki toimii vain vl-herätysliikkeessä.
- Täysin hihasta vetäisty harhaoppi.
Vl-valheoppi.
4. Pelkkä vl-herätysliike on Jumalan valtakunta.
- Jyrkässä ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa.
Vl-valheoppi.
5. Raamattu kieltää ehkäisyn.
- Raamattu ei missään kohtaa kiellä ehkäisyä.
Vl-valheoppi.
&&&&&&&&&&&&&&&&
Voitteko vanhoillislestadiolaiset ystävällisesti todistaa raamatunkohtien kera, että yllä mainitut opit eivät ole valheoppeja vaan että Raamattu opettaa juuri tuolla tavalla kuten SRK ja vl-puhujat opettavat.
&&&&&&&&&&&&&&&&
Mitä itket avaaja, kun te vanhoillislestadiolaiset raiskaatte opeillanne Raamattua SIKAPALJON ja VALEHTELETTE törkeästi
1) ketkä ovat uskovaisia
2) miten synnit saadaan anteeksi
3) jne.
VAIN ME!
Melperi perää kunniaansa maallisen lain kautta ja jatkaa kiihottamista vl:iä
vastaan,jota tehnyt toistakymmentä vuotta herjaten ja pilkaten.Luulen,ettei
poliisi haaskaa aikaansa 2-jakoisen hajalle levinneen persoonan ilmoitukseen.
VAIN MINÄ
Turha sinun on potkia tutkainta vastaan.
niin paljon on sinulla sanottavaa millainen on melperi, mutat miksi et sano sanaakaan niihin ASIOIHIN joita hää tuo esiin, kerro miksi et ?!
Hyvä kysymys.
Kun vanhoillisille tulee liian vaikeita kysymyksiä vl-opeista, niin he käyvät KYYKÄÄRMEEN tavoin kysyjän kimppuun.
Saattaahan joku toki sanoa: "Tulkaa seuroihin - siellä kaikki asiat selviää."
Missä näitä harhaoppeja opetetaan. Ainakaan suviseurojen saarnoissa ei ole tällaista esiintynyt. Melkein kaikki olen kuunnellut.
Hengetön on kuin kuollut!
VAIN MINÄ,omien hypoteesien laatija.
Naidessa.
mieleen tuli kymys?
30.6.2014
.
Ovatko myös nämä avaukset saman helluntailaisen oksentamia?
http://m.suomi24.fi/node/12322599
http://m.suomi24.fi/node/12316442
http://m.suomi24.fi/node/12317985
Ja siihen lopahti taas keskustelu.
mistään todellisesta ei phuta eikjä mitään tunnusteta ja kaikkein vähiten mitään tarvitsee selvittä ja pyytää anteeksi missään keneltäkään koskaan.
ja sama sakki on taas raahannut kaiken porukkansa sinne pellolle jossa vahvistetaan kaikkea epäraamatullista humpuukia joka taas uppoaa samaan porukkaan kuin ..si lumeen.
miksi näin ?
Kadehditkohan vapaitten armolasten joukkoa? Pyydä ahtaasta portista mennä sisälle Jumalan valtakuntaan, sillä se portti on ahdas ja tie kaita , joka vie elämään ja HARVAT ovat ne, jotka siitä sisälle menevät!
"Vapaiden armolasten"
Vanhoillislestadiolaiset ovat varmaankin kaikkein vapaimpia armolapsia.
Älä:
- ehkäise
- mene naimisiin ei-vl-henkilön kanssa
- tee liikaa tuttavuutta "epäuskoisten" kanssa
- mene katsomaan Kärppäpelejä
- meikkaa
- kuuntele muuta musiikkia kuin siionin lauluja
- lue itse Raamattua, ettei TOTUUS selvene
- kritisoi SRK:n vaareja
- laula kirkkokuorossa
- ole liian iloinen ihminen - synkkä ilme kasvoilla korostaa oikeaa uskoa
- älä
- älä
- älä...
Kirjaamasi listan perusteella Jeesus sanoisi:Et ole kaukana Jumalan valta-
kunnasta.
On teillä lässytystä tuosta "jumalan valtakunnasta".
Millä sinä sanot, että olet mukana.
Raamatun mukaan sitä johtaa Jumala, ja sitä edeltää vaivan aika, sekä tempaus, ja mikä näkyvää, Temppelin teko Jerusalemiin.
Se on merkki kun sinne menee iljetys, ja pari pyhää säkkipukuista miestä sen valloittaa takaisin, Jeesuksen käyttöön.
Taidat todella olla hukassa valtakuntasi kanssa.
Jeesus opetti esimerkiksi näin:
Mark.1:15
Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!"
Luuk. 10:9
parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'
Luuk. 10:11
'Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut -- pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!'
Opettiko Jeesus väärin?
Etkö aio vastata!
Ei opettanut Jeesus väärin! Näin me juuri teemme: parannamme sairaita ja kerromme kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'. Pyydämme kuulijoita kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan hyvä sanoma=Jeesus Kristus sovitti kaikki syntimme ja saamme uskossa Häneen syntimme anteeksi.
Vapaiden armolapset. Miten vapaita he ovat ?
Eräs luterilainen kysyy ? Miksi ette saa ehkäistä ?
Mene naimisiin ei vanhoiliaslesdolialaisen kanssa miksi näin ?
Miksi justiin epäuskovaisen kanssa pitäisi tehdä liikaa tuttavuutta ?
Miksi mennä kärppäpelejä katsomaan ?
Eihän vanhoiliaslesdoliaset saa meikata miksi ?
Miksi juuri muuta musiikkia kuin siionin lauluja ?
Miksi ite pitäisi lukea raamattua ettei totuus selviä ?
Miksi pitäisi kritisoida SKR:n vaareja ?
Miksi pitäisi laulaa kirkkokuorossa ?
Miksi pitäisi nauraa - miksi pitäisi olla naama näkkärillä korostaen oikeaa uskontoa ?
Miksi älä älä älä tie näin miksi pitäisi tehdä toisin ?
Luuloa on monenlaista .Vastaus ei ole kysymykseen ja vastaaja ei ollut Kesitas.
Aloittaja krijoitti:
"Häpeättekö?
28.6.2014 17:09
rumasti vanhoillislestadiolaisuudesta ja vanhoillislestadiolaisista kirjoittavista voi hyvin mainita, että te olette raatelevaisia susia, jotka ette laumaa säästä! "
En tunne niin paljoo synbatiaa rikollisia kohtaa että häpeäisin toimintaanne!
Mutta tunnen häpeää siitä, että olette niin saatanallisuuden tyhmiä että minun kumisaappaatkin ovat viisaampia kuin te koko laumana!
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
Ajatelle hiukan, KUINKA SAATANALLISUUDEN HÄPEÄLLISTÄ ON RAISKATA LAPSI PERKELEEN PEDOFIILI LAUMAN TOIMESTA JA LAIN VALVOJAN VIRKAA HOITAVAVA POLIISI SYYLLISTYY TUOLLAISEN RIKOKSEN TEHNEIDEN SUOJELIJAKSI!!!
HYI HELEVETTI!
Jokainen lestadiolainen JOKA EI HÄPEÄ TUOTA RIKOLLISUUDENNE SAATANALLISUUTTA, ON OMALTA OSALTAAN SYYLLINEN HÄPEÄMÄÄN RIKOLLISTA TOIMINTAANNE!
jne
Entä olimmeko me ennen tämän lopunajan syntimuodon eli pedofilia ja insesti syntien esiin tulemista sitten oikeita uskovaisia? Sinun mielestäsi!
Eipä olisi ensimmäinen kerta, jos teistä jokukin täällä elävää kristillisyyttä vastaan taistelevista, vielä saisi piston sydämeensä ja kyselisi, että mitä minun pitää tekemän, että minä autuuden perisin. Esirukouksin teitä vastustajia täällä vl:t muistavat taivaallisen Isän sydämelle.
Etkö ole koskaan kuullut että tässä maassa on todella paljon juuri heitä joille uudestisyntymä on todellisuutta, toisin kuin teillä.
Kun joukossanne on muutama prosentti sellaisa ja loput ovat sukuun syntyneitä tavoille oppineita ja opetettuja fariseuksia jotka eivät osaa kuin hokea jumalanvaltakuntaa ja paria muuta fraasia.
eikä täällä kukaan ihmistä mollaa vaan niitä teidän omatekoisia oppejanne joille olette antaneet Jumalan takuun, ymmmärrätkö eron.
Kyllä ne raatevat sudet taitaa löytyä siltä uskonliikkeen riveistä
"Lopunajan syntimuodon", sellaista ei ole eikä tule, pedofilia ja insesti on rikoksia vakavimmasta päästä, jotka pitäisi saattaa viranomaiset tietoon välittömästi, ei pitkittää ja suojella ja upottaa armonmeree, turhaa höpinää tuollaiset lopunajan ja lopunajan.
Lopun ajan syntimuodoista on Raamatussa luettavissa, että silloin jumalattomat elävät vieläkin pahemmin kuin mitä oli Sodoman ja Gomorran aikoina, etkö ole muka sitä Raamatusta lukenut. Kaikenlaiset huoruuden synnin muodot niitähän on jo tänä päivänäkin maailmassa todella paljon meneillään ja ihan pelottaa mitä on vielä edessä, kun jumalattomuus yhä enenevässä määrin lisääntyy meidänkin kansamme keskuudessa.
määrittelet sen insestin ja pedofiilian lahkonne sisällä? Onko se lopunajan Sodoman ja Gomoran tekoja? Kun teot ovat voineet jatkua lahkonne sisällä vuosikymmenten ajan. Johanna Hurtig teki todellisen armon teon näitä uhreja kohtaan nostamalla heidän kokemuksensa julkisuuteen.
Mitä teki srk:n johto ja maallikkosaarnaajat - alkoivat mustamaalata ja herjata näitä totuuden puhujia Johannaa ja Maria.
Te suojelitte näitä pedofiileja vaikenemalla asiasta ja syyllistämällä uhreja, lapsi oli muka viekoitellut isänsä.
Onko teiltä aivot vauvasta asti tapahtuneen aivopesun myötä täysin pehmenneet?
Olette olevinanne "uskovaisia," mutta kuitenkin olette jakaneet ihmiset lampaisiin ja vuohiin. Te teette jaon ihmisten välille ja osoitatte elämän arjessa, että olette eri joukkoa kuin ev.lut.kristityt.
Mitä ihmeen porukkaa te oikein olette?
Ei tarvitse ihmetellä sitä suurta vihaa, mitä muut ihmiset tuntevat teitä kohtaan. Teitä ei siedetä teidän tekopyhyytenne, tekojenne, valheellisuutenne ja kieroutenne tähden.Olette jollain tapaa pahasti luonnevikaisia ja uskotte srk:n ukkoihin kuin Jumalaan.
Kuulemma oli suviseuroissa joku puhuja puhunut tähän tyyliin, että emmehän me uskovaiset keskinäisiä asioitamme ala maallisessa oikeudessa ruotimaan. On kyllä niin vahingollista puhetta. Insestiä ja pedofiliaa ei voi armon mereenkään hukuttaa. Tekijät on saatava vastuuseen maallisen oikeuden edessä. On viimein aika katkaista monien sukupolvien pituinen vaikenemisen ketju. Joissakin suvuissa on pitkään esiintynyt hyväksikäyttöä ja hyväksikäytetyt vammautuneet ihmiset on jatkaneet samalla toimintamallilla, kun asioista on aina vaiettu. En väitä, että on vain vl-piireissä tätä ongelmaa, mutta ikävästi näitä asioita edelleen hukutetaan armon mereen ja sieltä armon merestä niitä ei saa onkia. Uhri jää vaille tukea ja se ei ole leikin asia. Toivon jokaisen ajattelevan näitä asioita vakavasti. Vaikka et olisikaan uhriksi joutunut, niin miten toivoisit sinua kohdeltavan, jos niin olisikin käynyt omalla kohdallasi?
Etkö tiedä, että sielunvihollinen yrittää langettaa myös uskovaiset noihin synteihin j oita tämän maailman ihmiset tekevät yhä enenevässä määrin. Lueppa lehdistä äläkä luule että ne kaikki tässä maailmassa ilmitulleet tapaukset ovat vl kristillisyyden mukana kulkevien tekoja. On myös muita syntimuotoja joita vl kristillisyyteen on tunkeutunut esimerkiksi avioerot. Me emme elä sellaisessa turvasatamassa, etteikö sielunvihollinen yritä kaikin keinoin saada jonkun vl kristillisyyden piirissäkin langeamaan. Sitten Maria älä puolustele, sillä tämän kristillisyyden oppi ei hyväksy naispappeutta, hän on papiksi aljettuaan kieltänyt elävän uskon. Johanna toi asiat julkisuuteen mitä tiesi ja se oli hyvä mutta ei siitä olisi tarvinnut ihan tohtorin väitöskirjaa tehdä ja sitä kautta saada sulkia hattuunsa tältä maailmalta. Joten kaippa tunnet suurta vihaa sitten tasapuolisesti myöskin niitä tapauksia ja tekijöitä kohtaan, jotka ovat tehneet näitä pf juttuja ulkopuolella kristillisyytemme.
Olen lukenut ja kuullut kristillisyydessämme monet kirjoitukset, että jos joku kristillisyytemme joukossa oleva on langennut syntiin, joka vaatii ajallisen lain edessä rangaistuksen, niin myös se ajallinen rangaistus kärsitään siis jos katumus on ollut oikea jos sellaiseen syntiin on joutunut, joka on rikos luonteinen asia niin jos langennut on käsittänyt tunnossaan rikkoneensa Jumalaa ja ihmistä vastaan niin se hänelle anteeksiannetaan, mutta myös ajallinen rangaistus teosta on kärsittävä. Minua on suunnattomasti ärsyttänyt täällä sellaiset kannanotot ikäänkuin tuon hyväksikäytön kohteeksi joutuneen elämä olisi lopullisesti pilalla. Noissa kannanotoissanne te lyötte lyötyä ettekä rohkaise häntä jatkamaan elävän uskon tiellä vaan luopumaan uskostaan. Mutta kun tietää teidän muutenkin vastustavan elävää kristillisyyttä niin tuohan on se hedelmä mitä tämä maailma itsestään puristaa.
elävästä uskosta osaton voikkaan ikinä käsittää ulkopuolisena mitä tämä usko uskojalleen antaa. Mutta ilmeisesti jokin pisto teidän sydämmissänne on, kun pitää niin väkevästi taistella vastaan kaikin mahdollisin keinoin ja asein.
Läheltä hyväksikäytetyn selviytymistaistelua nähneenä en vähättelisi uhrin kärsimyksiä missään tapauksessa. En väitä, että uhrin loppuelämä olisi pilalla, mutta töitä joutuu tekemään itsensä kanssa todella paljon, että pystyy elämään normaalia elämää ilman pelkotiloja ja takaumia yms. En vastusta mitään kristillisyyttä ja kirjoitin nimenomaan, että en usko tämän olevan pelkästään vl-ongelma.
En vastusta mitään, vaan läheltä useamman uhrin selviytymistä tukeneena haluan puolustaa kaikkia uhreja. Tälläkin palstalla joku kertoi joutuneensa tekemään parannusta pahanpuhumisesta, kun on yrittänyt paljastaa pedofiilia ja suojella uhreja. Onko se sinusta oikein? Nämä ei ole mitään pikkujuttuja, vaan voivat saada todella pahaa jälkeä aikaan. Ei yhdenkään miehen maine saa olla tärkeämpi kuin pienen viattoman lapsen elämä.
Annettiinko puheessa siis ymmärtää, että insesti ja pedofilia on Jumalallisia asioita? Kun ei maalliseen oikeuteen kelpaa.
Te lestat olette taistelevansa rottia jotka sikiötä liikaa. Rotat tosin elää jätteillä, mutta te toisten lompakolla.
Eiköhän jos sosiaalitukia ajat takaa niin niitä käytä enimmäkseen muut kuin meikäläiset perheet. Lapsilisä et kai kadehdi tai kodinhoitotukea. Ne laki sallii eli äänestä nyt sitten sellaista puoluetta joka poistaa nuo edut laista. Muuten minusta terve ihminen ja sivistynyt ei käytä tuollaista tekstiä kuin sinä joten jätän sinut omaan kastiisi .
kun uskaltaa puhua lahkonne sisällä harjoitetusta insestistä ja pedofiiliasta niiden oikeilla nimillä!
Niinpä tietenkin - lahkonne mäsännäisyys sisältä päin on nyt selvää kaikille kansalaisille sekä lahkonne johdon salailuyritykset ja ongelman kieltäminen.
Mutta muistakaa, totuus ei pala tulessakaan. Sen tulen aika on nyt tullut lahkollenne.
Voiko itseriittoisempaa kommenttia kuulla vl-henkilön suusta ja vielä uskotte sellaiseen harhaan, että olette "uskovaisia, joille on taivaspaikat varattuna."
Voi pyhä yksinkertaisuus - voi pyhä yksinkertaisuus!
Menkää itseenne, te itsenne ylentäjät ja lahkonne sisällä tapahtuneille teoille silmänne ja korvanne sulkeneet. Nyt sitten sopiikin pukeutua marttyyrin viittaan, kun on tähän asti esittänyt tuomarin osaa muita kuin teikäläisiä kohtaan.
Sitä niittää, mitä on kylvänyt. Näin yksinkertaista se on.
Tämä se varmaan sinua ärsyttää mitä kirjoitan tähän seuraavaksi. ELÄVÄ USKO EI OLE JOKA MIEHEN! Vaikka sydämestäni toivonkin, että Jumala saisi vielä vetää sinut Jumalan valtakunnan osallisuuteen, totuus on että tämä usko on Raamatun mukaan vioilla ja virheillä peitetty tältä maailmalta. Ja niinkuin hakomaja yrttitarhassa tai hävitetty kaupunki. Tunnusmerkkimme kyllä täyttyy tämänkin keskustelupalstan lukijoitten useista kirjoituksista.
Voi sinua nuorta vl-KEKKULIA, joka imet itseesi vl-VALHEOPPEJA ja luulet niillä tulevasi autuaaksi.
VAIN ME!
Vai Melperi1 nuorta! Olen kuuleppas jo yli kuusikymppinen.
"te olette raatelevaisia susia, jotka ette laumaa säästä!"
Ei säästä vl-mies vaimoaan.
Jos tämä kuolee liian moniin synnytyksiin, niin hankitaan mahdollisimman nopeasti uusi ja nuorempi PANOMATTO alle.
Ja maa täyttyy!
PS. Maan täyttäminen ei ole pelkästään vanhoillislestadiolaisten tehtävä, vaikka he niin luulevatkin.
Melperi1 jos sinun on hyvä olla mielestäsi siinä joukossa missä lienetkin, niin ole ystävällinen ja pysy kaltaistesi palstalla, miksi tulet yhä uudestaan tänne lonksuttamaan leukojasi. Eivät vl:tkään käy tällaista sotaa sinun hengellisyydestäsi keskusteltavalla palstalla. Miksi se että kirjoitat opillisia näkemyksiäsi täällä ei muka riitä oman seurakuntasi joukossa, siellähän sinun kuuluisi käydä debattiasi.
Luuletko sinä vl-PELLE, että minä lopetan lyömästä Raamatun mukaista kiilaa tällä palstalla vl-VALHEOPPIEN joukkoon?
Sinä erehdyt!
Se joka ei ole Hengestä syntynyt ammentaa oppinsa saa*tanasta,kavahtakaa
niitä.
Kirjoituksesi eivät ole lempeitä eikä siten opettavaisia.
Täällä vihjaillaan ,että olet hellari. Teikäläisten suvikokoontuminen oli juhan-
nuksena Keuruulla.Oliko sinulla kiireistä aikaa,kun huolehdit siellä perheiden
lasten määrästä,hellarinaisten vatsanseudusta ja ehkäisyvälineiden riittä-
vyydestä? Oliko tilaisuus elämyksellinen,niinkuin nettisivuillanne on joskus
kerrottu? Oliko musiikkinne Jumalan mielen jälkeen? Julistettiinko siellä it-
sestä lähtevää ratkaisukristillisyyttä? Karjuttiinko siellä ihmisille tulemaan
eteen,jotka itse haluavat antaa elämänsä Jeesukselle,ei Jumalan armosta?
Vietettiinkö siellä järkikastetta, oman itsehankitun uskoontulon jälkeen?
Onko sulla vastauksia?
Avaa joskus se Raamattu ihan itse ja lue mitä siellä on !
rohkeasti vaan ihan ensimmäistä kertaa elossasi.
Lähetystyötä on sekin, että käy ojentamassa harhaanmenneitä ja kutsuu heitä takaisin oikeaan. Jospa Melperi tekee tätä!
Korpifilosofi kuulostelee, tuleeko Melperiltä vastauksia oman uskosi harjoittami-
sesta?Saatta tietysti tuntua kovin raadolliselta vastata,kun lähes kaikki perustuu
ihmistekoihin.
Vanhoillislestadiolaisuus oppeineen perustuu saa.tanan tekoihin.
Mieluummin raateleva susi, kuin susi lampaan vaatteessa esittämässä uskonmiestä samalla kuitenkin eläen koko ajan Jumalaa vastaan.
Melperi,onko vaikeneminen myöntämisen merkki? Näinkö helluntalaisuudessa
mennään!