Kenkäverotti

Aika vaatimaton oli 27 euron lounas Kenkäverossa. Pääruokaa yhtä lajia, liha kuivaksi poltettua. Perunat viime vuoden satoa, vaikka uusia pottuja on saanut viikkokausia. Muualta saa kympillä paremman kattauksen. Termi "lähiruoka" tarkoitti siis vain kiskurihintaa.

Kaunis paikka, mutta hintataso kaikkiaan ihan liian korkea.
17291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Meidän seurueemme sai mahtavat ruoat ja hinta oli paikkaan nähden sopiva. Tertissä oli viimeiksi myös hyvä tuoka, mutta 50 % kalliimpi.

Äänestä

Kenkäverohan on tunnettu kiskuri hinnoistaan.Voihan siellä käydä katselemassa mutta samanlaisia tuotteita saa muualta halvemmalla.

Äänestä

Itse näkisin että kenkäveron tapaisessa paikassa on luotu kauniit ja monelle mieluisat puitteet piipahtaa lomallaan. Kýsymys on kuitenkin liiketoiminnasta. Ei tuollaista ympäristöä rakenneta ja ylläpidetä ilman tuottoja ja se tietysti näkyy hinnoittelussa.

On selvaää että jonkun varastomyymälän kustannusrakenne on paljon pienempi. Kuka haluaa vain halpaa tavaraa menee tietysti lomamatkallaan niihin paikkoihin. Itse haluan välillä piristystä, nähdä ja kokea kauniita paikkoja vaikkapa ruokailun merkeissä.

Hyvä että on valinnanvaraa, löytyy jokaiselle jotakin.

Äänestä

Aloittaja ei niinkään valittanut ruuan hintaa, vaan laatua.
Kyllä tolla hinnalla pitäisi jo saada kelvollista ja hyvää ruokaa.

Äänestä

Toisena kirjoittanut kertoi saaneensa "mahtavaa ruokaa". Makuja on monenlaisia, jos joku ei tykkää, olisi kai oikea osoite reklamoida paikan keittiön suuntaan?

Äänestä

Joo tuo keittiöön kertominen on kyllä parempi kanava jos haluaa epäkohdista sonoa, näin siellä osaavat ottaa huomioon asikkaden toiveet. Totuus lienee ruokapaikkojen kohdalla se, että jos lähdetään ruokailijoilta kysymään ruoan maittavuudesta, suurin osa pitää sitä hyvänä paikassa kuin paikassa, koska kayvät siellä.

Äänestä

Voi kai siitä myös tänne sanoa jos ei asiat ole kohdillaan, niin ei jokaisen tarvitse mennä itse kokeilemaan laatua.
Tietysti voi myös kertoa jos on positiivistakin palautetta palvelusta.

Äänestä

Tottahan se on, että 27 euroa lounaasta on ihan älytön hinta. Kokemuksesta tiedän, että Kenkäveron lounaspöytä ei sen arvoinen ole. Valtateiden aakkosasemilla ja muilla laadukkailla taukopaikoilla saa seisovasta pöydästä monipuolisen ja laadukkaan arerian alle kympillä. Ja bonukset päälle. Tällaisessa kilpailutilanteessa kannattaa toki yrittäjien harkita hinnan ja monipuolisen tarjoilun kokonaisuus siten, että asiakas lähtee tyytyväisenä poies.

Äänestä

Olen aina kiertänyt ns. "turistirysät" kaukaa. Kokemus on opettanut.
Tietenkin on ihmisiä joille tuotteen/tavaran hinnalla ei ole mitään väliä, mutta meikäläiselle on.
Toki käyn Kenkäverossa katselemassa kauniita kukkia, kasveja ym. mutta vain katselemassa.

Äänestä

Minä maksan lounaan hinnan valittamatta. Välillä on mukava käydä kartanomiljöössä ruokailemassa. Joskus käyn muissakin vastaavissa paikoissa ja hinnat vähintään samaa tasoa. Kokonaisuus maksaa, mikään ei ole ilmaista. Toki tämä mullekin harvinaista herkkua. Jos haluan syödä edullisesti, teen ruoan kotona.

Äänestä

No enpä tiedä, miljööhän on vain lisämauste. Ei kai sitä mennä syömään miljöön vaan ruuan vuoksi. 27 eurolla pitäisi saada aikamoinen lounas. Ja miljöö siihen kaupan päälle.

Äänestä
  • Ei miljöötä rakenneta ja ylläpidetä ilmaiseksi. Liikeyrityksen tulee kattaa tuloillaan kulunsa. Tätä ei liene sinunkaan vaikea ole ymmärtää. Jos kaikkialla tuote hinnoitellaan kaupungin alimman hinnan mukaan ja kaikki muu annetaan "kaupan päälle", on edessä konkurssiaalto.

    On eritasoisia ja hintaisia paikkoja, niistä on hyvä jokaisen valita mieltymyksilleen ja kukkarolleen kulloinkin sopiva. Se on sitä valinnan ja yrittämisen vapautta, josta me kuluttajat saamme nauttia.

    Äänestä

No jos lounas näyttää ja maistuu korkeintaan kympin arvoiselta, niin pitääkö miljööstä maksaa 17 euroa ekstraa? Ei kait sentään?

Äänestä
  • Osta itse kartano, laita rakennus ja pihat kuntoon, markkinoi ja maksa kaikki kiinteät kulut sekä palkkaa henkilökunta ja ala myymään siellä nakkikoppihinnalla evästä. Kauppa käy, mutta saatat jo silloin itsekin huomata jotain tärkeää hinnoittelusta ja yrityksen kulurakenteista?

    Kun et kerran liiketoiminnasta ihan perusasioitakaan ymmärrä niin syö kotona, nauti edullisuudesta ja anna toisten valita mitä haluavat.

    Äänestä

Kaiken tuon jälkeen pitää osata ottaa vielä asiakaspalaute vastaan. Ja ottaa opiksi!

Äänestä

Asiakaspalaute on annettava suoraan paikan päällä jotta siitä voi ottaa opiksi.

Äänestä

Kajaanissa toimii ravintola Sirius. Sieltä voi mallata miten erinomainen lähiruokalounas tarjoilaan upeassa ympäristössä 13 euron hintaan. Joka päivä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OhiTAN kirjoitti:

Aika vaatimaton oli 27 euron lounas Kenkäverossa. Pääruokaa yhtä lajia, liha kuivaksi poltettua. Perunat viime vuoden satoa, vaikka uusia pottuja on saanut viikkokausia. Muualta saa kympillä paremman kattauksen. Termi "lähiruoka" tarkoitti siis vain kiskurihintaa.

Kaunis paikka, mutta hintataso kaikkiaan ihan liian korkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu