Ei minultakaan. Minulla on salainen numero ollut jo 20 vuotta.
0Äänestä
Aspergerinfo
Valtakunnallinen kriisipäivystys
puh. 09-31044222
Tieto saatu Auroran sairaalasta tänään.
Eli sinne voi soittaa nimettömänä koska vain eikä maksa kuin peruspuhelumaksun verran.
Terveysneuvontanumeroon soitettaessa p. 09-10023 kannattaa kyseenalaistaa sieltä saadut hoito-ohjeet kuten myös terveyskeskuspäivystykseen soitettaessa/siellä käytäessä.
0Äänestä
ps.
Tahdotteko kaikki linkit tärkeisiin puhelinnumeroihin, mitkä olivat vielä puoli vuotta sitten Asperger-info sivustolla laitettavan tännekin. Foorumista on varmuuskopiot olemassa, josta löytyvät myös kaikki etusivun tärkeimmät tiedotteet sekä linkitykset eri yhteisöihin, joista voisi olla autisminkirjon henkilöille joissain tilanteissa apua/tukea.
0Äänestä
:)=
Lopettaisit jo. Käytöksesi alkaa muistuttaa yjs:n taannoisia saarnoja aspalstalla, joihin Alarik sen verran ihastui, että perusti jopa yjs:ää varten Asperger-foorumin, jonka valheellisesti julkisesti kertoi olevan tarkoitettu vain introverteille asseille, vaikka on itse kaikkea muuta puolisonsa kanssa. Sittemmin hän kuitenkaan tietoteknisestä osaamattomuudestaan johtuen joutui lopettamaa kyseisen foorumin, koska ei sitä onnistunut siirtämään munfoorumiin. Tosin se sisälsi myös sen verran paljon herjoja, ettei koko foorumin siirtäminen enää mihinkään olisi edes tämän vuoksi onnistunut ilman poliisin apua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tipu.