Kunniamaininta

Seta ry myönsi Itellan Tom of Finland -postimerkeille kunniamaininnan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman edistämisestä.
Homoeroottisesta Tom of Finland -taiteesta tyylitellyt postimerkit ovat herättäneet paljon kansainvälistä huomiota jo ennen niiden julkaisua.

- Tom of Finalnd -postimerkkijulkaisu on merkittävä kulttuuriteko ja esimerkki siitä, miten yritys voi hyödyntää liiketoiminnassaan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta, Seta perustelee kunniamerkin myöntämistä.

Itellan mukaan postimerkit julkaistaan kunnianosoituksena yhdelle tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista. Taiteilija Touko Laaksonen on edistänyt taiteellaan seksuaalista tasa-arvoa, mutta hänen teoksillaan on ollut vahva vaikutus myös muotiin ja populaarikulttuuriin.

- Henkilöä taiteen takana valottaa Postimuseossa syksyllä avautuva näyttely Touko Laaksosen kirjeenvaihdosta rintamalta ja Amerikasta kotiväelle, Itella Postin kehitysjohtaja Markku Penttinen kertoo.

Seta ry jakaa vuosittain Asiallisen tiedon omena -kunniamaininnan taholle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa.

Tom of Finland -postimerkit ilmestyvät 8. syyskuuta. Postimerkit Touko Laaksosen teoksista on suunnitellut graafinen suunnittelija Timo Berry.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


.............. kirjoitti:

Seta ry myönsi Itellan Tom of Finland -postimerkeille kunniamaininnan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman edistämisestä.
Homoeroottisesta Tom of Finland -taiteesta tyylitellyt postimerkit ovat herättäneet paljon kansainvälistä huomiota jo ennen niiden julkaisua.

- Tom of Finalnd -postimerkkijulkaisu on merkittävä kulttuuriteko ja esimerkki siitä, miten yritys voi hyödyntää liiketoiminnassaan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta, Seta perustelee kunniamerkin myöntämistä.

Itellan mukaan postimerkit julkaistaan kunnianosoituksena yhdelle tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista. Taiteilija Touko Laaksonen on edistänyt taiteellaan seksuaalista tasa-arvoa, mutta hänen teoksillaan on ollut vahva vaikutus myös muotiin ja populaarikulttuuriin.

- Henkilöä taiteen takana valottaa Postimuseossa syksyllä avautuva näyttely Touko Laaksosen kirjeenvaihdosta rintamalta ja Amerikasta kotiväelle, Itella Postin kehitysjohtaja Markku Penttinen kertoo.

Seta ry jakaa vuosittain Asiallisen tiedon omena -kunniamaininnan taholle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa.

Tom of Finland -postimerkit ilmestyvät 8. syyskuuta. Postimerkit Touko Laaksosen teoksista on suunnitellut graafinen suunnittelija Timo Berry.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu