Persut laittaa ehdokkaaksi puhelimen säteilystä kärsivän Pekka Korpivaaran joka ei pysty kännykkään Jumalan armosta puhumaan?? Ööö, mites se voi olla kansanedustaja? Ainiin sehän on Pårsu, pääasia että on tuomittu jostain!!
Kukko Perkavaara
??!!======
9122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mistäs kokoomuspöpöstä sinä kärsit. Vaikuttaa aika vakavalta.
Oliko muuten jotain asiaa ?
Lähinnä kärsin Pårsypöpöstä. Ja on vakavaa. Tuli äänestettyä noita veijareita, vaan en äänestä enää. Aika nihkeetä porukkaa!!Vai?
Hienoa, jos ehdokas uskaltaa antaa kunnian Jumalalle, uskallan minäkin häntä äänestää. Suomi tarvitsee nyt samoin kuin talvisodan raskaina aikoina Jumalaa pelkääviä kansanedustajia!
Perussuomalaiset ovat kristillistä arvomaailmaa kunnioittava puolue, onhan Timo Soinikin kuuluisa kristityistä arvoistaan.
Tämä puoli Pekassa on hieno asia, sillä me uskovat äänestämme vain uskovia! Muistakaamme Paavalin opetus "Älkää itse kostako vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". Myös niille, jotka uskovia vastaan taistelevat, sillä Jumala ei kostamatta jätä!
Siunausta Pekalle ja hänen vaimolleen kaikkea hyvää.
Pekka tässä sinulle:
"Rauha veljille ja rakkaus, uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta-katoamattomuudessa."
Halleluja Pekka ja siunausta sinulle ja koko perheellesi. Kiitos, että olet jaksanut kaikista näistä panetteluista huolimatta taistella kristillisten arvojen puolesta ja kiitos kaikille Perussuomalaisille, jotka ovat sitkeästi taistelleet itse ******** vastaan. Ja niille ketkä eivät ole: ryhdistäytykää.
Tänne ollaan pikkuhiljaa rakentamassa islamilaista valtiota meidän valtiomme sisään. Vapaamuurarit, jotka luulevat rakentavansa monikulttuurista, suvaitsevaa valtiota, eivät osaa ottaa huomioon, että nämä tulijat saattavat haluta jotain muuta. Monet heistä ei kunnioita länsimaisia arvoja ja saamaansa apua, vaan hyväksikäyttävät kristittyjen lähimmäisenrakkautta ja hyödyntävät sitä. Kristityt nakertavat omaa arvopohjaansa auttamalla muukalaista ja unohtamalla samalla omansa. Samalla he saavat länsimaalaisia kristittyjä pettymään ja luopumaan uskostaan. Länsimaista rahoitetaan jo nyt terrorismia, täällä tapahtuu polygamiaa, lapsiavioliittoja sekä laajoja tiettyjen ihmisryhmien tekemiä väkivalta ja muita rikoksia. Monet näistä tekijöistä ovat aiemmin olleet niitä autettavia parkoja, jotka ovat nyt löytäneet länsimaailman ilot. He turmelevat naisemme, vaarantavat sosiaalitukijärjestelmäämme, yhteiskunnallista vakauttamme sekä kristillistä arvopohjaamme. Näin he osoittavat kiitollisuutta saamastaan avusta.
Ihmiset, joilla on tarve metsästää hyvän ihmisen tunnustusta, rakentavat puitteita, joissa näitä ******** töitä voidaan harjoittaa. He ketkä tätä arvostavat, eivät kykene näkemään koko kuvioita. He ovat sokeita, eivätkä heidän silmänsä ole vielä auenneet. Joidenkin silmät eivät tule koskaan aukenemaankaan. Toisten silmät aukenee kantapään kautta opituilla kokemuksilla. Mutta yhä suurempi osa kääntyy. Sitä Perussuomalaiset voivat jouduttaa taistelemalla samalla omiensa puolesta, jotka nämä vihervasemmistolaiset kommunismin kannattajat ovat unohtaneet. Islam kannattaa kommunismia. Koko uskonnon perusperiaate pohjautuu siihen. Myös siksi islamilaiset valtiot ovat täysin kehittymättömiä takapajuloita niin kuin Neuvostoliitto aikoinaan. Ei tarvitse kuin laittaa haku islam kommunismi -haku googleen ja lukea.
Kouvolan Sanomien toimittaja: Ole hyvä ja lue tämä sivusto: http://www.islamopas.net/artikkelit/islamin_lapsimorsiamet
Vaikka kesälomalla on aikaa lukea.
On harhaa kuvitella, että ihmisen kulttuuri ja arvomaailma muuttuu hänen tullessaan maahan, jossa on toisenlainen kulttuuri ja arvomaailma. Sitä ei pysty muuttamaan ainakaan siinä sukupolvessa. Ja siitä siirtyy seuraavaankin sukupolveen paljon. Meidän keskellämme kulkee näillä arvoilla varustettuja ihmisiä. Ihmisiä, joilla ei ole mitään menetettävää. Ihmisiä, joille suomalainen vankila on paratiisi siihen verrattuna mistä he tulevat. Vankilaan joutuminen ei ole heille ongelma. Heille ei ole riittävää pelotetta meidän yhteiskunnassamme, eikä sitä löydy heidän omasta uskonnostaankaan, sillä siinä uskonnossa ne teot, mitkä täällä ovat väärin, ovat heidän taivaaseen pääsyn kannalta oikein ja sallittuja. Miettikää.
Tiedän, että montaa on kristinuskokin loukannut syvästi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Islam olisi hyvästä. Sitä se ei ole.
Luin sivuston. Täytyy sanoa, että mielenkiintoista on. Loma on kohta tulossa, joten etsimään Askel varjoihin -kirjaa.
Kyllä Pekka pystyy puhumaan....Jumala paransi...hahahhaaa. Kyllä on melkoinen mies satuilemaan, iänkaiken on kyllä puhunut kännykkään , jopa autoillessaan( se on kai Jumalan miehelle sallittu, aivan kuin naisten alistaminen ja kiroilu sekä kanssaihmisten vähättely ja -panettelu)
Te voitte kaikki, niin Jeesukseen uskovat ja islmamistit, suksia v*ttuun. Siellä missä pätee Suomen laki, ei raamattu eikä koraani, siellä ei ketään kiinnosta uskontoon pohjautuvat horinat.
Voin luetella tänne raamatusta ja koraanista sellaista ristiriitaista sontaa, ettei kukaan täysijärkinen pysty sanomaan että siinä on mitään järkeä, mutta se ei ketään kiinnosta. Mutta tajutkaa idiootit ettei teidän jeesus tai allah -jutut myöskään kiinnosta vuonna 2014 Suomessa.
Ihan sama kinaatteko jeesus vs. allah, tai heman vs. batman. Teette vain ittestänne pellejä. Tämä maailma ei ole teidän taistelunne. Olette ryhmänä kuolemaa tekeviä kiihko-uskovaisia. Teidän ajatuksia ei muistellla kuolemanne jälkeen (Onko teille edes omia ajatuksia?). Joten kiitos todella paljon että jaksatte meuhkata itsellenne hyvää mieltä, niin kauan kun elätte. Me muut odotamme että kuolette, niin ei tartte kuunnella.
Kun se Suomen laki on liian lepsu näille tulijoille ja koraanista ei ol moraaliseksi ohjeistajaksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitä sitten tulisi tehdä? Tulisko näitä, joilla ei ole minkäänlaista moraalista pelotetta tehdä väärin, päästää tänne. Äläkä ala lässyttämään mistään luontaisesta moraalista. Jokainen ihminen on peto, kun pintaa syvemmältä raapaisee. Harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta, kuten Gandhi ja Jeesus. Kun ihminen joutuu tiettyihin olosuhteisiin, niin petous tulee esille. Ryhmäpaineeseen tai nurkkaan ajettuna tämä tulee selvimmin esille.
Ongelma on, että näitä ei pystytä valvomaan täällä. Suomalaisiakin pystytään valvomaan paremmin. Nämä muodostavat yhteiskuntamme sisälle suljettuja yhteisöjä, joissa vallitsee heidän omat lait ja oma valvonta. Yhteiskunnallinen valvonta on lähes mahdotonta.
Kaikista pahin tässä on se, että näiden asioita ajavat lähtevät heidän omiin lakeihinsa ja valvontaansa mukaan. Asioita aletaan katsomaan läpi sormien. Antamaan paljon anteeksi, kun he eivät omaksu meidän yhteiskunnallisia tapojamme ja moraaliamme. Suomalaiset ja maahanmuuttajat saatetaan eriarvoiseen asemaan. Maahanmuuttajan ei esimerkiksi tarvitse opiskella ruotsin kieltä, mutta suomalaisen tarvitsee. Ollaanko tässä enää tasa-arvoisia?
Miten uskonto liittyy tähän? Siten, että se on meidän lakiemme ja yhteiskunnallisten arvojemme perusta. Uskonnon ja oikeusjärjestelmän kehittyminen Suomessa ovat kulkeneet käsikädessä ja ovat erottamaton osa toisiaan. Niin valitettavaa kuin se onkin. Mutta uskonto ei ole tässä se pääasia, vaan se etteivät nämä kykene tai edes halua sopeutua yhteiskuntamme sääntöihin.