Vain sinä olet ulottunut siihen, mikä on kaikkein syvintä minussa. Hipaisit sieluani ja hylkäsit. Jätit värisemään kuin haavoittuneen, säikkysilmäisen kauriin. Juuri hetkellä kun aloin antaa auringolle myöten, uskalsin jo sulkea silmäni hetkiksi, nauttia lämmöstäsi.
En olisi sinusta uskonut. Oliko sinua edes? Sanaakaan sanomatta, syytä kertomatta lähdit, vuorovesi vetäytyi. Nyt on koko ajan yö. On sininen, jäinen, kuollut vuodenaika.
Ääntäkään ei kuulu, kaiku ei vastaa. Loppuikäni kai mietin miksi? Olinko todella näin merkityksetön sinulle, joka hyvin tiedät mitä tunne omasta mitättömyydestä merkitsee.
En ymmärrä.
En olisi sinusta uskonut. Oliko sinua edes? Sanaakaan sanomatta, syytä kertomatta lähdit, vuorovesi vetäytyi. Nyt on koko ajan yö. On sininen, jäinen, kuollut vuodenaika.
Ääntäkään ei kuulu, kaiku ei vastaa. Loppuikäni kai mietin miksi? Olinko todella näin merkityksetön sinulle, joka hyvin tiedät mitä tunne omasta mitättömyydestä merkitsee.
En ymmärrä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo en ymmärrä minäkään!
Hän jolle kirjoitin, ei ole kyllästynyt naisiin. Hyvä niin. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin.
Tää riittää nyt mulle, sade lakkas
Täällä sataa vielä.
Vastaan näin itse kerran! Virlä ajattelin joko tästä tulis jotain niin samointein älytöntä sotkua. Joo ei sada ei. Sielu on niin rikki sydän vuotanut niin paljon! En usko että sitäpystyy korjaamaan.
Et ole hän.
http://www.youtube.com/watch?v=CZovMNi-88k
Aloitus ja tää biisi, jotain yhteistä ;)
Kommenttejako aloittaja haluaa? Ympäripyöreää ja täsmällistä tasaisesti ja yhtä paljon. Sopii yhdelle, kaikille ja ei kenellekään. Leikittelyä. Kikkailua. Vai joko vuorovesi on huuhtonut hiekkalinnan pois? Viimeinen lause viimeisen pilkun jälkeen
viittaa palstan ulkopuolelle, tai jollekin, joka on kirjoittanut näkevänsä menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa muuttumattomana suorana linjana. Elämättömänä elämänä? Niinkö?
Kauniilla tavalla sisällön puolesta muotoiltu kirjoitus sinänsä. Vaikkakin syyllistävä mutta kuitenkin. Riittääkö?
Kiitos kommenteista. Kirjoitin koska olen niin hämmentynyt. Koskee, kun en tiedä, syytä tai syitä, ja tukka päässäni nousee pystyyn ajatuksesta, että olen ehkä loukannut ystävääni. Siis entistä ystävää ja tietämättäni. Tuomita joku epätietoisuuteen, tahallisesti, kylmästi. Se on jotain jollaisesta voi jo hiukan syyllistääkin. Tuomitsisin itse itseni, jos saisin vastauksia ja kuulla tehneeni jotakin väärin. Mutta en saa tietää, yhtäkkiä ja varoittamatta en ole olemassa ihmiselle, joka sanoi rakkaaksi ystäväkseen, ja josta todella, todella syvästi välitin. Suru on suuri. Aikaa tämän ikävän selättäminen ottaa, paljon. Elämä antaa ja elämä ottaa. Nyt otti oikean Aarteen ihmisen muodossa.
ensin sinä talloit, poljit ja lopulta poltit jäännökset rovoilla, sitten kuoli isä ja nyt kuolee muutaman päivän sisällä äiti. Ehkäpä jo tänä yönä.
En tartte enää ketään mulle hempeilemään.Pelkkää kuolemaa kaikki.
Kiitos.
En minä tiedä kuka sinä olet. Osanottoni silti. Kukaan minun elämässäni ei elä noin tuskallista elämänvaihetta. Ja samaa mieltä: hempeilyt sikseen. En hempeile. Tunnen niin kuin tunnen. Voimia sinulle, toivottavasti ympärilläsi on ihmisiä jotka ymmärtävät kannatella sinua nyt!
...ja pappikin saa nyt useasti kahvia juodakseen...