ja laula siellä Jumalan kunniaksi.. Puhuja juuri sanoi!
Syntiä sekin, Jumalan kunniaksi laulaminen?
Syntiä sekin, Jumalan kunniaksi laulaminen?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minusta tuntuu, että sinulla on vaikeuksia ymmärtää kuulemaasi. Kannattaisi ehkä kiinnittää enemmän huomiota asiakokonaisuuteen - kontekstista irrotettuna voitaisiin Raamatustakin poimia kaksi eri kohtaa ja yhteenliitettynä saada aika mahdottomia sanoja. Onko kyse ymmärtämättömyydestä vai haluatko vain herättää keskustelua siellä yksinäisyydessäsi ? Tai provosoida ??
Minä ymmärsin HG:n puheen kuorosta ym aktiivisuudesta kristillisissä ympyröissä ilman kokemusta Jumalan Rauhasta omassa sydämessä, turhaksi. Olin mielestäni aika hereillä puhetta kuunnellessani ja ymmärsin kuoroasiasta puhuttavan tänäiltana juuri kertomallani tavalla. Minun täytyy vielä sanoa, että olen jopa samaa mieltä HG:n kanssa.
Minkäänlainen puuhastelu tai toiminta, oli se eettisesti kuinka korkeatasoista tahansa, ei auta ihmisen pelastuskysymyksessä eikä myöskään tuo rauhaa, joka kestää kuoleman edessä.
Huom. minäkään en tässä viestissä kerro mielipidettäni kuorossa laulamisesta tai kuorotoiminnasta.
Yritän vääntää rautalangasta sitä, että kontekstuaalisuuden ymmärtäminen on aika tärkeää varsinkin viestinviejälle. Tulisi siis kertoa kokonaan, mitä ja missä asiayhteydessä jotakin sanotaa. Motiivit erilasiin viesteihin voivat olla meillä erilaisia, mutta totuudessa tulisi sentään pysyä !
Kyllä minä olen sitä mieltä , että jos synnistä puhuu , on parasta ensin todeta mikä
on syntiä , Se lähtee kyllä Raamatusta mutta se sisltää vain sen Synnin synniksi
mitä Jumala on asettanut JA KAIKKI MITÄ VEIKOT SANOO EI OLE SYNTIÄ , olisiko
tämä selvää , nimittäin Jumalan määrittämä synti on Syntiä lähe 3500 vuotta .Mutta
lapin veikot saavat aikaiseksi 10-50 vuoteen , joten tästäkin pitäisi tajuta heti mikä
on synti ,,Koska Ei ole kun 3 vutta aikaa kun alettiin puhumaan tästä' , kyllä sinä saat
olla HG; kanssa samaa mielträ , mutta minäkään en sen takia hel vet ti joudu vaan
Uskon että Raamattu pitää ,
Toinen asia on se että kaNNATTAA pikkusen miettii miksei kaikki hyvöäksy kaikkee
mummero -57 kirjoitan lisää kun ehdin ,, Vaari -45.
Mummo57, mitä luulet saarnaajien tarkoittaneen alkujaan, kun ovat alkaneet niin voimakkaasti ja lähes joka saarnassa painottamaan kuorojen olevan jotain sellaista, että niissä laulava ei voisi uskoa?
Montako kommenttia olet kuullut, nähnyt, tai jotenkin muuten saanut selville, että kuorolaiset olisivat tuomassa uutta pelastuksen oppia laulamalla? Tuntemani kuorolaiset ovat syvästi uskovaisia ja ymmärtävät Raamatusta sen verran, etteivät laita omaa lauluaan Jeesuksen sovitustyön tilalle. On saarnaajilta täysin käsittämätöntä ja evankeliumin vastaista puhua kuoroista tuohon sävyyn.
Kukä tänne kokonaisia saarnoja kopioi. Älä tuollaisia höpötä. Henki on se mikä on, ja sanat tulevat aina sen mukaisesti millainen ihmisen sydämen tila on suhteessa Jumalaan.
Konteksti tiedetään hyvin jo 20 vuoden ajalta. Liike meni välittömästi metsään kun johto vaihtui, tämä on se konteksti.
Ainahan susi syyn löytää kun se syödä haluaa, Henkilöt jotka eivä kuoroissa itse laula, keksivät mielikuvituksissaan kaikenlaisia syntejä kuorotoimintaan liittyen.
Omavanhurskaus porskuttaa vapaana omassa sydämessä ihan rauhassa eikä katumusta ole. Mutta toisilta on Jeesus riistettävä pois, hinnalla millä hyvänsä.
ON siinä meillä "evankelistareita"! KUn Jeesuksen omat iloitsevat jokaisesta joka tunnustaa uskonsa Kristukseen, niin nämä käyvät hampaat irvissä päälle, riistääkseen Jeesuksen omat hänen hoidostaan. Herätkää unesta niin Kristus teita valaisee.
Avaaja on oikeassa, viitatkaa kintaalola sairaille ihmiskäskyille ja ihmisopeille. Jos siltä tuntuu niin menkää kuoroihin ja laulakaan niissä vapaasti kiitosta ja ylistystä Herralle, se on Jumalan sanan mukaista.
"Minkäänlainen puuhastelu tai toiminta, oli se eettisesti kuinka korkeatasoista tahansa, ei auta ihmisen pelastuskysymyksessä eikä myöskään tuo rauhaa, joka kestää kuoleman edessä."
Puuhastelu ihmisen pelastuskysymyksessäkö ei riitä kuoroista irtipysymisessä?
Kontekstuaalinen ymmärtäminen lienee joskus vaikeata joillekkin viestinviejille zB, minunlaisilleni tyhmille. Rautalangasta väännettyjä malleja olisi mukava käännellä vaikka 3D sovelluksessa AutoCadilla.
-Siis täh.. mummo57-et ymmärtänyt?---------------Minä ymmärsin HG:n puheen kuorosta ym aktiivisuudesta kristillisissä ympyröissä ilman kokemusta Jumalan Rauhasta omassa sydämessä, turhaksi. Olin mielestäni aika hereillä puhetta kuunnellessani ja ymmärsin kuoroasiasta puhuttavan tänäiltana juuri kertomallani tavalla. Minun täytyy vielä sanoa, että olen jopa samaa mieltä HG:n kanssa---------------------
rukoile ymmärrystä
Lestasaarnaaja lapista joka tuomitsee kuorot ja yhteisrukoukset on harhaoppinen ja täysin turha täällä suomessa. Amen..
Hienoharrastus, siinä sosiaalisuus, taito, itsensäkehittäminen ja jumalan kiittäminen, kaikki hyviä asioita. Loukkaavaa tuomita hyvää harrastusta .
Tuomitkaa ahneus, narsismi, itsensä saastuttaminen tupakalla yms, tahallinen ylipaino ja liikakolestroli ym;))
Vanha luterilainen periaate on, että väärä käyttö ei tee tyhjäksi oikeaa käyttöä. Tästä Lutherkln piti kiinni sakramenttikysymyksessä. Tämä pätee kuorokysymykseenkin. Mahdollisen väärinkäytön vuoksi ei ole syytä kieltää koko asiaa.
Musiikki ja muukin kulttuuri kuuluu ns. luomisen opin piiriin ja sitä Luther arvosti suuresti. Musiikin tehtävänä oli nostaa surumielisyydestä ja lohduttaa kaikissa muodoissaan. Kansansäveletkin kelpasivat virsimelodioiksi sen periaatteen perusteella, että "viholliselle ei pidä antaa kaikkia hyviä sävelmiä". Joka kieltää musiikin merkitystä, kieltää myös Jumalan luomistodellisuutta.
Tämä askeettinen pohjoistuuli muistuttaa enemmän reformoidun teologian kulttuurikielteisyyttä kuin aitoa luterilaisuutta. Sinne sopii paremmin kuvattomuus ja asketismin suosiminen.
Piestismissä sekoittuivat luterilaiset, reformoidut ja mm. puritaaniset korostukset keskenään. Tämä välittyi lukijaisuuden ja pietismin myötä lestadiolaisuuteenkin. Köyhät ja karut olosuhteet herätyksen tapahtumakontekstina lisäsivät kaiken maallisen koreuden ja kulttuurin halveksimista. Nämä asiat kun liittyivät usein vallasväkeen ja herätyksen vastustajiin.
On syytä miettiä miten maailma on muuttunut. Kannattaa perehtyä reformaation perinteeseen ja opetuksiin.
Hei,
Puhuessani ensimmäisessä viestissäni ontekstuaalisuuden merkityksestä, tarkoitin tämän iltaisen puhujan puhetta, en puhunut yleensä luterilaisesta tai lestadiolaisesta perinteestä yms.
Musikaalisuus, taiteellisuus ja vaikkapa matemaattiset kyvyt ovat Jumalan meille antamia lahjoja. Niitä ei sovi väheksyä. Muistan vuosikymmeniä sitten, miten useissa kristityissä kodeissa oli urkuharmooni tai muu soitin, joilla säestettiin virsiä ja hengellisiä lauluja. Olen myös itse kasvanut musikaalisessa kodissa, jossa se oli osa toisen vanhempani työtä. Laulan ja soitan kotitarpeiksi itsekin.
Mutta, minusta on hyvä asia, ettei rukoushuoneista tule näyttämäestradeja, joille nousevat ne kyvykkäimmät. Mikään esittäminen ei mielestäni sovi sinne. Yhdessä laulaminen varsinkin hyvän lukkarin laulua vetäessä on aivan valtaisan ihanaa!
Minulla on uskonystäviä tässä piirissä, joista osa on jotakin asiaa vastaan, toiset puolesta. Rakkauden säilyminen on minulle niin tärkeää, etten ota näitä kiistanaiheita välillemme muuriksi. Ja saarnaajia pidän kunniassa ja arvossa.
Puhuessani ensimmäisessä viestissäni ontekstuaalisuuden merkityksestä,
Termi vaihtunut?
Rakkauden säilyminen on minullekin tärkeintä. Jos Jumalan sanana kristityn taakaksi lasketaan asioita, joista emme voi kiistatta osottaa niiden olevan Raamatun vastaisia, viedään lopulta pala palalta kristityn vapaus pois. Vaikka kuinka saarnataan syntien anteeksiantamuksen suurta sanomaa, silti samalla edellytetään tarkoin muoltoiltua elämäntapaa kieltoineen. Lapin saarnaajien kieltämät asiat ovat sellaisia, joiden vaikutus koetaan tulevan kristillisyyden ulkopuolelta kuolleesta kristillisyydestä. Kun niitä ei aiemminkaan ole ollut, ei niitä nytkään tarvita. Nythän on niin, että kristillisyyden opetuksia ei voi eikä saa arvioida Raamatun perusteella ja keskustella niistä. Niistä on keskusteltu puolestamme saarnaajien, lähetysmiesten ja ns. vanhinten instituutiossa. Jos kysyy perusteiden puolesta, sanotaan helposti, että olet tekemässä pahaa työtä kristillisyydessä. Moni on joutunut kokemään tämän.
Ymmärrätkö niitä jotka kokevat itsensä puheoikeudettomiksi, vaietuiksi ja jopa demonisoiduiksi pahoiksi työntekijöiksi.
Opetuslapset ovat kasvaneet liian suuriksi - näin on käynyt "tämän ajan apostoleille". He tahtovat vallita teidän uskoanne ja kieltää teiltä lahjoja, joita Taivaallinen isämme - Vanhin - on meille antanut.
He tulevat hoitamaan erimielisyyttä luomalla erimielisyyttä. Kun aloitetaan puhumaan hienosti ja monisäikeisesti pahoista työntekijöistä, luodaan demonisoimalla sellainen rintama ja taistelu, josta toinen osapuoli ei voi tunnistaa itseänsä. Sekö on keskustelua? Eiväthän he vaivaidu keskustelemaan asioista avoimesti. Tilanne muistuttaa hyvin paljon sitä tilannetta, jossa uskonpuhdistus oli Paavin edessä. Paavi leikkasi pois ja julisti pannaan Lutherin joukkoineen.
Rakkaus koettaaa kestää tämän, olla hiljaa ja olla kärsivällinen. Mutta jossain vaiheessa on myös puhuttava suoraan. He tulevat vaatimaan sakramenttiyhteyden katkaisemista kirkkoomme. He luovat sellaista viholliskuvaa, joka ei vastaa todellisuutta. Olemmeko silloin maaiman suolana? Pysymmekö totuudessa? Paljon on epäkohtia kirkossamme, mutta siinä ei auta kiihkoilu eikä väärän kuvan antaminen. Tässäkin tarvitaan kristillistä rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Oliko sinusta hauskaa ?
Olen pahoillani, jos olen vahingoittanut joitakuita, pyydän sitä anteeksi. Se ei ole ollut tarkoitukseni. Hyvää jatkoa kaikille.
Ole huoleti. Laestadiuskin joutui toteamaan jostain porukasta, ettei heidän kanssaan voi keskustella.
Oliko sinusta hauskaa ?
Oli! Jatka samaan malliin!
ontekstu 29.6.2014 23:58
Älä viitsi nolata itseäsi.
Kuulehan Teu, kiitos, että annoit minulle luvan olla samaa mieltä HG:n kanssa siitä, että aktiivisuus kristillisissä piireissä, oli se sitten lähimmäisen auttamistyötä tai kuorotoimintaa, ei ole autuutta lisäävää toimintaa. Eli siis olen samaa mieltä siitä, että aktivisuus ei pelasta. Siihen tarvitaan usko.
En usko, että joudut helvettiin mielipiteidesi tai muidenkaan virheidesi takia. Olen todella keskeneräinen ja vajavainen ja minun on turvauduttava yksin Jumalan armoon. Muuta minulla ei ole.
Yhdestä asiasta haluan sinulle sanoa sisarena - pidä kunniassa ja rakkaudessa ne, jotka palvelevat seurakunnassa, myös saarnaajia. Minusta on aika ikävää, miten armottomalta kuulostat ja käytät joskus niin ikävää kieltä, että mietin, oletko unohtanut äitisi sinulle opettamat hyvät käytöstavat.
Jos ja kun olet jostakin eri mieltä, löytyy varmasti kanssasisaria ja - veljiä, jotka haluavat keskustella kanssasi. Monet miettivät monia asioita, mutta keskustelua ei synny, jos me olemme tukkanuottasilla.
Kristittyjä saamme olla vain Jeesuksen ansion tähden - ei meitä pitämiset tai pitämättä jättämiset pelasta. Mutta rakkauden rikkominen kristittyjen välillä voi saada pahaa jälkeä aikaan. Ollaan kärsivällisiä, ja annetaan arvo kaikille.
Joo, olen samaa mieltä mummon kanssa, että ei lähimmäisen auttaminen ja kuorotoiminta autuutta lisää, ei mikään ihmisen teko lisää. Nuo ovat vain niitä ihania hengen hedelmiä , jotka aiheutuu Jeesuksen suuresta rakastettuna olemisesta. :) Kun on armahdettu niin suuren syntivelan alta, se saa laulamaan (toiset jopa muiden iloksi kuorossa), ja se saa myös lähimmäisen rakkauden palamaan sydämessä sellaisella voimalla, että ei voi kulkea ohi, kun apua tarvitaan. :) Kiitos Jeesus, olet ihmeellinen neuvonantaja!
Eivät nämä mummot ole toiminnoillaan ja puheillaan autuutta lisäämässä vaan juuri päinvastoin. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi Kristuksesta, niin silmänne avautuvat.
Mitä Aasi lisäsi Jeesuksen toimintaan ?
Ja entäs se vene, meinasivat hukkuakkin vielä, miksi eivät menneet jalkasin !
Antakaapas kuulua selityksenne, te napinreijästä JUmalaa tuijottavat.
laittaakaa nyt sitten sielä se alabasteripullokauheuskin, kuink apaljon meni kallista ainetta hukkaan !
Hiihdätkö kahdella suksella?
Nii in eikö muka yksi suksikin riitä pelastukseen, etä oikein molemmissa ja kalliit siteet ja merkkimonot !
Niket on ja Salomonit niiilläkö aukeaa pelastusovi voikauhun paikan aikaa hooh.
eikö muka Voitto -side ja Yyside riitä, nimikin jo sanoo ettei pitäisi pois poiketa Voiton teltä eikä turhaan mainita Raamatun miehiä !
Minusta kaikista rukoushuoneista pitäisi katkaista sähöt ja lämmöt pois !
Ja ajatelkaa nyt ,huh....ihan lattiaakin jossain lämmitetään, eikö se muka riitä kalliiseen ristillisyyteen jos laittaa parit villasukat ja siihen päälle huopatöppöset !
Mitä lattialämmitys antaa lisää pelastukseen, ja jopa ihan on ulkonakin valot ja lamput palaa sisällä, eikö se riittäisi pari kynttilää ja öljytuikkua !
voi tätä jolla yritetän ansaita lisää pelastusta missä on parannuksen tekijäitten jono ja itkun pauhu !!
"Minusta kaikista rukoushuoneista pitäisi katkaista sähöt ja lämmöt pois !"
Olet oikeassa! Rukoushuoneet kylmilleen niin ylistyspuheet lyhenisivät! Puhujille tulisi kiire lämmittelemään. Ei maalämpö kaikkia lämmitä!
Onko kaffijono ainut kallin ristillisyyden jonotuspaikka!
silläkö sitä pelastusta hankitaan, ulkoa tuodulla huumeella ja piristeellä, kyllä menee pieneksi kuorossa laulajien synti tämänkaiken muun vehkelyn rinnalla.
Kiitän kaikkia mielenkiintoisista kommenteista viesteihini. En jatka enää palstalla kirjoittelemista, koska en taida kyetä kertomaan ajatuksiani ymmärrettävässä muodossa.
Hyvää jatkoa palstalaisille. Ei keskustelu yhtä mummoa kaipaa. Jatkan pohtimista livenä - siihenkin on onneksi mahdollisuus
Kiitän kaikkia mielenkiintoisista kommenteista viesteihini. En jatka enää palstalla kirjoittelemista, koska en taida kyetä kertomaan ajatuksiani ymmärrettävässä muodossa.
Hyvää jatkoa palstalaisille. Ei keskustelu yhtä mummoa kaipaa. Jatkan pohtimista livenä - siihenkin on onneksi mahdollisuus
Kiitos itsellesi! Siunausta ja kaikkea hyvää polullesi. Olisit nyt jatkanut, ajatuksesi olivat toki kaltaiselleni yksinkertaisuudelle vaikeita, syynä yksinkertainen ja älyllinen ymmärtämättömyys. Kaikkea hyvää!