Hei! Suhtaudun aika skeptisesti tähän sivustoon ja myös näihin asioihin. Nyt on kuitenkin niin, että elämässä sattuu outoja asioita, joten eipä tänne postaamisesta varmaan haittakaan ole.
Olen siis koko elämäni nähnyt välähdyksiä tulevista hetkistä. Nyt olen kuitenkin alkanut saada niitä enemmän ja niitä tulee myös menneestä. Eli kun menen johonkin paikkaan, saan välähdyksen siitä, mitä siellä tapahtuu myöhemmin tai on tapahtunut aiemmin.
Osaako joku siis auttaa, olenko sekoamassa, vai onko minulle tapahtumassa jotain?
Apua epäuskoiselle
2
95
Vastaukset
- Toinen kanava
Hulluksi tulemista sinun ei varmastikkaan tarvitse pelätä tältä osin, kun et tukeudu näkyihisi tai kuvittele liikaa niistä.
Ihminen on vähän kuin kanava joskus, tiettyinä elämänvaiheina (näyt ei siis ole välttämättä pysyvä asia elämässäsi), se vaatii tietynlaista "henkistä" puhdistumista, eli et ehkä ole niin herkkä suuttumaan/murehtimaan/vaipumaan epätoivoon ja osaat nyt käsitellä tunteitasi asiallisemmin ja nopeammin. Näyt menneisyydestä ja/tai tulevasta ovat kumminkin suhteellisen normaaleja, eikä niistä kannata ajatella paljon mitään, ellei ne oikeasti mm. varoita jostakin tai tunnet halua yrittää nähdä jonkin ihmisen tai esineen menneisyyttä/tulevaa. Ne on vaan osa elämää loppujen lopuksi, itse vaan päättää miten niihin suhtaudut. Hei
sinun kannattasi kirjoittaa ylös kokemuksiasi, laita päivämäärä perään. voit sitten jälkeenpäin katsoa miten ne toteutuivat, tai mitä tapahtui.
sitä kautta saat ehkä parhaiten itsestäsi kiinni ja huomaat voiko mihin ja kuinka luottaa.
kuinka osaat päätellä mikä on ollut ja mikä tulee olemaan? kun on tarpeeksi herkkä, tai herkällä mielellä, kuka tahansa pystyy kokemaan näitä deja-vu (anteeksi huono ranskani) tilanteita. kävin joskus sellaisilla kursseilla ja siellä tapahtui uskomattomia asioita, aivan tavallisille ihmisille jotka eivät olleet koskaan olleet näiden asioiden kanssa tekemisissä.
kirjoitit myös tuonne toiselle palstalle, joten uskon sinun saavan paljon vastauksia.
t. Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513595Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142500Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5932273Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192026KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar771744Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431658- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1401558- 281446
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?941437