Ahdistava tilanne

Yök mummot!!!

Moi. Olen uusioperheen äiti. Tai siis asun mieheni ja kahden lapseni kanssa. Vanhempi lapseni on aikaisemmasta suhteesta. Nuorempi ja meidän yhteinen lapsi on ensikuussa kolme.
Anoppi ja minun välini ovat ERITTÄIN huonot. Siihen liittyy paljon riitoja joita ei enää ole edes kannattavaa lähteä sopimaan. Olemme vaan kaksi ihmistä jotka eivät tule toimeen. Ongelmana on nyt se, että hän haluaa lapsemme viikoksi hänen kanssaan viettämään kesälomaa. Minä en todellakaan halua sitä, mutta mieheni haluaa. Hän on sitä mieltä, että lapsemme haluaa sitä yhtä paljon, kun anoppi. Minä taas en haluaisi antaa kun max. 3ksi päiväksi. Tuntuu pahalta ajatus olla niin kauan erossa lapsestani. Varsinkin kun en ole edes puheväleissä anopin kanssa, niin en voi kysyä miten lapsellani menee. Anoppi on marttyyri ja sanoo ettei ole saanut viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa, mikä taas johtuu hänestä itsestään, koska olen sanonut USEASTI, että meille saa tulla vaikka joka päivä lasta katsomaan!!!

13

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinun päätös

      Jos asia sinua ahdistaa, niin kerro miehellesi ja anopillesi, että annat lapsen yökylään yhdeksi yöksi, kun hän täyttää neljä vuotta.

    • :)))

      Onneksi minä pääsin lapsena mummolaan pitkiksikin ajoiksi, vaikka toinen vanhemmista ei edes puhe väleissä ollut mummooni. Siittä olen kiitollinen ja hyviä lapsuus-muistoja mummon kanssa kaksistaan vietetyistä ajoista.

      Onneksi siis omat vanhempani eivät olleet niin naurettavia ja itsekkäitä, että olisivat evänneet minun mummola käynnit, omien riitojensa takia, jotka eivät vieläkään minun ollessa aikuinen ole menneet eteen tai taaksepäin, vaan puhumattomuus on säilynyt, mutta onneksi sen ei annettu vaikuttaa minuun.

      • Sinun päätös

        Hienoa, että kykenet muistamaan, miten ihanaa sinulla oli 3-vuotiaana mummolassa. Minä en muista asioita noin pienestä asti. Ensimmäiset oikeat muistoni ovat vasta 4-5-vuotiaasta lähtien,

      • :)))
        Sinun päätös kirjoitti:

        Hienoa, että kykenet muistamaan, miten ihanaa sinulla oli 3-vuotiaana mummolassa. Minä en muista asioita noin pienestä asti. Ensimmäiset oikeat muistoni ovat vasta 4-5-vuotiaasta lähtien,

        No täytyy sanoa, että kyllä muistoni ovat noin varhain täysin oikeita ja rakkaita minulle. Enhän mä nyt joka hetkeä sieltä muista siittä, mitä 3 vuotiaana touhusin, mutta jotain kuitenkin ja ne muistot sijoittuu mummolaan. Ja mistäkö tiedän, että että muistot ovat noin varhaisia ja ennekaikkea aitoja? Siittä, että muistan jopa vaarini, hänen sanontojaan minulle, eleitä ja sylissä istumista... Vaarini kuoli kuitenkin ennen kuin täytin 4 mutta ehdin saada jotain rakasta hänestäkin muistoksi...

        En muista kuka kirjailija se sanoi, että sen varhaisimmat muistot (hänen siis) sijoittuu PINNASÄNKYYN ollessaan n.2 tai alta. Siihen ei omat aivoni kyllä pysty. On se ihmismieli vain niin ihmeellinen ja toimii kaikilla eri tavoin, jotkut ei muista lapsuudestaan mitään, toiset taas todella varhaisista vaiheista alkaen paljonkin :)

      • muistaja
        :))) kirjoitti:

        Minun varhaisimmat muistoni ovat ajalta, jolloin olin hieman alle 2-vuotias ja jolloin isoisoäitini vielä eli.
        Lapsi havaitsee ja muistaa tunnelman, tuoksut ja valaistuksen jopa selvemmin kuin aikuiset.

      • Siittäjät?
        :))) kirjoitti:

        No täytyy sanoa, että kyllä muistoni ovat noin varhain täysin oikeita ja rakkaita minulle. Enhän mä nyt joka hetkeä sieltä muista siittä, mitä 3 vuotiaana touhusin, mutta jotain kuitenkin ja ne muistot sijoittuu mummolaan. Ja mistäkö tiedän, että että muistot ovat noin varhaisia ja ennekaikkea aitoja? Siittä, että muistan jopa vaarini, hänen sanontojaan minulle, eleitä ja sylissä istumista... Vaarini kuoli kuitenkin ennen kuin täytin 4 mutta ehdin saada jotain rakasta hänestäkin muistoksi...

        En muista kuka kirjailija se sanoi, että sen varhaisimmat muistot (hänen siis) sijoittuu PINNASÄNKYYN ollessaan n.2 tai alta. Siihen ei omat aivoni kyllä pysty. On se ihmismieli vain niin ihmeellinen ja toimii kaikilla eri tavoin, jotkut ei muista lapsuudestaan mitään, toiset taas todella varhaisista vaiheista alkaen paljonkin :)

        Mitä tarkoittaa "siittä"?

    • Lapsi on sinun ja miehesi. Teidän tulisi yhdessä löytää kompromissi.
      Anopillasi ei ole päätäntävaltaa lapsen suhteen.

    • äiti ja mummu

      Samaa mieltä kuin kissamummu. Vanhemmat päättävät lasten asioista, ei isovanhemmat. Teidän pitää siis neuvotella miehesi kanssa asiasta. Mummu ei voi myöskään vaatia itselleen aikaa lapsenlapsen kanssa, vaan päätätte itse, paljonko pidätte yhteyttä.

      Itse en lähettänyt kouluikäisiäkään yökylään enemmäksi kuin yhdeksi yöksi, vaikka yhteyttä on muuten pidetty runsaasti. Lapselle ei ole tarpeen olla yötä pois kotoa ja isovanhempia ehtii nähdä päivälläkin, ja omien vanhempien läsnäollessa. Alle kouluikäistä en lähettäisi yöksi pois ilman omia vanhempia.

      Ei ole vanhempien itsekkyyttä, jos eivät halua lasta pois kotoa öiksi. Se on huolenpitoa ja vastuullisuutta - halutaan pitää lapsella tutut ja turvalliset kotiolot omien vanhempien lähellä. Hyviä muistoja isovanhemmista saa, vaikka ei heillä yöpyisikään.

      • näin näkisin

        Lapsesi voisi vierailla mummulla isän kanssa, jos et itse halua olla tekemisissaä. Kun vierailuja on sopivasti, ei tarvita viikon oleskelua.

    • oijoijoioi

      Viikon ero vanhemmista on tuon ikäiselle yleensä liikaa ihan tutkimustenkin mukaan. Kannattaa kokeilla ensiksi yhden yön eroa ja jos se menee hyvin niin kahden tai kolmen yön. Asiantuntijat suosittelevat, että erossa voi olla noin yhtä monta yötä kuin lapsella on vuosia. Kuitenkin yksilölliset erot ovat suuria. Joku 9 vuotiaskaan ei halua ola yötä poissa kotoa ja silti hänestä kasvaa täysipäinen aikuinen.

      Mummo voi kokea, että lapsella meni ihan hyvin erossa vanhemmista, kun käyttäytyikin ihan kivasti, nukkui yönsä jne. Lapselle läheinen esim äiti saattaa kuitenkin huomata, että erolla oli sittenkin ei toivottua psyykkistä vaikutusta lapseen ja katua, että tuli väärin perustein antaneeksi lapsensa kerralla liian pikäksi ajaksi hoitoon.

    • Hei nimimerkki, Yök mummot!!!

      Kurja juttu, varmaan teidän kaikkien kannalta, että välit anoppisi kanssa on noin huonot. Ikävintä se lienee lapsesi kannalta, joka ei voi edes ymmärtää mistä on kyse. Toivottavasti tilanteenne helpottuu joskus ja saatte välinne parempaan kuntoon, se olisi kaikkien etu. Sinä antaisit lapsesi anopin hoitoon 3 päivän ajaksi, anoppi ja miehesi toivoo hänen saavan lapsen viikoksi luokseen. Voitteko molemmat antaa vähän periksi ja tehdä kompromissin, joka olisi 5 päivää. Kukaan ei häviäisi, kaikki voittaisivat.

      Hyvää heinäkuuta,
      Pirkko-pappi

      • Sinun päätös

        Voisimme nyt aluksi unohtaa anopin ja miniä huonot välit ja ajatella asiaa objektiivisesti.

        Olen myös sitä mieltä, että vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten. Noinkin pienen lapsen kohdalla voisi sanoa, että äiti tuntee lapsensa useimmiten paremmin kuin isä. Tässä tapauksessa isä on myös hiukan jäävi, koska on kyse hänen äitinsä toiveesta saada lapsi viikoksi luokseen.

        Itselläni on aina ollut hyvät välit anoppini kanssa. Itseasiassa niin hyvät välit, ettei anoppi edes olisi ehdottanut viikon yökyläilyä, kun lapseni oli 3-vuotias. Hän tajusi, että niinkin pitkä ero lapsesta olisi ollut vaikeaa minulle ja miehelleni ja tuskin lapsen edun mukaista.

    • oiidoiaoi

      Olen kirkollisen auktoriteetin eli Pirkko-papin kanssa eri mieltä.

      Lapsen vanhemmat tietävät paremmin kuin mummi, että kuinka kauan heidän lapsensa on valmis olemaan erossa vanhemmistaan! Jos toinen vanhemmista ei tiedä, niin ainakin toinen toivottavasti vaistoaa ja tietää. Mummin kanssa ei siis ole tarve tehdä kompromissia, vaan voi ystävällisesti sanoa, että parempi ainakin aloittaa lyhymmällä vierailulla. Ehtiihän sitä lapsen kasvettua olla vaikka viikonkin mummolassa! Lapsen paras on se tärkein! Periksi ei pidä antaa silloin, kun lapsen turvallisuudentunne voisi siitä vahingoittua! Kaikki eivät huomaa vaurioita pienissä lapsissa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe