Rehellinen vastaus, kiitos.
Yrittäkää myös tunnistaa jos yritätte huijata vastauksessanne (manipuloida muita).
Tunnetko mielihyvää kun haukut toista narsistiksi?
14
570
Vastaukset
- hau hau
Haukkua narsistiksi ja haukkua narsistia ovat eri asioita. Narsistiksi voi haukkua ketä tahansa, mutta narsistin haukkuminen osuu oikeaan osoitteeseen. Rehellisesti sanottuna olisin oikein onnellinen ja elämä olisi paljon mielekkäämpää, jos en joutuisi tuntemaan yhtään narsistia.
- Lääkkeitä
Väistelet kysymystä, ilmeisesti vastaus on kyllä.
- missä sivistys on?
Ihmisrievut etenkin nuoret jopa lapset haukkuvat toisiansa narsistiksi! Mistähän,ne on sen oppineet? Eivät etes tiedä mitä tuo sana narsimi,pitää sisällään. Kamalaa kuuneltavaa (muotisana zosukki). Pitäis ottaa oppiaineeksi,esim. Terveydenhoito tunneilla. narsismi tulee lisääntymään,maailmanmeno muuttunut härskiksi,eriarvoisuus kasvaa.jne.
Miksi minä aikuinenihminen alkaisin haukkumaan toista narsistiksi? Ei kuulu sivistykseen? Rehellinen vastaus on EN. - 13+15
Olen todella surullinen, että narsisteja on olemassa, sillä tuskin kukaan oikeasti tahtoo olla sellainen. Eivät varmasti itsekään ole onnellisia... Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyy ilmeisesti kasvatuksen rakkaudettomuudesta/rajattomuudesta.
- Lääkkeet
Väistelet kysymystä, vastaus on ilmeisesti kyllä.
- Parempia kysymyksiä
Kysymyksesi on johdatteleva! Tuo "haukkuminen" nimittäin.
Ja jotenkin muutenkin. Kuka pelkästään haukkuu, nimittelee, kutsuu...
Asiallisille keskustelijoille tuo ei tietenkään ole kysymys lainkaan.
Että enpäs vastaakaan tämän enempää.- h<ö
et vastaa...koska et kykene. Tunnistit itsessäsi jotain ja menit puskaan takaisin.
- ei ollut normaali
minä en tunne mitään mielihyvää. enkä pysty todellakaan "haukkumaan". Epäilen tällä hetkellä vahvasti mutta en silti vieläkään usko. Voiko tullakaan tilannetta että täysin tietäisin? Mutta tässä tilanteessa ei ole yhtään mitään mielihyvää aiheuttavaa! ja jos suoraan sanon niin en oikein edes ymmärrä kysymystä tai kysyjää. Kuka voi saada mielihyvää tällaisesta tuskasta?
- Lääkkeet
Toisia ihmisiä täällä päivätöikseen haukkuvat saavat siitä nautintoa. Eivät he sitä muuten tekisi.
- Hauku ainoastaan
Lääkkeet kirjoitti:
Toisia ihmisiä täällä päivätöikseen haukkuvat saavat siitä nautintoa. Eivät he sitä muuten tekisi.
Haukun ainoastaan sinua, että sisälukutaitosi on tosi kehittymätön. Saako ryppy silmieni välissä minut tyytyväiseksi jää ainostaan sinun harkintaasi.
Mikä idiviskaali sinä olet, joka ilmeisesti päivätöiksesi täällä pukkaat tuota täysin hanurista temmattua herjaasi, mikä ei liity mitenkään palstakirjoitteluun. Jos sinua joku haukkuu, sillä ei ole mitään tekemistä palstakirjoittelun kanssa sen laajemmin.
Olet häirikkö. - näinkin voi kokea
Lääkkeet kirjoitti:
Toisia ihmisiä täällä päivätöikseen haukkuvat saavat siitä nautintoa. Eivät he sitä muuten tekisi.
" Päivätöikseen haukkuvat saavat siitä nautintoa" Sanoisinko tähän näin, täällä olevat räksyttäjät eivät ole koskaan,eläneet/tavanneet ns. narsistia.
Eivät osaa ajatella,kuinka tuskallista on narsistin ja hänen läheistensä elämä!
Täällä on paljon nuoria suunsoittajia ja itse narsisteja ja katkeria ureja,jotka vasta nuolevat tuoreita haavojaan,hyvin loiukkaavia tekstiä,valitettavast.
Meitä jotka on haavamme jo nuoleet, Elämä on kovasti koulinyt,minun pitää kiittää narsuani, kun löysin itseni,en olisi näin rikas sisäisesti,kuten nyt olen. Hullua,mutta totta. Ei kaikki elämän kokemukset ole pahoja,kolikolla on toinenkin puoli! - Ja mietin myös koska
Lääkkeet kirjoitti:
Toisia ihmisiä täällä päivätöikseen haukkuvat saavat siitä nautintoa. Eivät he sitä muuten tekisi.
Ja mietin myös, koska kimmastun ja ilmoitan sinusta ylläpidolle. Käsittääkseni palstapoliisi saa myös ID-osoitteen kautta lähettävän henkilön selville jos tarve vaatii.
- Ota huomioon, kaikil
näinkin voi kokea kirjoitti:
" Päivätöikseen haukkuvat saavat siitä nautintoa" Sanoisinko tähän näin, täällä olevat räksyttäjät eivät ole koskaan,eläneet/tavanneet ns. narsistia.
Eivät osaa ajatella,kuinka tuskallista on narsistin ja hänen läheistensä elämä!
Täällä on paljon nuoria suunsoittajia ja itse narsisteja ja katkeria ureja,jotka vasta nuolevat tuoreita haavojaan,hyvin loiukkaavia tekstiä,valitettavast.
Meitä jotka on haavamme jo nuoleet, Elämä on kovasti koulinyt,minun pitää kiittää narsuani, kun löysin itseni,en olisi näin rikas sisäisesti,kuten nyt olen. Hullua,mutta totta. Ei kaikki elämän kokemukset ole pahoja,kolikolla on toinenkin puoli!"Elämä on kovasti koulinyt,minun pitää kiittää narsuani, "
Ota huomioon, kaikilla ei ole niin paksuja ongelmia, että narsisti taakassa päällä "auttaisi"... Johan on...
Minä taas olen saanut omalta narsistiltani jonkinmoista piristystä kun ensin talloi minua niin railakkaasti, etten välillä vieläkään muista kuka edes olin ennen tuota välikohtausta.
Niinpä minäkin sitten "tarvitsin" häntä omaan piristymiseeni, josta sittemmin olen osannut pitää kiinni, että mikään sarvikuono, narsisti tai muu buffaloeläin ei sitä ole päässyt repimään minusta irti.
Kärsiväthän kidnappausten uhritkin tukholman syndroomasta, uskon että muidenkin vaikeiden asioiden kanssa kamppailevat voivat tukeutua sitten kehen tahansa, joka tarjoutuu avuksi, vaikka tosiasiassa on ryöstövalmiudessa... - Apu lähellä
Ja mietin myös koska kirjoitti:
Ja mietin myös, koska kimmastun ja ilmoitan sinusta ylläpidolle. Käsittääkseni palstapoliisi saa myös ID-osoitteen kautta lähettävän henkilön selville jos tarve vaatii.
Kuka tai mikä sinuna "Ja mietin myös koska" niin suunnattomasti loukannut? ? Arvelisin,että ei kukaan? Ota iisisti kuomaseni. Älä tee sitä, lukee mun tietsikassa. Musta ihmisvarjo istuu mustan pilven alla,josta satelee mustaa vettä. Terveisin suomen mielenterveysseura. Puhelin numerokin löytyy jos tarvitset?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3985874Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251809Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http521251- 1211043
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss47953Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko100952- 56924
- 48922
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133919- 78861