Jos välität koirastasi/koiristasi niin pidä se/ne kiinni. keskustassa juoksee jatkuvasti koiria vapaana, sama laki koskee jämppäläisiä yhtälailla kuin muitakin vaikka mettäs asutaanki.
"Taajamassa koira pidettävä aina kytkettynä lukuun ottamatta koirapuistoja, koirien harjoituspaikkoja ja suljettuja piha-alueita. Näissäkin paikoissa koiran on oltava omistajansa tai haltijansa hallinnassa. Alueen omistajan tai haltijan luvalla koira saa olla vapaana pihamaalla, puutarhassa tai koirille varatulla aidatulla alueella.
Muualla kuin taajamamerkein ilmoitetuilla alueilla koiraa saa ulkoiluttaa vapaana vain maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan (esim. metsästysseura) luvalla, jolle maanomistaja on luovuttanut maittensa metsästysoikeuden.
Koirien kiinnipitoaika on 1.3. - 19.8. Tänä aikana koira on pidettävä joka paikassa, myös taajaman ulkopuolella kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä.
Koirien kiinnipidosta määrää metsästyslaki ja järjestyslaki. Lisäksi on huomioitava eläinsuojelulaki, tieliikennelaki ja rikoslaki koiran pidossa. Lainsäädäntö koskee kaikkia koiria ja koirarotuja, ei vain metsästyskoiria.
Suomen Kennelliitto: Koiriin liittyvä lainsäädäntö"
Koirat kiinni kiitos!!!
kettuuntunut
0
340
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va852182- 103886
- 63771
- 45767
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???20676Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha505668Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76610Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23550- 57541
- 47535