Mitä pitäisi tästä ajatella?

ginger

olemme 23-vuotias pari ja olemme suunnitelleet lapsen hankkimista. Mies on aiemmin ollut aina menossa, minä myös enemmän, mutta nyt ollaan hiukan rauhoituttu. Kuitenkin ystäväpiirissä olen nähnyt miten äijä ravaa baareissa ja nainen joutuu yksin hoitamaan lasta..

Mieheni sanoi, että hän ei halua ettei saa mennä mihinkään raskauteni aikana ja myöhemmin. No en tietenkään kiellä menemistä. Mies sanoi että eikö joka toinen tai kolmas viikonloppu olisi kohtuullista. mulle tuli inhottava olo, ihan kuin se lapsen hankkiminen olisi nyt kiinni siitä että kuinka usein herraa saa juhlia. Kyllä mieskin haluaa oikeasti lapsen, mutta välillä tuntuu että hänellä on liian sinisilmäinen kuva arjesta. Tähän mennessä hän on vain pidellyt nukkuvaa vauvaa sylissä..sitähän se suurimmaksi osaksi ei ole. Kommentoikaa..

5

683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moi

      niinpä,joskus tuntuu että eletään teini-iän tasolla vaikka olisi aika jo kantaa vastuuta,meillä asista ei ole tarvinnut edes keskustella,niin itsestään selvää meille molemmille oli,et eka vauva ja perhe ja sitten muu.
      Kannattaa jutella asista ja miettiä yhdessä mitä se kÄYTÄNNÖSSÄ tarkoittaa kun tulee vauva-joka herättää öisin,aamuisin jne!
      Meillä on 3 vuotias poika eikä meillä vapaapäivinä pysty nukkumaan koskaan enää pitkään, joten kannattaa todella vielä jutella ja pohtia yhdessä-ei syyllistäen vaan rakentavasti ja löytää yhteisiä uomia.

    • hippu

      Hieman haiskahtaa miehesi asenne siltä että hän ei vielä ole valmis kantamaan vastuuta lapsesta ja perheestä. Oma lapsi on kuitenkin niin suuri lahja elämässä, että luulisi sitä oikeasti haluavan olevan valmis unohtamaan "menemiset" milloin vaan. Lasta ei kuitenkaan voi "palauttaa" jos homma ei toimikaan, ja siinä kärsivät sitten kaikki, eikä vähiten viaton lapsi.
      Kokemuksesta tiedän että raskaana oleminen kestää sen verran pitkään, että silloin ehtii ajatella asioita hieman liikaakin. Olisi hirveätä jos olisi joutunut kaiken muun lisäksi miettimään vielä sitä, onko mies valmis isäksi ollenkaan..

      • moi

        olen samaa mieltä edellisen kanssa!!!Ei vaikuta vielä siltä että miehesi olisi kypsä isäksi.


      • keijunen

        Tuntuu ettei miehesi ole valmis kantamaan niin suurta vastuuta ,,, ainakaan vielä. Lapsi muuttaa kuitenkin niin paljon elämää, että kannattaa keskustella asiasta jos et ole varma.


    • ninnuli

      Aika yleinen pelko lapsen saamisessa on molemmilla osapuolilla juuri se, ettei sitä omaa elämää enää lapsen syntymän jälkeen olisi. Minusta tuo miehesi kommentti kertoo siitä, että hän jo etukäteen haluaisi varmistua, ettei joudu luopumaan kokonaan kavereistaan ja omasta ajastaan. Asia on niin, että molemmille vanhemmille on tärkeää myös sen oman hengähdyshetken pitäminen lapsen hoidosta. Se, että lapsi on asioiden tärkeysjärjestyksissä ensimmäinen, ei saa olla mitään epäselvää. Seuraavaksi sitten parisuhde ja sitten vasta kaverit ja omat menot. Näiden asioiden tasapainottaminen ei ole se kaikkein helpoin tehtävä. Äiti on alussa niin kiinni lapsessa, että väkisinkin siitä tulee tuntu, että toinen menee enemmän kuin tarpeellista. Se äidin ja isän tukiverkosto olisi tarpeellinen, jotta aikaa kaikelle löytyisi. Asioista keskusteleminen ilman toisen syyllistämistä olisi paikoillaan ja vuoden jos toisenkin odotteleminen ja päätöksen kypsyttely rauhassa. Tärkeää olisi, että päätös olisi yhteinen ja suurimmat möröt puhuttu alta pois. Isän olisi myös hyvä tietää, että äidilläkin näitä pelkoja löytyy ja ettei se "oma" elämä pääty lapsen tuloon, vaan alkaa siitä kasvaa ja laajentua. Paljon rakkautta, ymmärrystä asettua toisen tunteisiin ja hellyyttä, niin etteköhän pääse asiassa eteenpäin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe