Jäin puolentoista raakapisteen päähän sisäänpääsystä.
Jos hakisin ensi vuonna uudestaan, onko odotettavissa sisäänpääsy? Vai voiko seuraavalla kerralla esim. jäädä vielä kauemmas autuuteen kutsunnasta?
Mitä sanotte te, jotka olette hakeneet useamman kerran, paranevatko tulokset vuosi vuodelta? Vai heittelevätkö tulokset laidasta laitaan eri kerroilla?
Tein tällä ensimmäisellä yrittämällä todella paljon töitä pääsykokeeseen valmistautumisen eteen (kuten niin moni muukin). Nyt tuntuu, että en millään jaksaisi käydä sitä samaa rääkkiä läpi toista kertaa.
Kannattaako hakea toisen kerran?
4
432
Vastaukset
- daad312
Aloita lukeminen ajoissa lepäämisen jälkeen. Jos haluat lääkäriksi kannataa, muutoin ei. Suuri osa hakee useamman kerran. Itse pääsin toisella kerralla. Ei kaikki autokoulustakaan ekalla inssiajolla pääse, silti kukaan ei lopeta kesken, jos kortin haluaa.
- cursus 14
Voi olla, että jäät ensi vuonna paljon enemmän. Mä pääsin sisään tänä vuonna, viidennellä hakukerralla, ja aiemmat neljä kertaa tulokset ovat vaihdelleet, vaiukka osaamistaso on kasvanut. viime kevään kokeessa jäin kauemmas kuin kahtena sitä edeltävänä vuonna, kahdella ensimmäisellä haulla oli vielä galenos kirjana. Riippuu vähän miten luet, ja onko pääsykoe "suntyylinen".
- Väsynyt yo
Pääsykoe ei ollut "muntyylinen". Pidin etukäteen aineistoa suurimpana vahvuutenani, koska olen nopea lukija ja toivoin mahdollisimmat pitkää aineistoa. No sinähän tiedät.... ei sitten ollut tänä vuonna aineistoa ollenkaan.
Cursus 14, miten sait itsesi kerättyä kasaan uutta yritystä varten yhä uudelleen? Vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.
Daad312, olisi se ajokorttikin aika harvalla, jos vain kerran vuodessa saisi yhden kerran yrittää inssiä ja sitä ennen pitäisi aina käydä koko autokoulu uudestaan (ja maksaa siitä). - T-1000
Itse jäin puolen pisteen päähän vuonna 2012 ja viiden pisteen päähän 2013. Molempina vuosina luin PALJON. Viime vuoden pettymys oli niin brutaali et oikeastaan pääsin siitä yli vasta eilen, kun paksu kirjekuori lääkikseltä tipahti postiluukusta. Tällä kertaa olin seitsemän pistettä yli rajan.
Mäkin oon ollu väsynyt, masentunut ja ärsyyntynyt, mut silti luovuttaminen ei käynny missään vaiheessa mielessä. Mitä enemmän joudut kärsimää, sitä paremmalta se sit tuntuu ku pääset sisään. Trust me.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648213Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592572- 75921
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 55823
- 25816
- 64812
- 12800
- 46786
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68713