Tilanteeni on seuraava: uskalsin vihdoinkin jättää tyttöystäväni. Ulospäin suhteemme näytti varmasti monille idylliseltä. Olemme molemmat pärjänneet elämässä hyvin monella mittarilla. Juuri kenelläkään läheisistämme ei kuitenkaan ollut käsitystä siitä, mitä kodissamme tapahtui. Fyysisesti paljon minua vahvempi ja äkkipikainen eksäni sai ajan kuluessa minut uskomaan, etten ansaitse osakseni kuin mielivaltaista ilkeilyä ja alistamista, hän purki kaiken pahan olonsa minuun. Suhteen loppuaikana mukaan tuli myös fyysinen väkivalta ja lopulta, uskallettuani kertoa tilanteesta muutamalle läheiselle he saivat minut uskomaan siihen mitä olin itsekin alkanut epäillä. Kyseinen suhde ei ollut minulle hyväksi.
Käsittelen nyt päättynyttä suhdetta monella tavalla. Minun on edelleen vaikea kertoa näistä asioista kenellekään sellaiselle läheiselle, joka tuntee myös eksäni. En halua mustamaalata häntä vaikka näin sanoessani tajuan kyllä, että on typerää suojellakaan häntä. Nyt olen sitten päätynyt ottamaan etäisyyttä kaikkiin yhteisiin tuttaviin, tuntuu hankalalta ja etäiseltä olla heidän seurassaan kun en voi kertoa fiiliksistäni ja koen, että he pitävät minua jotenkin roistona suhteen päättämisen takia. Silti kaipaan näitä ihmisiä elämääni.
Toisaalta olen järjettömän helpottunut päästyäni vihdoin irti sairaasta parisuhteesta. Onko reilua kertoa yhteisille kavereille millaista minulla oli suhteessa, vai tuleeko minun edelleen vain purra hammasta ja antaa tuttavien ajatella, että minä olen se paska tyyppi joka hylkäsi hienon ihmisen?
Käsittelen nyt päättynyttä suhdetta monella tavalla. Minun on edelleen vaikea kertoa näistä asioista kenellekään sellaiselle läheiselle, joka tuntee myös eksäni. En halua mustamaalata häntä vaikka näin sanoessani tajuan kyllä, että on typerää suojellakaan häntä. Nyt olen sitten päätynyt ottamaan etäisyyttä kaikkiin yhteisiin tuttaviin, tuntuu hankalalta ja etäiseltä olla heidän seurassaan kun en voi kertoa fiiliksistäni ja koen, että he pitävät minua jotenkin roistona suhteen päättämisen takia. Silti kaipaan näitä ihmisiä elämääni.
Toisaalta olen järjettömän helpottunut päästyäni vihdoin irti sairaasta parisuhteesta. Onko reilua kertoa yhteisille kavereille millaista minulla oli suhteessa, vai tuleeko minun edelleen vain purra hammasta ja antaa tuttavien ajatella, että minä olen se paska tyyppi joka hylkäsi hienon ihmisen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
väkivaltaa ei pidä piilotella, se on vanha tapa hoitaa asia, olla hiljaa ja kärsiä.
Jos sulta kysytään suhteen päättymisestä kerro syyt, ei sun tarvi mitään lokaa alkaa heittämään mutta hiljaisuudella sä kannat kaiken vastuun väkivallasta johon sä et ole syypää.
Henkinen ja fyysinen väkivalta, tarviiko sitä kaunistella, jos syytä kysytään. Älä tee enää itsestäsi uhria, sä otit ison askeleen päättäessä suhteenne, nyt itsetuntosi ja elämänilosi takia älä enää salaa asioita ystäviltäsi tai koita peitellä niitä itseltäsikään.
Henkäise nyt syvään, nyt sä saat tehdä ihan mitä haluat. Ikinä älä enää sen ihmisen takia ala nöyristelemään ja pelkäämään. Varmasti kohtaat epäuskoa ja ehkä muutama kaveri ei usko sua jne. Muistat vain ettei sun tarvi todistella mitään, vakuuttaa ketään, jos ne on ystäviä ne ei mässäile asialla. Ehkä mä sinuna kertoisin sille parhaalle ystävälle siitä joukosta ja katsot miltä se tuntuu.
Hyvää kesää, nauti elämästä ja usko rakkauteen.