Vanha puutalo, kosteusmittaus, kuntatarkastus vai mikä?

Vep

Ollaan ostamassa ensimmäistä omaa taloa, ja ollaankin löydetty sopivalla paikalla oleva, hintakin on sen verran kohdillaan, että jonkin verran rahaa on käytettävissä myös remonttiin.

Talo on 1920-luvulla rakennettu puutalo rossipohjalla, melko pitkälti alkuperäisessä kunnossa. Kosteusvauriota on oletettavasti (ainakin ulkoseinissä) jonkinverran, kun talossa ei ole rännejä. Katto on hyvässä kunnossa, samoin yläpohja (ei värimuutoksia eikä valumajälkiä edes piipussa) Alapohja näyttää muuten hyvältä, mutta yhdestä kulmasta sokkeli on pahasti murtunut. Talo on kuitenkin ihan suora ja ryhdikäs.

Kun talo on nyt tällä hetkellä ollut ilman asukasta koko kevään ja alkukesän, onko esim kosteusmittauksista mitään hyötyä? (Viemärit ja vesipisteet talossa siis on, keittiössä ulkoseinällä sekä wc:ssä myös ulkoseinällä.) Selviääkö kuntotarkastuksessa seinien kunto ulkolaudoitusta syvemmältä, vai onko se sitten vain tuurista kiinni? Taloa myydään tyydyttäväkuntoisena, eikä tämä yleensä tarkoita ennemmin juuri noita alkuperäisiä pintamateriaaleja sisällä kuin suuria kosteusvaurioita?

Osaako joku arvioida hintaa ulkovuoraukselle, mikäli siis kosteus siihen rajoittuu? Talo on pieni, 1 1/2 kerroksinen kerrospinta-ala 36m2.

14

681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öljyfärg

      Jos ottaa laajan kuntokartoituksen ,mennään pintaa syvemmälle,poraillaan reikiä,itetaan näytettä.Tuon ikäises talos menee kyllä raha haaskioon,sillä rahalla laittaa jo paikkoja kummasti kuntoon.Jos ulkoverhoilussa voimakkaita kosteusvauriomerkkejä,niin reikäsaha käteen ja katsoo miltä näyttää.Purueristeeseen ei synny kosteusvauriota vaikka jokus kastuu,kunhan pääsee kuivamaan.Märkinä ne on sinne laitettukin.
      Isoon rintamamiestaloon 1,5 kerrok. uusin ulkoverhouksen maalaus .tarvikkeet n.2500e ja 3 viikonduuni.

    • Arvoisa Vep. Ihan ensin haluaisin tiedustella että oletko itse remonttitaitoinen henkilö tai tarpeeksi överiäs kustantamaan ulkopuolista apua ennalta-arvaamattoman summan verran? Myös itsetehtynä kohteeseen tulee uppoamaan rutkasti rahaa ja aikaa. Itseasiassa ihastuinkin erään vastaajan monipuoliseen näkemykseen samankaltaisesta aiheesta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12332878

      Kuntoarvio on parhaimmillaankin vain viitteitä antava, mutta pätevän tahon tekemänä siitä on hyötyä, kunhan vain luet sen tarkkaan ja otat sen vakavasti. Usein on kyse siitä ettei niitä lueta tarkkaan ja halutaan syyttää arvioitsijaa omasta huolimattomuudesta. Toki pätemättömiä tarkastajiankin on. Kosteusmittauksista on hyötyä silloin kun jokin tietty epäilys on jo syntynyt, mutta muuten sillä ei voida selvittää asioita pintaa syvemmältä. Esim. rakennuksen eristeet saattavat ulkoseinien osalta olla vaurioituneet ja myöhemmin kuivuneet. Ja paaaaljon muutakin häikkää tulee varmasti löytymään.

      Jos et ole korjausalan ammattilainen niin en suosittele ryhtymään leikkiin.

    • Vep

      Kiitos vastauksistanne.
      En ole rakennusalan ammattilainen, mutta olen nopea oppimaan, kätevä apupoika ja ahkera tekemään. Käytettävissä on kuitenkin ammattilaisia, kirvesmies ja sähkömies tulevat talkoohengessä, jos paikka päätetään ostaa. Itseltä onnistuu pienet pintaremonti kuten ulkolaudoituksen vaihto, laatoittaminen, lattian laudoittaminen yms. Muut hommat (kuten murtuneen sokkelin muuraus) tulisivat ostotyönä. En vaan ihan vielä haluaisi raahata armeijallista apulaisia tutkimaan taloa, kun vielä emme ole edes tarjousta jättäneet...

      Yksi tuttava on ollut mukana katsomassa paikkaa, ja oli sitä mieltä, ettei ole mahdoton projekti, kun tosiaan se katto on kunnossa, yläpohja kuiva ja alapohjastakaan ei muuta moitetta sanonut, kuin sen murtuneen kulman. Talo on tosiaan ihan ryhdissä, ja edes sen murtuneen kulman kohdalta ei lattia sisällä notku. Sisällä ei ole mitään merkkiä kosteusvaurioista, ei edes vanhoista.

      Hinta-arvio tässä nyt vain mietityttää, kuulostaako 30 000€ ihan naurettavalta summalta noihin korjauksiin? Kaikkeahan ei varmaan ole pakko tehdä heti, mutta tuosta lähdettäisiin liikkeelle. Ja hyvällä tuurilla (jos kosteus on vain ulkolaudoissa) ei ihan koko summaa olisi pakko käyttää. (Vaikka ainahan tuon ikäisissä tulee vastaan sitten jotain muuta laitettavaa...)

    • Tutkimukset tulee tehdä ENNEN tarjousta. Itse henk. koht. en antaisi tarjousta ilman että avaisin rakenteita kaikista olettamistani ongelmakohdista. Mikäli riskirakenteet ei ole hallussa, sekä oikeaoppiset tavat korjata mahd. kosteus- ja homevauriot, niin asia tulee jättää kuntotutkijan ja korjaussuunnittelijan haltuun.

      Aliarvioimatta ollenkaan Sinun ja apuvoimiesi kykyjä, oletan että ette ole perillä kaikista menetelmistä joita tulee käyttää ko. ongelmien suhteen. Maassamme tehdään jatkuvasti virheellisiä korjauksia puutteellisilla tiedoilla ja uusitaan vain ongelmia. Esimerkiksi eräässä tapauksessa Tee Se Itse-mies purki käytännössä kokonaan kylmillään olleen rakennuksen sisältäpäin. Kaikki laitettiin uusiksi. Nyt ongelma onkin lattian alla ja sitä ei saa korjattua purkamatta talon sisustaa uudelleen. Tälläinenkin olisi vältetty jos oltaisiin uhrattu rahaa kunnolliseen tutkimukseen ja korjaussuunnitelmaan.

      Rakennus tod.näk. saadaan kuntoon, mutta toivon että otatte ammattilaisen mukaan arvioimaan rakennuksen kuntoa, että tiedätte mitä tulette saamaan.

      Onnea päätösten tekoon! :)

    • Vep

      Ehdottomasti ammattilainen tulee mukaan arvioimaan, ja rakennussuunnittelijaa tarvitaan varmaan ainakin tarkastamaan se murtunut sokkeli ja sen korjaus. Ei ole muutenkaan tarkoitus lyödä muovia pintaan ja toivoa parasta vaan kunnostaa vanhaa kunnioittaen ja ilmanvaihtuuvuus huomioiden.

      Sitä vaan mietin, että mikä on oikeasti järkevin vaihtoehto:
      A) Kuntotarkastuksen vaatiminen ennen tarjouksen tekoa (kuka maksaa?)
      B)Tehdään tarjous, jossa ehtona se, että kuntotarkastuksessa ei löydy suurempaa vikaa (maksetaan puoliksi myyjän kanssa, tai me kokonaan, jos mitään vikaa ei ole)
      c)Tehdä tarjous, sellaiseen summaan, jossa on otettu huomioon nuo tiedossa olevat viat, ja muusta riitely myöhemmin, jos lisää paljastuu (Kuntotarkastus meidän maksamana kun kauppa on tehty)

      Kyseessä todellakin edullinen paikka, eli sinänsä ei suurta tappiota ole tiedossa, vaikka koko talo jouduttaisiin alusta uudelleen tekemään.

    • Myyjää kannattaa tietysti pyytää teettämään kartoitus ja asettaa ehdoksi luotettava yritys. Mikäli asia on myyjälle vastenmielinen, miettikää miksi näin on, jos on kerta kaiken tarpeellisen kertonut.

      Mutta mikäli viimeinen lause on todenmukainen, niin siitä vaan mitä ikinä lystäätte! :)

    • Vep

      Tässä tilanteessa myyjä on yli 80-v, ei tiedä mitään talosta ja sen sanoo suoraan. (Talo jäi perinnöksi vanhapoika-veljensä kuoltua, myyjä asunut eri paikkakunnalla jo 50 vuotta.) Ei kai se myyjän vastuuta poista kuitenkaan kokonaan, jos suusanallisesti sanoo, ettei tiedä mitään, mutta kauppakirjaan merkitään talon kunnon olevan tyydyttävä? Oletan, ettei myyjä ole kovin innostunut mistään tarkastuksista, vaan haluaa vaan mahdollisimman helposti eroon paikasta, koska kustannuksethan siitä juoksevat koko ajan. Toisaalta, jos hinta on riittävän alhainen, ei myyjälle voida varmaan osoittaa mitään vastuuta. Tällä hetkellä hinta on n. tontin hinta 10 000€.

    • Aika kohtuulliselta kuullostaa hinta kertomasi valossa. Myyjän vastuu on se 5 vuotta. Vaikka myy asunnon _purettavaksi_, niin on tapauksia joissa ostajanketaleet ovat rahastaneet vioilla. Eli "tyydyttävä" ei todellakaan poista vastuuta. (Pätevä) kartoitus olisi kuitenkin molempien etu, koska saadaan tarkennettua monta asiaa. Sekään ei kuitenkaan poista myyjän vastuuta.

      Asettakaa ehdoksi vaan se kartoitus, saatte siitä hyvän listan korjattavista asioista. Tai kenties tulette toisiin aatoksiin... Mutta sitä en voi olla korostamatta liikaa, että alalla on kouluttamatonta rahastajasakkia. Kutsun heitä kiinteistövälittäjien korruptoituneiksi keppihevosiksi.

    • arvaaVaanTaas

      Nonniin ensinnäkin kuntoarviota ei tehdä omakotitaloihin, vaan niihin tehdään kuntotarkastus joka on sekin ainoastaan pääosin pintapuolinen ja aistinvarainen arvio rakennuksen kunnosta.Kuntotarkastuksessa rakenneavausten määrä ja suhteellisenkosteuden mittaukset rakenteista on rajattu minimiin, ja on ihan tuurista kiinni osuuko oikeaan kohtaan. Kun kaupan kohteena on vanha talo, on täysin selvää että vikoja on,ja mikrobikasvua on kertynyt rakenteisiin jo luonnostaan, siinäpä arvaajalla onkin sitten arvaamista mikä on luonnollista mikrobikantaa ja mikä vaurioiden aiheuttamaa...vanhaan taloon tulisi ehdottomasti suorittaa riskirakenteisiin kuntotutkimustoimenpiteet. Kuntoarvauksilla ei ole oikein mitään virkaa....Ja mikä on kartoitus??? Kuntokartoitus?? eihän semmoista olekkaan taitas olla paremminkin kuntoarvoitus??

    • Edellinen kirjoittaja on oikeassa termin suhteen! Se todellakin on "tarkastus" omakotitaloissa. Mulla menee tarkastukset ja kartoitukset automaattisesti ryhmään "arvaukset" ;)

      Ja yhdyn myös tuohon että kuntotarkastuksella ei muuta kuin luetella aistinvaraiset havainnot ja ehdoteta mahd. korjaustoimenpiteitä.

      Kyllä siitä silti on enemmän hyötyä kuin ostaa se sika säkissä. Tuossakin edellinen on oikeassa, että järkevintä olisi teettää kuntotutkimus. Se taitaa olla tälle myyjälle kuitenkin jo mahdoton ajatus. Kuten sanottu, itse en ostaisi ellen pääsisi avaamaan rakenteita.

      Mutta tuo ajatus, että vanhoihin taloihin on kertynyt luonnostaan jo mikrobikasvua ja että milläs sen erottaa vaurioista: no sillä että on kokenut kuntotutkija ja tuntee riskirakenteet.

      Fiksu ihminen olet kuitenkin. Pysy linjoilla, olen kyllästynyt tähän sekoiluun täällä.

      • PS. Keksi parempi nimimerkki että sut erottaa täällä.


    • saku2

      Tietääkö kukaan oulun alueelta luotettavaa kuntotarkastajaa, joka osaa hommansa.

      • Arvio on vain arvio

        Jos on pienintäkään epäilystä kosteusvaurioista kannattaa teettää kuntotutkimus. Kuntoarvio on vain silmämääräinen katselmus ja sen pohjalta tehty arvio.
        Kuntotutkimuksessa otetaan näytteitä ja mennään pintaa syvemmälle. Se on luonnollisesti kalliimpi, mutta saattaa maksaa itsensä monin kerroin takaisin.


    • Aimo Källi

      Tere . Meil on palju aus ja töökas mees. Maksame makse ja kulutusi nii hästi kui suudame . Onu Imre on raske meister ja läheb sealt , kus tara on madalaim . Meil on oma tööriistad, või vähemalt laenata.
      Oleme Lõuna- Helsinki .

      Aus ja julge : Aimo Källi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1648
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1386
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      160
      1223
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      129
      1165
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1125
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1064
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1061
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      939
    10. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      109
      904
    Aihe