Kullerot kelpaavat varkaalle

naapurivaras

Minulla on vanhalla pihamaalla kaksi mätästä ihania isoja kulleroita. En ehtinyt viime vuonna keräämään niistä siemeniä; olisin kylvänyt niitä muuallekin, koska se on niin kaunis kasvi. Nyt pidin silmällä siemeniä ja tiesin, että ne olisivat valmiit kerättäväksi lähipäivinä. Nyt kävi kuitenkin niin, että olin poissa kaksi päivää ja sillä aikaa molemmat tuppaat siemenineen on viety. Taitettu läheltä maata ja viety. En osaa kuvitella muuta kuin että naapuri, joka oli nähnyt ne kukassa ja kiinnittänyt niihin huomionsa, nyt huomasi, etten ollut kotona, ja päätti käydä varastamassa siemenet. Ei tässä maaseutuelämässä niin paljon ansaitsemattomia iloja ole; yksi ihan iso ilo oli yllätyskullerot, jotka putkahtivat ilokseni viime keväänä. Nyt niiden tarina kai sitten on lopussa, koska joku arveli iloitsevansa minun kulleroideni siemenistä enemmän kuin minä. Vai mahtavatko ne vielä kasvaa ensi keväänä juurakostaan?

Ensimmäinen kypsyvä mansikkakin oli viety mansikkamaalta, mutta sen tietysti saattoi viedä räkättirastaskin. Kullerorastaista en ole kuullut, en ainakaan sellaisista, jotka leikkaavat kuivat varretkin.

Mahtavatko varastetut kukat tuottaa kovastikin onnea uudelle 'omistajalleen'? Toisi nyt edes osan siemenistä takaisin. Ne voi jättää vaikka portaille, tai aitan kuistille, kiitos. Tee niin, varas, jos luet tätä. Siitä teostasi jäisi itsellesikin hyvä mieli.

1

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suikeroalpi

      Kullero on monivuotinen. Eli et ole kovasti menettänyt vaikka toi naapurisi? teko onkin väärä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe