Onko uuden uunin "polttaminen" suojarasvasta tarpeellista ?

Epäileväinen

En ole edes tiennyt eikä aikaisemmissa käyttöohjeissa ole lukenut, että uudesta uunista pitää "polttaa" suojarasvat ja eristysmateriaalien hajut pois !
Nyt hankin uuden lieden ja ohjeessa kehotettiin tekemään näin:
Uusi tunniksi 250 asteeseen. Kun käry lakkaa voi virran katkaista ja tuulettaa.
Muutenkin täytyy pitää koko ajan tuuletusta päällä/ikkuna auki. Lopuksi uunin pesu.
Millä aineilla, ihmettelen. Uusi uuni ! Vai riittääkö pyyhkiminen märällä ?
Kolmas lieteni on tämä uusi. Ei ole aikaisemmin ensimmäisellä uuninkäyttökerralla tullut mitään käryjä, vaikka en ole ko. ohjeesta kuullut kuuna kulovalkeana eikä ohjeissa mainittu. Onko jokin muuttunut uuneissa ?
Oletteko te "polttaneet" uuninne ensin ?

3

28347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eg4 gg gg re r f

      Ihan perusasia. Kaikki laitteet tulee tehdaslinjoilta, kyllä ne pitää putsata, ennen käyttöönottoa. Joku kahvinkeitin pitää muutamia kertoja ajaa vedellä ja etikkavedellä ja taas erikalla läpi, ennen ekoja kahveja.

      Sanoohan tuon maalaisjärkikin. Jossain liedessä ja uunissa tosiaankin voi olla liukuhinhan jäljiltä jotain aineita, jotka lähde pois, kuin kuumentamalla. Jos se tehtäisiin tehtaalla, se näkyisi hinnassa ja melkolailla varmasti logistiikan aikana aiheuttaisi hävikkiä, koska joku grillivastus tma voisi vaikkaa ruostua, ilman mitään öljykerrosta tms.

      Sama muuten pesukoneissa, tiskikoneissa, silitysraudoissakin, ne tulee liukuhihnalta kaikki.


      Jaa pesu, ikinä käynyt mielessä tiskiaine ?

      • alkuper

        Kiitän sinua hyvästä vastauksesta (sisältäen ivailua :))
        ! Olin muuten ajatellut, että vaahtoava pesuaine ei ehkä sovi uuninpuhdistukseen, vaan joku muu runsaasti laimennettu aine.


      • 234 e ew wef
        alkuper kirjoitti:

        Kiitän sinua hyvästä vastauksesta (sisältäen ivailua :))
        ! Olin muuten ajatellut, että vaahtoava pesuaine ei ehkä sovi uuninpuhdistukseen, vaan joku muu runsaasti laimennettu aine.

        Tiskiaine saippuaa, se hyvä moneen. Mun mielestä sen hyvä puoli just vaahto. Jos ei ole pessyt pesuainetta kunnolla pois, näkyypi vaahtoa. Monet pesuaineet, vaikkapa ihan tavallinen yleispesuaine ei vaahtoa. Eikä sitä sitten niin huolellisesti tule huuhdeltuakaan. Ajan oloon pinnat alkavat pinttymään kuivaneesta pesuaineesta johtuen.

        Kotosalla kaksi näkemystä pesemisestä. Vaimo ostaa kai kaikki mahdolliset ihmepesuaineet siivoukseen. Purkkeja piisaa. Mikäpä siinä, osa varmasti ihan hyviä. Ite käytän perinteisiä, ne mun mielestä ekologsia ja tehokkaita, myös halpoja. Elikkäs etikka, alkoholi(Sinol), lipeä, mäntysuopa, saippua, ja uudemmista aineista konetiskiaine. Samaa kamaa käytän autonpesuunkin, ikkunat ja sisätilat puhdistuvat erinomaisesti etikalla tai sinolilla. Se jos laittaa jotain kiiltoa, sitten cocpitsprayta. Ja ulkopesuun soveltuu hienosti mikä tahansa pesuaine. Vahaus erikseen.

        Samaten ihmetellyt peseytymiseen tarvittavien ihmeaineiden laajaa kirjoa. Periaatteessa mäntysuopa ajaa saman asian, kuin miljoona tölkkiä ties mitä ihme shamppoita. Jos itseään haluaa hajustaa, onhan noita deodorantteja ja partavasiä olemassa.

        Kuulosti ehkä vähän juntilta. mun mielestä pesuaineina myydään aivan tarpeettomia ja tarpeettoman kalliita tälkkejä, peruskamat ajaa ihan saman asian paljon halvemmalla.

        Kandee muuten tutustua marttojen sivustoon, siellä hyviä neuvoja moniin asioihin, myös siivoamiseen ja pesemiseen. Monet ällistyttävän simppeleitä ja perinteisiä, mutta käytännön ja kokemuksen takia myös kunnolla testattuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2875
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2115
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1270
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe