,että naisella on hyväsydän,että ei satuta mua,eikä muitakaan.
tahdon myös
onlempeä
4102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oletko itse myös niiden arvoinen? sitä on hyvä miettiä.
Itse melkein voisin sanoa yltäväni tuohon. Satuttanut en ole koskaan ketään ainakaan tahallani.
olen ollut aika kiltti ja olisin hänellekkin.
nin olem
En voi sanoa, ettenkö olisi satuttanut ketään :( Kukaan ei varmaan haluaisi tulla satutetuksi. Luulen myös, että terve ihminen ei halua tahalleen satuttaa muita ainakaan jatkuvasti. Ehkä suutuksissaan, mutta silloin voi pyytää anteeksi. Mielestäni pääasia on kuitenkin, että pyrkii olemaan huomaavainen toisia kohtaan. Onnistumisen laita vaihtelee. Inhimillistä sekin. On myös hyvä, jos aloittaja olisi valmis antamaan naiselleen myös anteeksi. Ei saa oll liiankaan ehdoton itseään ja toisiaan kohtaan. Puhumalla asiat selviää, kun molemmilla on hyvä tahto.