Hylätkää jo taikausko

kandipaatti

Sinun syntymähetkesi (tai ekstrapolaationa hetki, jolloin vanhempasi harrastivat seksiä) EI.MÄÄRITÄ.LUONNETTASI.TAI.KOHTALOASI.

On tuhansia ja taas tuhansia tutkimuksia, joiden perusteella tiedämme, että ihmisen persoonallisuuspiirteet, sosiaalisuuden aste, erilaiset lahjakkuudet, väkivaltaisuus tai empatia ja moni muukin elämänkaarta määrittävä asia ovat genetiikan sekä kasvatuksen ja muiden vastaavien ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta. Usko siihen, että syntymähetki olisi tässä mikään tekijä on naivia ja tietämätöntä junttiutta. Ja entäpä sitten keisarileikkauksella syntyneet? Heidän *oikea tähtiin kirjoitettu* syntymäaikansahan olisikin voinut olla ihan muuna päivänä! Eikä vauvan persoonallisuus muokkaudu sillä sekunnilla, kun hän syntyy, vaan sitä ennen ja sen jälkeen.

Horoskoopin syyttäminen käytöksestä on vastuunpakoilua. Yhtä hyvin voisit syyttää naapurin koiraa tai kuun asentoa. Syy, miksi vähän yksinkertaiset ihmiset vielä uskovat näihin on se, että jokaista merkkiä kuvaamaan on 93827493856 eri luonteenpiirrelistaa, ja jokainen halukas kyllä löytää jostakin niistä itsensä "just tollanen mä oon" koska aivan kuten esim. meedioiden harrastamalla cold reading-huijaustekniikassa ihminen jättää valikoivasti huomiotta asiat, jotka eivät sovi ja innostuvat suhteettomasti niistä muutamasta, jotka sattuvat sopimaan. Testaa vaikka. Lue itsellesi todella kaukaisen horoskooppimerkin luonteenpiirrelistauksia - varmasti löydät niistä itsesikin.

Eletään vuotta 2014. Ihminen on käynyt kuussa, geeniteknologia on keksitty ja muutakin hauskaa vastaavaa on saatu aikaiseksi hylkäämällä taikausko. Jos homma olisi horoskooppiväestä kiinni, uskoisimme edelleen että maapallo on lettu ja asuisimme ojissa.

Muut taivaankappaleet (tähdet, planeetat jne) ovat fyysistä materiaa, joiden painovoima tai muutkaan ominaisuudet (Aurinkoa ja Kuun aiheuttamaa vuorovesi-ilmiötä lukuun ottamatta) eivät vaikuta maapallon asukkaisiin millään tavalla. Aurinko on leimuava kasa ydinreaktioita ja kuun on kivinen murikka. Millä ihmeen ilveellä kuvittelette, että niillä olisi merkitystä esim. sille, paljonko sinä nalkutat parisuhteessa? Astrologia/horoskoopit ovat niiden hupia, joilla ei ole minkäänlaista yleissivistystä tai suhteellisuudentajua. Tutustukaa genetiikan, muutenkin biologian, kemian ja tähtitieteen perusfaktoihin niin jopas rapisee alas tällainen kivikautinen höpöusko.

4

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalanainen

      Totuuksia on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin, jokaisella omansa. Mielenkiintoista on se, että vaivaudut kertomaan omastasi tällä 'hörhöpalstalla".

      Itse uskon kaikkeen, enkä mihinkään. Jokaisessa on 'uskomuksessa' on ajattelemisen arvoisia asioita. Jos julistautuu tietävänsä totuuden, ei tiedä kyllä mistään mitään. Eikä kannatta ottaa kaikkea niin vakavasti. Minusta esim. horoskoopit ovat hauskaa ajanvietettä, en edes tiedä uskonko niihin vai en... ja mitä väliä.

      Tieteellä on ihan oma paikkansa yhteiskunnassa, mutta ei se ole pois keneltäkään, jos uskoo vaikka joulupukkiin.

      Löysää vähän ja nauti kesästä :)

    • näionnäröset

      Aloittaja on vakuuttunut siitä, että ihminen on osa tekniikkaa?! Se, että eletään 2000 lukua, ei muuta yhtään mitään muuta, kuin tekniikkaa. Ihmisessä vallitsee aivan eri lait ja säännöt, kuin tekniikassa ja tieteen julkaisuissa. Luonnon lait eivät ole samat, kuin ihmisen rakentaman tekniikan lait. Kun ei energiaakaan kunnolla tunneta, Jumalaa ei tunnusteta yms. niin on harvinaisen suuri pölkkypää tuo, joka kuvittelee, että tuollainen saarna tuo ehkä uskottavuutta tms.
      Missä se lukikaan: "minkä te lukitsette maan päällä, sen Minä lukitsen taivaassa".

    • Länsilohikäärme

      Kandipaatti parka. Olet kamalan katkera ihminen. :)

    • Anonyymi

      "Astrologia/horoskoopit ovat niiden hupia, joilla ei ole minkäänlaista yleissivistystä tai suhteellisuudentajua. "

      Tämä koskee rappareita ja eräitä asioihin perehtyneitä juutalaisia. Hommaan sisältyy kuulemma kabbala ja numerologiakin. Ja he hallitsevat maailmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      16
      2958
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2557
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1423
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1340
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1231
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      979
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      883
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      32
      796
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      27
      645
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      59
      611
    Aihe