Oikeasti halaisin

Tehdä jonkunlaisen aloitteen sinulle mies. Minulla ei vain ole ollut vielä rohkeutta siihen. Kun itse tuntee vahvasti ja on epävarma toisen tunteista, se ei käy niin helposti. Ja sitten on vielä se asia, joka tekee tästä hieman erikoisen. Mietin, haittaisiko se sinua? Itseäni ei. Ajattelen tällä hetkellä, että olet ihan yhtä ystävällinen ja mukava muitakin kohtaan. Jos saisin pienen varmuuden, että saattaisit tuntea jotain, tekisin aloitteen. Jos saisin pienen merkin...sitä toivon. Silloin kaivaisin vaikka väkisin hieman rohkeutta jostain. Mutta en tiedä tulenko sellaista koskaan saamaan. Saatikka, että sellaisen haluaisit minulle antaa...minä haluaisin oikeasti tutustua sinuun, olla kanssasi, jakaa nämä tunteet, jos ne ovat yhteisiä.
15582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minkälainen merkki olisi mielestäsi sopiva?

Äänestä

Olisi tosiaan paljon helpompaa jos ei tuntisi niin vahvasti. Täytyisi jotenkin päästä sellaiseen hälläväliä mielentilaan. Aamulla voisi onnistua kun on muutenkin tokkurassa.

Äänestä

Ollaan sellaisessa ympäristössä että kaikille on oltava lähtökohtaisesti ystävällinen.Kahden kohdistuisivat vain häneen ja paljon selkeämminkin.

Äänestä
  • Joskus osaat olla vähän liiankin ystävällinen niitä "asiakkaitasi" kohtaan. Varmaan tiedät mitä tarkoitan ;)

    Äänestä

  • aivan niin kirjoitti:

    Joskus osaat olla vähän liiankin ystävällinen niitä "asiakkaitasi" kohtaan. Varmaan tiedät mitä tarkoitan ;)

    Kyl kyl,tiedän ;) onkohan se tahatonta vai tuleekohan se luonnostaan sisältä...ei kait sentään läheskään kaikille.

    Äänestä

  • aivan niin kirjoitti:

    Joskus osaat olla vähän liiankin ystävällinen niitä "asiakkaitasi" kohtaan. Varmaan tiedät mitä tarkoitan ;)

    olla"liiankin" ystävällinen?

    Äänestä

  • kuinka voi kirjoitti:

    olla"liiankin" ystävällinen?

    No esim menemällä ns. iholle.

    Äänestä

  • voi sitä olla kirjoitti:

    No esim menemällä ns. iholle.

    Eihän nyt iholle mennä ennenkun ollaan tutustuttu ja riisuuduttu :)

    Äänestä

Homman nimi on!

Äänestä

Niin, tänään nähtiin. Ja tunteet ovat ihan samat!

Riittäisikö merkiksi pikainen silmänisku?

Äänestä

mulle, kun seuraavan kerran nähdään. Kehun sun ulkonäköä - olkoon se merkkinä. Minulla on sinua kohtaan voimakkaita tunteita, ollut jo pitempään, mutta olen arastellut niiden osoittamisen kanssa. Seuraavaan kertaan, kaunis nainen

Äänestä

Minä taas olen sen verran konservatiivinen ja varovainenkin omien tunteiden kanssa, että odotan miehen tekevän aloitteen ja olevan aktiivinen mikäli on minusta vakavammin kiinnostunut. Jos on vain ystävällinen ja flirttailee minun ja monen muuan kanssa, niin en todellakaan tee aloitetta..Mieluummin nitistän omat orastavat tunteeni alkuunsa.

Äänestä

> Ja sitten on vielä se asia, joka tekee tästä hieman erikoisen.

Mikähän se asia on?

Onhan meillä jo erikoinen "suhde" ... mutta sen varaan ei voi mitään laskea.

Toinen erikoisuus on mustasukkaisuuteni ;-) mutta siitähän et vielä tiedä :)

Äänestä
  • Mitenkäs tämä erikoinen mustasukkaisuutesi ilmenee? ;)

    Äänestä

oikeasti?
mutta mitä teet aikuisten oikeasti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntui sydämessä kirjoitti:

Tehdä jonkunlaisen aloitteen sinulle mies. Minulla ei vain ole ollut vielä rohkeutta siihen. Kun itse tuntee vahvasti ja on epävarma toisen tunteista, se ei käy niin helposti. Ja sitten on vielä se asia, joka tekee tästä hieman erikoisen. Mietin, haittaisiko se sinua? Itseäni ei. Ajattelen tällä hetkellä, että olet ihan yhtä ystävällinen ja mukava muitakin kohtaan. Jos saisin pienen varmuuden, että saattaisit tuntea jotain, tekisin aloitteen. Jos saisin pienen merkin...sitä toivon. Silloin kaivaisin vaikka väkisin hieman rohkeutta jostain. Mutta en tiedä tulenko sellaista koskaan saamaan. Saatikka, että sellaisen haluaisit minulle antaa...minä haluaisin oikeasti tutustua sinuun, olla kanssasi, jakaa nämä tunteet, jos ne ovat yhteisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu