Nimimerkki Visit Kaarina kirjoitti maanantaina 30.6 Turun sanomissa Destian suunnittelemasta laitoksesta Kaarinan Lakariin.
Uskomattomalta tuollaisen tulo keskelle kaupunkia kuulostaa. Itsekin asun aika lähellä suunniteltua laitoksen paikkaa, joten palautetta annettu.
Onneksi on sen verran omaisuutta, että pääsee heti keväällä. omaan saareen, jos kyseinen laitos Lakariin tulee. Nyt en ole ennen juhannusta saaressa käynyt, koska siellä on paljon lintujen pesiä.
Aika laajalle tulee kyseinen laitos vaikuttamaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.