Kissanpennun kanssa matkustaminen

matkamiesnainen

Minun pitäisi matkustaa n. 5h matka junassa kahden 3kk ikäisen kissan kanssa. Minulla on niille yhteinen kantolaukku ja molemmille omat valjaat. Pitäisikö pennut pistää matkan ajaksi valjaisiin (eivät ole koskaan aiemmin niitä käyttäneet)? En tiedä miten viihtyvät valjaissa, saavatko niistä heti traumoja jos ne matkaksi laittaa.. Mutta toisaalta jos eivät ole valjaissa niin en uskalla matkalla avata kantolaukkua lainkaan etteivät pomppaa ulos, ovat kuitenkin melkoisen vilkkaita yksilöitä.

Laukun pohjalle aion laittaa sanomalehtiä ja pyyhkeen. Mukaan otan pieniä muovipusseja siltä varalta että sattuu isompi vahinko, ettei kanssamatkustajien tarvitse siitä kärsiä. Voiko tälläiset (tietenkin hyvin suljetut) pussit jättää junan roskikseen vai kuljetanko mukanani muualle?

Aion ottaa mukaan myös vesikulhon ja sen täyttämistä varten vesipullon. Ruokaa ei kai tarvitse antaa noin lyhyen matkan aikana?

Oliko siinä kaikki mitä kissan kanssa matkustaessa pitää muistaa? En ole koskaan ikinä matkustanut minkäänlaisen eläimen kanssa joten olen vähän hermostunut. Haluaisin että kisujen matka olisi rauhallinen ja etteivät ne saisi mitään traumoja. Joutuvat kuitenkin tekemään tämän matkan lähes välittömästi "lapsuudenkodista" vieroituksen jälkeen eivätkä ole ehtinyt minuun kiintymään niin en tiedä miten hyvin osaan olla pienille turvaksi.

4

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissallinen

      Vaikea sanoa, miten kisut käyttäytyvät matkalla. Oma aikuinen kissa huutaa jo eläinlääkärille viedessä lähes koko ajan. Mutta voihan olla, että kisuilla on seuraa toisistaan eivätkä niin paljon osaa pelätä.

      Luulisin että ruokaa ei kannata alkaa antamaan matkan aikana, mutta vettä kannattaa tarjota.

      Voiko niihin valjaisiin sotkeutua, jos kisut kovin vilkkaasti liikkuvat siellä kantolaukussa? Onko erilliset valjaat, joihin laitetaan hihna erikseen, vai onko valjaat ja hihna samassa? Jos on erilliset valjat ja hihnat, niin laukkua avatessahan silloin kannattaa vasta laittaa se hihna.

      Matkustatteko tavallisessa matkustajavaunussa, vai onko se joku erillinen junavaunu jossa on muitakin lemmikkejä?

      Itse en ehkä jättäisi junaan niitä roskapusseja, vaan veisin jonnekin muualle roska-astiaan.

    • itsellänikin

      Älä juu ruokaa anna, jompikumpi saattaisi oksentaa jos kärsii matkapahoinvoinnista. Tuskin varmaan söisivätkään kun ympäristö ei ole siihen otollinen junassa.

      Pyydä kasvattajaa totuttamaan ne valjaisiin, muuten ne saattavatkin traumatisoitua jollainlailla ennen kuin pääsevät sinun luoksesi, sillä jotkut kissat eivät totu niihin koko elämänsä aikana. Matkustavia pentuja ei paljoa pysty rauhoittelemaan jos ne eivät tunne sinua, mutta anna niiden haistella sinun kättäsi jostain kantokopan raosta. Ääntä sinun on varmaan turha käyttää vielä rauhoittaaksesi niitä.

      Olet panostanut hyvin tähän matkaan, muistathan että kotisi tulee olla täysin valmis stressaantuneita kissoja varten, ei kannata pitää mitään kolinaa sen jälkeen kun pääsette kotiin pariin tuntiin, että pennut saavat pienen hengähdystauon kaikista äänistä ja pääsevät tottumaan uuteen kotiinsa ja sinuun rauhassa. Siivoa jos pitää ja laita jotain ruokaa valmiiksi itsellesi illaksi ennen kuin lähdet pieniä hakemaan.

    • kissamatkustaja
    • kissan kanssa matkaillut

      Olen varmaan myöhässä vastaukseni kanssa, mutta muille tiedoksi.

      Kaksi 3 kk ikäistä pentua pärjäävät hyvin koko 5 tunnin matkan kuljetusboxissa. Eivät tarvitse ruokaa eivätkä juomaa. Melko varmasti eivät pissi eivätkä kaki matkan aikana. Valjaita ei matkaan tarvita, sillä pennut on syytä pitää boxissa koko ajan, koska ne eivät vielä tunne sinua ja muutenkin. Tosin olen kerran nähnyt kissan matkustavan isäntänsä polvella tuntikausia. Mutta yleensä kissat on viisainta pitää boxissa matkan ajan jo senkin vuoksi, että lemmikkivaunussa tavallisesti on muitakin lemmikkejä.

      Junamatkat kissojen ja koirien kanssa tehdään aina lemmikkivaunussa. Lemmikki tarvitsee oman matkalipun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      109
      2740
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1331
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1176
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      958
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      843
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      673
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe