Kerrotakoon heti alkuun, että minulla on tradenomin tutkinto ja useita vuosia työkokemusta sen jälkeen kirjanpitotoimistossa. Tämä ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut siltä mun jutulta. Ikää on rahtusen alle 30 ja olen nyt kevään ajan pohtinut paljon mahdollisuutta lähteä opiskelemaan. En vain ole tähän päivään mennessä keksinyt sitä omaa alaa, AMK:iin ja nykyisiin töihini oikeastaan ajauduin ihan sen hetkisen elämäntilanteen ansiosta. Lukion paperit ovat niin huonot, että pääsykokeet ovat ainoa vaihtoehto jota kautta pyrkisin sisään. Haluaisin siis hieman OPO-apua löytääkseni sen oman alan jolta valmistua varmaan työpaikkaan.
Varsinaisiin myyntihommiin en halua, sillä en koe olevani niihin riittävän sosiaalinen ja puhetaidoiltani lahjakas. Tietokoneella osaan käyttää exceliä ja tiettyjä ohjelmistoja, mutta mitkään koodaustyöt eivät kiinnosta. Rakennuspuoli ei ole koskaan liiemmin kiinnostanut, mutta jonkinlainen suunnittelu ehkä...
En ole kovinkaan urheilullinen tai musikaalinen. Silmää muodoille minulla on kehuttu olevan ja olen nuorempana jonkinverran "taiteillut". Kuviksesta en muista kuitenkaan koskaan saaneeni kymppiä. Jännitän paljon esiiintymistilanteita. Käteni myös tärisevät ajoittain jännittäessäni joten mikään pikkutarkka näpertäminen ei varmaankaan sovi.
Onko kenelläkään tämän pohjalta antaa suositusta johonkin alaan, jota voisi päästä opiskelemaan pääsykokeiden kautta joko ammattikorkeaan tai yliopistoon? Plussaa tulisi siitä että koulutuksesta pääsisi suoraan ammattiin.
ps. Olen tosiaan vähän hukassa näiden ajatusteni kautta joten olisin syvästi kiitollinen jos jollain on halua auttaa. :)
Apua alan valintaan?
2
75
Vastaukset
- austerism1
Vaikea mitään alaa sanoa, mutta kannattaa ehkä tutkailla YAMK-tutkintoja ja yliopistojen maisterivalintoja. Noiden kautta voisi saada jollain tavalla uutta suuntaa. Välttämättä ei ihan "alusta" asti kannata aloittaa.
Mikään ala ei ole työllistymisen kannalta varma - paitsi ehkä hoitoala ja etenkin, jos on lääkäri. - juytghj
Yliopistoon mennään kaikille aloille pääsykokeiden kautta. Puolet valitaan pelkän pääsykokeen perusteella. Pelkkä todistusvalinta on harvinaisuus.
Jos ei ole vetoa mihinkään, saattaa olla viisasta jatkaa vanhaa rataa, vaikka se ei omimmalta tuntuisikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818