Tinjarak oy Hämeenlinna/lähialueet

Huijattu3

Hei kaikki!

Älkää missään tapauksessa olko missään tekemisissä kyseisen firman kanssa! Hieman alkoholisoituneen oloinen herra mainostaa itseään takkamuurariksi ja firman oikea tarkoitus on viedä ihmisten rahat ja jättää hommat tekemättä. Kerron oman tarinamme yhteistyöstä Tinjarak oy:n kanssa. Myöhemmin olen kuullut aika identtisiä kertomuksia myös muilta tämän "firman" kanssa asioineilta.

Aloitimme rakentamaan omakotitaloa ja perustuksia tehdessämme pihaan kurvasi pakettiauto ja sieltä käveli ulos tämä hieman juopunutta puutarhatonttua muistuttava kaveri. Antoi yhteystietonsa ja sanoi muuraavansa takkoja. Myöhemmin kun takan muuraus rupesi tulemaan ajankohtaiseksi päätin sitten ottaa yhteyttä kaveriin. Olin siis kuullut tässä vaiheessa juttuja miehestä, että hoitaa hommansa, mutta työssä saattaa kestää enemmän kuin esimerkiksi jollain isommalla takkoja valmistavalla firmalla.

Kaveri tuli paikalle ja siinä katsottiin minkälaista takkaa me haluaisimme ja mitä se tulisi maksamaan. Hinta oli mielestäni edullinen, muttei mitenkään niin edullinen että olisi siinä vaiheessa hälytyskellot ruvenneet soimaan. Ja jollain tapaa sekin hieman kasvatti luottamusta kun ehdotin, että jos takkaa voisi osittain maksaa ilman kuittia, mutta se ei käynyt.

Sovittiin siinä sitten päivä jolloin takkaa ruvetaan tekemään. Ja tässä vaiheessa tulee tarinassa osio josta saan syyttää myös omaa tyhmyyttäni; ei tullut sitten tehtyä minkäänlaisia työsopimuksia. (Kyllä, tiedän, se oli tyhmää, ei tarvitse moralisoida siitä aiheesta enempää).

Sovittu aloituspäivä koitti, mutta miestä ei kuulu. Soitin hänelle ja vastaus oli samanlainen joka tuli sitten myös myöhemmin hyvin tutuksi; tulen huomenna. Muutaman perää soiton jälkeen sitten parin viikon päästä "muurari" tuli aloittamaan hommat. Tämä "muurari" tekee takkoja siis itse valamistaan elementeistä. Toi muutaman elementin työmaalle ja häipyi.

Tämän jälkeen kului useampi kuukausi ja miestä ei näy eikä kuulu. Useamman kerran taas soitettiin ja silloin kun sattui vastaamaan oli vastaus aina sama; huomenna tulen.

No tosiaankin usean kuukauden jälkeen mies pölähti taas yllättäen paikalle ja muurasi aikaisemmin tuomansa palaset kasaan (noin puolet takan sydämestä). Ja nyt tulee se osa tarinasta jossa tein toisen ja sen tyhmimmän virheen. Mies sanoi että tarvitsee rahaa schiedelin harkkohormia varten. Siis etumaksua että käy ostamassa meille hormia varten tarvikkeet. Lupasi tuoda kuitin seuraavana päivänä. Summa oli tuntuva.

Aikaa ja puhelinsoittoja kului ja taas sama virsi; tulen huomenna, ei tullut. Sitten taas useamman kuukauden ja monen puhelun jälkeen puhelimeen ei enää edes vastattu.

Tässä välissä kuulin sitten sattumalta tarinan samasta miehestä eräältä toiselta pariskunnalta. Meininki oli ollut aivan samanlaista heidän kanssaan, mutta sattumalta olivat nähneet miehen lompsivan jossain kadulla ja käyneet jututtaan kaveria ja oli sen jälkeen tullut tekemään takan loppuun. Heidän takka ei kuulemma vedä ollenkaan ja tulipesän seinät ovat ruvenneet murenemaan. Ja kun keskustelin tämän toisen pariskunnan kanssa aiheesta, meille molemmille selvisi että tämä "muurari" oli vaihtanut sukunimensäkin jossain välissä. Ihan viimeistään tässä vaiheessa tarinaa rupesi luotto takan valmistumiseen hiipumaan.

Sellainenkin hauska yhteensattuma meidän tarinoista löytyi että kun en miestä enää saanut puhelimella kiinni, niin katsoin yrityksen tiedoista jonkun muun puhelinnumeron joka oli ilmeisesti hänen vaimon numero. Soitin ja kysyin että mikä on nyt homman nimi? Vaimolta sain vastauksen että "muurarin" piti tulla eilen, mutta hänen äiti oli saanut jossain itä-suomessa sydänkohtauksen ja "muurari" joutui lähtemään katsomaan äitinsä vointia. Keskustellessani tämän toisen pariskunnan kanssa selvisi että tätä samaa äidin sydäkohtaus-selitystä oli käytetty myös heille.

Jossain vaiheessa sitten luovutin tämän muurarin suhteen koska talo rupesi olemaan siinä vaiheessa että takka oli saatava valmiiksi koska sen keskeneräisyys rupesi jo rajoittamaan muiden hommien valmistusta. Aloin soittelemaan muille muurareille ja kyselemään josko he jatkaisivat tätä meidän kesken jäänyttä takkaa. No pari muuraria meillä kävi ja ensimmäinen ei suostunut jatkamaan takan tekemistä. Toinen tutki sitten asiaa hieman tarkemmin ja antoi tuomion että keskeneräinen takka pitää purkaa. Se oli kaikilta osin aivan väärin tehty. Hormia ei olisi voinut muurata siihen kohtaan mihin se oli suunniteltu (päälliliittymä), takka myös tehty niin että se ei olisi vetänyt kunnolla ja leivinuunista olisi tippuneet tuhkat sellaiseen koloon mikä ei johda mihinkään eli ne olisi vaan kasaantuneet sinne koloon.

Nyt takka siis purettu ja uusi tilalla. Toimii kun unelma. Mutta kalliiksi se tuli ja suurimmaksi osaksi ihan omaa hölmöyttä.

Mutta kirjoitin tämän tarinan varoittaakseni muita ihmisiä tästä huijarista, toivottavasti kukaan ei enää menisi halpaan tämän firman kanssa.

5

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AA-Anonyymi

      Olen liikkuttunut, koskettavaa.

    • n h jh v

      Tinjarak ei ole edes voimassa oleva yritys sinua on kusetettu olan takkaa


      Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä:
      Y-tunnus tullut voimaan 24.01.2011 YTJ
      Kaupparekisteri:
      Rekisterissä 17.02.2011 PRH
      Ennakkoperintärekisteri:
      Rekisterissä 01.02.2011 31.03.2014 YTJ
      Ennakkoperintärekisterin tarkistuspäivä Ei rekisteröintiä
      Arvonlisäverovelvollisuusrekisteri:
      Liiketoiminnasta 01.02.2011 31.03.2014 YTJ
      Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta Ei rekisteröintiä
      Alkutuottajana ja/tai kuvataiteilijana Ei rekisteröintiä
      Porotaloudesta Ei rekisteröintiä
      Paliskunnan osakkaana Ei rekisteröintiä
      Vastuuryhmän jäsenenä Ei rekisteröintiä
      Työnantajarekisteri:
      Rekisterissä 01.02.2011 31.03.2014 YTJ
      Vakuutusmaksuverovelvollisuusrekisteri:
      Rekisterissä Ei rekisteröintiä
      Verohallinnon perustiedot:
      Rekisterissä 27.01.2011

      • Huijattu3

        Tämä tarina siis sijoittuu ajalle 07/2012-09/2013. Ihmettelen kyllä näitä yllä olevia tietoja koska tietääkseni tämä firma tekee aliurakointia joillekin isommillekin yrityksille. Miten mahtaa nämä diilit sitten toimia...?

        Ja tiedän että "apinaa pumpattiin", mutta halusin vain levittää sanaa että joku muu voi välttää ainakin tämän ongelman pientalo rakentamisessa hämeenlinnan alueella. Kiireessä kun touhuaa niin tälläisiä hutejakin sattuu.

        Sekin tässä määräysten, lakien ja säännösten Suomessa ottaa pannuun että jos yksityisihmisenä varastat joltain rahaa, olet kusessa. Mutta jos sen tekee oy, sille ei voi tehdä mitään.


    • Anonyymi

      Oletko päässyt jo hoidosta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2525
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1605
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      108
      1376
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe