Aloitin elokuussa opiskelun, joka kestää kaksi vuotta. Saan aikuiskoulutustukea. Koska heinäkuu on lomakuukausi koulusta, en silloin saa tukeakaan. Nyt työssäoppimispaikastani minua pyydettiin heinäkuuksi töihin ja menenkin 27.7. asti. Palkka maksetaan todennäköisesti vasta elokuussa. Kysymykseni onkin, vaikuttaako tuo heinäkuussa ansaittu, elokuussa maksettava palkka aikuiskoulutustukeeni?
Lähetin asiasta kyselyn Koulutuskeskukseen pari viikkoa sitten, mutta vastausta ei ole ainakaan vielä kuulunut.
Palkanmaksu opintovapaalla
4
488
Vastaukset
- jhaa-a
Liekö kysely mennyt perille, kun minulle vastanneet aina päöivän sisällä kaikkeen.
Ja jostain lueskelin aiemmin, että kyllä vaikuttaa. Esim jos saa lomarahoja syyskuussa, vaikuttaa se syyskuun tukeen, vaikka loma olisi ollut jo elokuussa.- se voi olla
Se voi olla niin, että nyt ei ole kouluissa ketään vastaamassa posteihin, vaan kaikki ovat lomalla näin heinäkuussa.
- minuakin kiinnostaa
En minäkään tiedä ja itseänikin tuo kiinnostaa, koska on tulossa samanlainen tilanne. Mutta mene ihmeessä vaan silti töihin kun kerran pääsit. Tai minä ainakin meinaan mennä joka tapauksessa. Voihan sitä selvittää sitten myöhemmin että mitä elokuussa maksettu palkka vaikuttaa elokuun tukeen. Jos joutuu palauttamaan tuet niin sitten joutuu, mutta onhan se säästyvä tukikuukausi sitten myöhemmin käytettävissä jos vaikka opinnot viivästyy tai teet jatko-opiskeluja.
- Kiitos v astauksesta
Ap kirjoittaja tässä taas... Soitin tänään Koulutusrahastoon ja sain selvän vastauksen. Vaikka palkka maksetaan vasta elokuussa, se ei vaikuta elokuun aikuiskoulutustukeen eikä sitä tarvitse heille ilmoittaa. Tässä kuulemma ratkaisee se, että palkka ansaitaan heinäkuussa, jolta kuulta en siis ole hakenut tukea. Jos saisin jotain lomarahaa tms niin toimintatapa on eri, mutta se heidän kotisivuillaan lukeekin ihan selvästi.
Kiitos vastanneille ja toivottavasti tästä oli apua muillekin :) mikäli osasin tarpeeksi selvästi kirjoittaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 671120
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73936Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907