Sanotaanko vl:ssa näin: "Synnit (on) anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä" ?
Kun taas El:ssa sanotaan näin: "Usko kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa (maahanvuotaneessa) sovintoveressä."
Minusta on tärkeää sanoa että HERRA Jeesus. Ja että on kehote: Usko !
Satoja vl-anteeksisaarnaamisia kuulleena, niin radioitse kuin paikanpäällä mm suviksissa, kiinnitän alati huomiota vielä tähän, että äänen sävy on eri. Puhuja sanoo sen kuin pakon edestä, kuin kateederille alakoulussa pakotettu koulupoika lausuisi jotain ankaran open vaatimuksesta.
Kun uskonystäväni sanoi jehoville että ei tarvi jehovakäyntejä, koska uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, jehovalainen sai epileptisluonteisen vapinakohtauksen. Näistä rajuistakin kohtauksista on kerrottu netissä, en oikein uskonut ennenkuin ystäväni kertoi oman näköhavaintonsa.
Niin äänen sävy, siihen kuuluva kehon kieli, kosketus siis kättenpäälle paneminen, kuvastavat mikä suhde sanojen lausujalla niihin sanoihin on.
Mutta vl:t, miksi olette jättäneet HERRAn pois ?

Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta tuohan on jotain aivan uskomatonta hiusten halkomista. Sitäpaitsi ainakin viime kerroilla kun olen seuroissa käynyt, niin sanottiin "pidemmän kaavan" mukaan (ihan kuin sillä olisi väliä!).
Kun puhutaan Jeesuksesta, monet välttävät sanomasta Jeesus tai Herra Jeesus, tai Jumalan Poika. He käyttävät miltei yksinomaan sanaa Kristus. Tulee mieleen, että he ovat siinä sieluntilassa kuin opetuslapset olivat, kun he kysyivät: Herra, tällä ajallako sinä rakennat valtakuntasi ?
Ja eihän pyhien sanojen määrä riitä. Eilen matkatessani Rauhanyhdistykselle onnikkapysäkillä yksi mies sanoi: "Haluaisitko sanasen Jeesuksesta", ja näytti painetun lentolehtisen.
On tärkeää, että synnit annetaan anteeksi, eikä ainoastaan saarnata. Ja hyvä onkin, jos teillä el:illä ei ole mitään arkuutta lausuessanne Herran nimeä. Mitä olet muuten mieltä vanhasta Raamatun sanasta PELJÄTÄ Jumalaa?