En tiedä kuuluuko tämä asia tälle osastolle, mutta tuskin sillä niin paljon on väliå.
Mä olen pian 17 vuotias tyttö ja olen yleensä ollut ns. kunnollinen jos niin voi sanoa. Koulussa ei oleikinä mitään ollut mitään kåytösongelmia tms. ja olen liikkunut sellaisessa aika rauhallisessa kaveriporukassa. En muutenkaan aivan hirveästi vanhemmilleni vastaan ole laittanut muutakuin sillein normaalilla tasolla vastaan sanonut joskus :D oikeastaan ainoa kunnon paha tapani on ollut hirveä kiroileminen. Sitten tietysti yläasteen puolella tuli monesti uhottua että teen sillä ja sillä tavalla, mutta en mä oikeasti ole mitään juurikaan toteuttanut niistä. Mutta niin, menenpäs siihen kunnon asiaan.
Nyt mulla sitten on ehkä jonkinlaimen kapinavaihe? Tai sitten en yksinkertaisesti välitä enää mitä tällä elämälläni teen. Siis nyt kevään ja kesän aikana mä olen polttanut tupakkaa aika säännölisesti, mutta nyt on ollut taukoa, koska kun on perheen kanssa reissussa niin en voi. Olen myöskin ollut muutaman kerran juomassa ja ihan kunnon kännit vetänyt. Tiedän mitä kaikkea haittaa alkoholista ja tupakasta on ja olin lähes tulkoon aina sitä mieltä aiemmin että tupakassa ei ole mitäön järkeä ja en ikinä tekisi mitään niin tyhmää, mutta toisin kävi. Joskus 7-8 luokalla olin sitä mieltä että olisi siistiä vetää kännit, mutta ikinä en sillon vetäny ja ensimmäisen kerran join 9 luokan lopussa, kun veljen kaverit tavallaan yllytti ja olin todella tylsistynyt. Mutta sen 7-8luokan jälkeen olin lähes absolutisti linjalla ja oikeastaan 9luokankin ja nyt lukion alkuvaiheen myös, mutta sitten keväällä mun otealkoi lipsumaan. En tiedä mistä tämä "kapina" johtuu. Toisaalta en tiedä onko tää mun päihteiden käyttö sen seurausta että oli aika rankka lukuvuosi ja kevääseen liittyi mm. Lastensuojeluilmoitus ja se siis isäni alkoholismin takia. Olen nauttinut olostani nyt kesällä ollessani kännissä ja se on tuonut eräänlaista helpotusta tän ahdistuksen keskelle ja en edes ole ajatellut lopettavani, vaikka välillä tajuan mitä mä saatan aiheuttaa tällaisella päihteiden käytöllä ja että tässä ei oikeasti ole järkeä. Tää asia oikeasti häiritsee mua, koska ennen olin niin kunnollinen. Ehkä hieman tyhmä kysymys, mutta mitä tässäki pitäisi tehä? Onko tää jonkinlaista kapinaa vaan nuoruuteen liittyen? Välillä ajattelen että ei ole mitään väliä vaikka käytänkin niitä päihteitä ja mulla ei olisi pperiaatteessa mitään hävittävää, mutta en siis mielestäni ole mitenkäön itsetuhoinen tällä hetkellä vaikka sitäkin on joskus esiintyny niinku 0,5- 2 vuotta sitte.
elämä menee alamäkeen...
8
540
Vastaukset 8
- 7+18
Alkoholi on huono apu huoliin koska se aiheuttaa niitä itsessään lisää. Ilmeisesti siis käytät päihteitä "vitutuksen" hoitoon. Suosittelen etsimään muita keinoja sen lievittämiseksi. Jos ongelma on siis puhtaasti vitutus, niin esim. joku kamppailulaji voi toimia hyvin sen purkamiseen. Jos ongelmiin liittyy pelkoa ja ahdistusta voi luotettavalle ihmiselle puhuminen tai lenkillä käyminen auttaa paremmin.
- lukiolainenen
Kuulostaa päällepäin normaalilta lukiolaisen elämältä... Kuitenkin taustalla jotain ongelmia? Jos oikeesti on niin kannattaa puhua jollekkin! Tai sitten vaan koittaa käydä niitä yksin läpi. Puhuminen on paljon parempi vaihtoehto.
Päihdeiden käytöst en sano muutakun tupakka kannattais jättää! Ainakin kun tosta tekstistäs käsitin ettet oo vielä pahemmin koukussa, mutta se riippuvuus kyl tulee huomaamatta! Usko pois.. Itelläkin meni niin että polttelin abaut puol vuotta satunnaisesti bileissä ja joskus muuten vaan, Sitten kuitenkin yks kuukaus tuli aika säännöllisen epäsäännölliseti polteltua ja eikös se niksa alkanutki addiktoimaan. Nyt ehkä aattelet (kuten mä aattelin) ettei sulla oo mitään painavaa syytä lopettaa, mut lopeta silti! Koht se ei ookkaa enään niin helppoo.. Ite siirryin vaan sähköröökiin, mutta kai seki pitäs lopettaa.... - tyttö16vv
Mä tosiaan olen oikeastikin ongelmissa, mutta jos oikein olen käsittänyt niin sossujen kautta mä saan nyt jotain keskusteluapua lähitulevaisuudessa. En ole kovinkaan hyvin päässyt irti ajatuksesta että ei ole mitään väliä vaikka käytän päihteitä. Olin pari päivää sitten ryyppäämässä kavereiden kanssa ja en oikeastaan kadu, koska mulla oli hauskaa. Mutta se ei sinällään tunnu kovin hyvältä että saan iloa elämääni tuhoomalla terveyttäni... tupakan polttamista kadun ehkä våhän enemmälti ja olen miettinyt että pitäisikö nyt oikeasti ottaa itteeni niskasta kiinni ja jättää se rööki rauhaan. Mutta mä en tällä hetkellä tosiaan näe edes kunnon syytä miks pitäis lopettaa, mutta sit toisaalta toinen osa musta sanoo ettei siinä ole mitään järkeä.... en tiiä mihin tääki kaikki nyt johtaa.
- yx poitsu.
Jotenkin ymmärrän ajatuksiasi ja tilannettasi. Mutta hyvä, että pääset keskustelemaan sossujen kanssa. Käytä tilaisuus hyväksesi ja mieti jo valmiiksi, mitä haluat kysyä ja kertoa. Tupakasta ja viinasta eroon pääsemiseksi auttaa, kun on selvittänyt asiat itselleen ja on hyvä motivaatio. Kyllä sinun elämäsi tästä vielä paranee :-)
- Minä vain
Mikäli tarkoitit otsikkosi tulkittavaksi symbolisesti, niin sinullahan kuulostaa menevän oikein hyvin, kun kerta alamäkeen on elämäsi menossa. Alamäkeen näet on helpompi kulkea, sillä painovoima sysää sinut (elämäsi) automaattisesti liikkeelle (mikäli se ei vallitse kyseisessä tilanteessa suhteellisesti kitkaa vähemmän), eikä sinun itsesi tarvitse nähdä yhtään vaivaa ponnistellaksesi elämäsi eteen. Vai oletatko alamäkeä kulkiessasi tulevasi törmäämään negatiivisiin asioihin? Miksi niitä olisi juuri alhaalla? Siksikö, että yleisesti ottaen symboliikassa helvetti on alhaalla? ... Mutta fysiikan laithan eivät salli sinun kulkea maan kamaran läpi? Joten eiköhän tulla siihen johtopäätökseen, että nämä perusteet riittävät, ja luettuanne tämän tekstin alatte heti siitä hetkestä alkaen kutsua elämänne menemistä "alamäkeen" loogisemmin korvaavilla ilmaisuilla, esimerkiksi puhumalla elämään ilmaantuvista hankaluuksista. Hyvää ajan kanssa "kamppailun" jatkoa!
- tyttö16vv
Haha :D tuollaista en tullut ihan ajatelleekseni, kun otsikon laitoin :''D mutta eiköhän ihmiset tuon tuolleinkin tajua.
- Minä vain
tyttö16vv kirjoitti:
Haha :D tuollaista en tullut ihan ajatelleekseni, kun otsikon laitoin :''D mutta eiköhän ihmiset tuon tuolleinkin tajua.
Juu juu, pientä kevennystä vaan.
- Anonyymi
Nuoreni meinataan ottaa huostaan ja äitini kuoli muutama kuukausi sitten. En usko että mihinkään hyvään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94887Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63708
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee408483Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401