"Minun arvostelu" orkestereista

Näistä makuasioista kun ei voi kiistellä. Niin avataan ihan oma topinki.

Eli tähän jos viitsisitte laittaa "omia" mieleipiteitä ja PERUSTELUJA.

Voin aloittaa.
Minä en ole kertaakaan pettynyt Pekkaniskan poikiin. Ne on aina yhtä hyviä.
Suuri kiitos pojille. Te olette vaan niin "ihkuja" :-)

Souvareita olen myös ihaillut, eilinen esitys vain ei ollut mikään ihmeellinen.

Niskalenkki & Eino Gröniin petyin pahasti Jormuan lavalla.
Oli aika kamalaa kuunneella ja vaativaa tanssia. Koska orkesterin soitto ja laulu heitti iskusta kahteen.
Valssitkin oli aika mielenkiintoista, toiset viejät vei Gröönin tahtiin , toiset musiikkiin. Tempo vaihteli rajusti, varmaan 57 tahdista 45 tahtiin minuutissa.
Vaan eivät päässeet silti samaan tahtiin.
Tietysti jois haluu vaativuutta tanssimiseen, sitä saa.

Tästä In The Moodista kirjoiteltu tossa muuallakin.
Mielestäni huononmaksi mentiin Suvin tultua kehiin. Minusta musiikki ei ole enään niin tanssittavaa, kuin 2 vuotta sitten ollessani heidän keikalla edellisen kerran.
Johtuuko t'ämä sitten solistista, vai siitä kun olen tällä välin oppinut tanssiin ja kuullut toista sataa muutakin orkesteria?

Mutta niin kuin aikaisenminkin jo mainitsin. Makuasioista ei voi kiistellä.
Siksi toivoisin perusteluja. Niistä vois lukijat päätellä mikä olis kenellekin mieleinen .
161522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Mutta niin kuin aikaisenminkin jo mainitsin. Makuasioista ei voi kiistellä.
Siksi toivoisin perusteluja. Niistä vois lukijat päätellä mikä olis kenellekin mieleinen."

Ei täälä kannata pyydellä "perusteluja", niitä ei vain tule.

Äänestä

Etpä ole tainnut Eikkaa kuunnella sen enempiä. Hänen tavaramerkkinsä on nimenomaan tuo viipyilevä laulutyyli. Tanssijat suorittaa nimenomaan ORKESTERIN tahtiin ja jättää Eikan laahaamaan perään koska hän niin tahtoo.

Äänestä
  • Se viipyilevyys on todellakin siirrettävä tanssiin. Slovreissa ja tangossa ainakin selkeesti. Nopeammissa takarytmiin tanssimista ei edes juuri huomaa, niin hieno ero siinä pitää olla. Slovareissa näkyy selvemmin hyvien tanssijoiden askeleen viipyilevyys. EI oo kiire mihinkään kun on tuki painopisteen alla. Kävelen siis itsekin paino omilla jaloillani takarytmiin. Tuntuu ja näyttääkin paremmalta kuin se himona iskulla läpsyttely. Nilkat on kovilla takarytmissä koska niillä pitää tehdä ihan viusti töitä että tanssi on pehmeää. Ei onnistu siis Disturbilta ostetussa paidassa tanssivalta lavadildolta joka on skipannut jalkapäivän salilla koko elämänsä.

    Unohtakaa se rytminkyttäys ja kuunnelkaa musiikkia. Myös laulaja antaa vinkkiä siitä miten tanssitaan. Mikä on biisin tunnelma. Sanojakin pitäis kuunnella.

    nimimerkillä: Einö G tulkitsee jotain slaavilaissävytteistä balladia ja mun daami miettii voisko tän mennä buggina tai chachaana

    "voi V"

    Äänestä

Eilen olin A. Aallon rytmiorkesterin tahtiin tanssimassa.
Fanittajia todella paljon, eikä musiikkikaan ollut tanssittavaa. Hyvin yksipuolista.
Onneksi Cavalier-orkesteri & Jyrki Mäkelä pelasti tanssi-illan.

Tunnelma oli hyvä. Suosittelen "tanssijoita" lasken tanssimisen sen toisen orkesterin varaan.

Äänestä

Souvarit on takuuvarmaa suorittamista. Ammattitanssittajia. Hiukka alkaa jo kyllästyttää samat "lapin rallit". Yksi kerta / vuosi riittää minulle hyvin.

In The Mood & Suvi Karjula on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Ohjelmisto on monipuolistunut ja mukana on kappaleita joita on hyvä tanssia ja nautittavaa kuunnella. Ei pelkkää foksin jumputusta jaksa koko iltaa ainakaan minun korvat.

Nämä vanhat kehäketut saisivat jo vetäytyä pois tanssipaikoilta - ml. Grön. He ei enää keskity hommiinsa - haetaan löysät pois. Ihmisten pettämistä.

Äänestä

101 %:sesti kanssasi samaa mieltä; nuoria vanhojen partojen tilalle. Miksi lauteille pitää nousta, jos ei jaksa enää edes laulaa? Eikä siihen asiaan nimi auta yhtään mitään.

Äänestä
  • Entäs semmoinen "laulaja", joka ei koskaan ole osannut laulaa, nimittäin Kake Randelin!

    Äänestä

kake Randelin saa aikaiseksi sellaisen fanijonon , jota ei ole aikaisemmin nähty. ja pieni mies siellä, kun tulee oma vuoro.

Äänestä

Well, Kake ei olle ainoa, jolla on fanijono vaikka ei laulutaitoa kaikkien mielestä olisikaan. Tosin tiedän paljon em. kehnompiakin, jotka veisaavat jatkuvasti lauteilla ja kansan karttuisa käsi läpsyttää tahtia. Nykyään määrää jokin ihan muu seikka kuin se, osaako eli onko laulutaitoa ja -ääntä.

Äänestä
  • laulutaidosta tai -äänestä en tiedä mutta bändi ja solisti on kuuroja
    Ämyrillä oli pyydetty laittamaan hiljemmälle jaeikun olivat lisänneet volyymia,
    Pappisissa sama rata jatkui omin korvin kuultuna. Taitaa olla minun
    tärykalvoni heidän osaltaan jo boikotissa, noin olen ajatellut.

    Äänestä

  • Kukahan mahtaisi olle se Kakeakin vielä kehnompi laulaja?

    Levytyksissä tuo Kaken olematon lautaito on saatu jotenkin peitettyä, mutta livetilanne on karu tässä suhteessa.

    Äänestä

Ne orkat, jotka soittavat liian kovaa, koettavat peittää osaamattomuutensa metelin sekaan. Joku niistä on kehdannut joskus valehdella, ettei nappuloita ja vipstaakeja pysty säätämään hiljemmalle. Tällaiset porukat pitäisi ehdottomasti poistaa pilaamasta oikeitten ja osaavien muusikoitten mainetta.

Äänestä

Nämä ketkä valittaa liian suurista volymeista, on kuulolaitteessaan potikka, josta voi hiljentää metelin tasoa. Monesti tekee itselläkin oikein häijyä keskustella normaalilla puheäänellä kuulolaitteensa täysille potikasta kääntäneen kanssa. Silloin pienikin kuulolaitteen mikkiin tarttunut ääni alkaa kiertää kuulolaitteessa ja sieltä kallon sisältä alkaa kuulua kauhean kimeää vinkunaa, joka ei tunno kuulolaitteensa potikan täysille kääntänyttä yhtään haittaavan.

Äänestä
  • Sulle tekee varmasti häijyä se potta päässä, joka estää sekä kuulemasta että näkemästä.

    Äänestä

  • Puhu pukille kirjoitti:

    Sulle tekee varmasti häijyä se potta päässä, joka estää sekä kuulemasta että näkemästä.

    Voi olla, että vesi päässäsi harmillisesti resonoi tanssimussikin kanssa aiheuttaen sinulle suuremman kuuloaistimuksen. Tanssimusiikkiallergia saattaa myös olla syynä sinulle suurempaan kuuloaistimukseen, koska tanssimusiikille allerginen elimistösi pyrkii kaikin keinoin ilmaisemaan sinulle, että se halua loitommas allergiaa aiheuttavasta tanssimusiikin lähteestä. Oletko saanut tanssimusiikista ryhelmää tai jopa näppylöitä? Niin juuri, mitäs minä sanoin: klassinen tanssimusiikkiallergiatapaus!

    Äänestä

hei tepu ! Luulenpa, että kaken ääni on `kulunut vuosikymmenien saatossa. Millo se kake on alkanut laulamaan, 70 - luvulta ? kohta tulee 50 - vuotisjuhlakiertue. sitä ootellessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maku-asia kirjoitti:

Näistä makuasioista kun ei voi kiistellä. Niin avataan ihan oma topinki.

Eli tähän jos viitsisitte laittaa "omia" mieleipiteitä ja PERUSTELUJA.

Voin aloittaa.
Minä en ole kertaakaan pettynyt Pekkaniskan poikiin. Ne on aina yhtä hyviä.
Suuri kiitos pojille. Te olette vaan niin "ihkuja" :-)

Souvareita olen myös ihaillut, eilinen esitys vain ei ollut mikään ihmeellinen.

Niskalenkki & Eino Gröniin petyin pahasti Jormuan lavalla.
Oli aika kamalaa kuunneella ja vaativaa tanssia. Koska orkesterin soitto ja laulu heitti iskusta kahteen.
Valssitkin oli aika mielenkiintoista, toiset viejät vei Gröönin tahtiin , toiset musiikkiin. Tempo vaihteli rajusti, varmaan 57 tahdista 45 tahtiin minuutissa.
Vaan eivät päässeet silti samaan tahtiin.
Tietysti jois haluu vaativuutta tanssimiseen, sitä saa.

Tästä In The Moodista kirjoiteltu tossa muuallakin.
Mielestäni huononmaksi mentiin Suvin tultua kehiin. Minusta musiikki ei ole enään niin tanssittavaa, kuin 2 vuotta sitten ollessani heidän keikalla edellisen kerran.
Johtuuko t'ämä sitten solistista, vai siitä kun olen tällä välin oppinut tanssiin ja kuullut toista sataa muutakin orkesteria?

Mutta niin kuin aikaisenminkin jo mainitsin. Makuasioista ei voi kiistellä.
Siksi toivoisin perusteluja. Niistä vois lukijat päätellä mikä olis kenellekin mieleinen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu